Uutiset 24h
Tuomo Pietiläinen
Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
NSA-vuotaja: USA:ssa ei reilua oikeudenkäyntiä
NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
Turkki vihastui Britannian väitetystä vakoiluoperaatiosta
MADRID. Tuhannet mielenosoittajat valtasivat sunnuntaina kadut Espanjan Madridissa. Maan kolmen suurimman ammattiliiton järjestämässä mielenosoituksessa kansalaiset protestoivat tiukkaa talouskuria ja historiallisen pahaa työttömyyttä vastaan.
Kriisi-Euroopassa nuorisotyöttömyys on pahimmillaan jo yli 60 prosentin. Vaikutukset heijastuvat vuosikymmenien päähän. Köyhyys, epävarmuus ja masennus periytyvät seuraavalle sukupolvelle. Luvut tyrmäävät. Kreikan ja Espanjan työvoimaan...
MADRID. Viidettä vuotta jatkuva talouskriisi on johtanut Espanjassa erityisesti lasten köyhyyteen. Lastenjärjestö Unicefin mukaan köyhyysrajan alapuolella elää yli kaksi miljoonaa espanjalaislasta. Useat alueelliset päätöksentekoelimet...
Espanjassa kansa on kiristänyt vyötä jo pitkään, mutta kansanedustajat ovat tähän asti saaneet nauttia halvoista drinkeistä parlamentissa. Nyt tuettujen gintonicien aika on kuitenkin ohi, sillä puolueet päättivät tiistaina siirtää ne historiaan.
Saksa aikoo myöntää espanjalaisille pienille ja keskisuurille yrityksille noin miljardin euron arvosta tukilainoja torjuakseen maan pahaa nuorisotyöttömyyttä, maan valtiovarainministeriön asiakirjaluonnoksista ilmenee. Uutistoimisto...
Pääministeri Mariano Rajoy väitti lauantaina, että pahin vaihe maan taloudessa on ohitettu. Espanjan rumat työttömyysluvut eivät ole lannistaneet pääministeri Mariano Rajoyta. Rajoy vakuutti lauantaina talouskonferenssissa, että Espanja...
Espanjan pääministeri Mariano Rajoy väitti lauantaina, että pahin vaihe maan taloudessa on ohitettu. Espanjan rumat työttömyysluvut eivät ole lannistaneet pääministeri Mariano Rajoyta. Rajoy vakuutti lauantaina talouskonferenssissa,...
Espanjan pankkien omistaman talletussuojarahaston kanssa tehtiin myös johdannaissopimus. Valtiovarainministeriö (VM) julkaisi perjantaina sopimusasiakirjat, joita se kutsuu Espanjan talletussuojarahaston kanssa tehdyiksi vakuusjärjestelyn...