Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

VVO harkitsee kantelua Aran toiminnasta

Araa syytetään mustamaalaamisesta ja tahallisista vääristä päätöksistä.

Talous
 
Rio Gandara / HS
VVO:n pääkonttori Helsingissä
VVO:n pääkonttori Helsingissä Kuva: Rio Gandara / HS

Vuokra-asuntoyhtiö VVO harkitsee kantelevansa oikeusasiamiehelle Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran toiminnasta Y-Säätiö-kaupassa.

VVO:n mukaan julkisuudessa esitetyt väitteet, että yhtiö olisi järjestellyt ison asuntokaupan siten, että pystyy pitämään itsellään vuokralaisilta perityt käyttämättömät korjausvarat, lähentelevät kunnianloukkausta. Yhtiön mukaan viranomainen on tietoisesti antanut julkisuuteen väärää tietoa ja pyrkinyt mustamaalaamaan yhtiötä.

Yhtiö julkaisi keskiviikkona tiedotteen, joka koskee noin 8 600 asunnon myyntiä Y-Säätiölle. Ara hyväksyi kaupan ja määritteli asunnoille enimmäishinnan.

Kauppaa on käsitelty julkisuudessa, sillä vaikka Ara kesäkuussa hyväksyi kaupan, se moitti sen toteutustapaa. Kauppa hoidettiin kiinteistökauppana, jolloin asukkailta kerätyt korjausvarat eivät siirtyneet ostajalle. Viranomaisen mukaan järjestely on lain hengen vastainen.

VVO kiistää väitteet, että se olisi pitänyt käyttämättömät korjausvarat itsellään. Sen mukaan Ara on antanut julkisuuteen väärää tietoa.

”VVO pitää käsittämättömänä ja kunnianloukkaukseen rinnastettavana julkisuudessa esitettyjä väitteitä korjausrahojen väärinkäytöstä”, yhtiön tiedotteessa todetaan.

Yhtiö sanoo siirtäneensä kaupassa Y-Säätiölle kolme miljoonaa euroa kattamaan muun muassa tulevia korjauksia.

VVO syyttää Araa myös siitä, että se kesken myyntineuvotteluiden muutti myyntihinnan laskentatapaa. Yhtiön mukaan Ara tulkitsi lainsäädäntöä tarkoituksellisesti väärin.

Yhtiön mukaan Aran toiminta olisi hyvä tutkia. Se katsoo, että poliittinen paine ja mediajulkisuus ovat vaikuttaneet viranomaisen toimintaan. Käytännössä selvitys tarkoittaisi kantelua oikeusasiamiehelle.

VVO:n toimitusjohtaja Jani Nieminen kertoo, että päätös mahdollisesta kantelusta tehdään lähiviikkoina.

Lomalta tavoitettu Aran ylijohtaja Hannu Rossilahti ei kommentoi yksityiskohtaisesti VVO:n väitteitä. Ara perehtyy väitteisiin ensi viikolla ja vastaa niihin tarpeen mukaan.

Rossilahti ei ota kantaa siihen, voisiko ulkopuolinen viranomainen tutkia Aran toiminnan.

”En lähtisi tätä asiaa [VVO:n esittämiä väitteitä] kärjistämään. Ymmärrän, että VVO:ssa on ollut viime aikoina julkisen paineen takia omat paineet.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat