-
Euroalueen talous on supistunut odotettua enemmän. Alueen bruttokansantuote pieneni tammi–maaliskuussa prosentin vuotta aiemmasta, kertoo EU:n tilastovirasto. Alamäki on jatkunut jo puolitoista vuotta yhtäjaksoisesti. Kyseessä on euroalueen...
-
Euroalueella ja EU:lla on nyt suuri "poliittisen tuhon vaara", kirjoittaa Saksan entinen ulkoministeri Joschka Fischer kolumnissaan tänään. Viimeksi Kyproksen tukipaketin nostattama eripura EU:ssa näytti Fischerin mielestä, millainen poliittinen...
-
-
Koska euro otettiin käyttöön? Kuinka monelle maalle on euroalueen velkakriisin aikana laadittu hätälainaohjelma? Entä ketkä ovat euron omat sarjakuvasankarit? Vastaa Eurooppa-päivän kunniaksi alla oleviin kysymyksiin, ja selvitä, kuinka paljon tiedät eurosta muihin vastaajiin verrattuna.
-
Vähittäiskaupan myynti euromaissa supistui toista kuukautta peräkkäin maaliskuussa. Eurostatin arvion mukaan myynti pieneni euroalueella 0,1 prosenttia ja EU-maissa 0,2 prosenttia edelliskuusta. Verrattuna vuodentakaiseen myyntiä kuvaavan...
-
Kolumni
Väärin Exceliin syötetyt luvut, epäselvin perustein valikoidut muuttujat, erikoisesti painotetut tilastot. Perustuuko euromaissa viime ajat noudatettu tiukka talouskuripolitiikka kuitenkin väärään tutkimustietoon? Kysymystä on pohdittu...
-
Kuluttajahinnat nousivat euroalueella maaliskuussa 1,7 prosenttia vuotta aiemmasta. Inflaatio hidastui hieman, sillä helmikuussa luku oli 1,8 prosenttia. EU:n tilastoviraston Eurostatin mukaan hinnat nousivat eniten Virossa, missä inflaatio oli 3,8 prosenttia.
-
Ruotsin valtiovarainministerin Anders Borgin mukaan koko Pohjola hyötyy Suomen, Ruotsin ja Tanskan yritysveron laskusta. Ruotsin talouskasvun Borg ennustaa jäävän ensi vuonna 2,2 prosenttiin. Suomen päätös keventää yritysveroa Ruotsin perässä...
-
Euroalueen kriisimaat on pakotettu talouskasvua kuristavaan kuripolitiikaan mutta toisaalta kriisin välttäneet maat ovat noudattaneet liian tiukkaa finanssipolitiikkaa, arvostelee taloustieteilijä Paul de Grauwe. Rahaliitto hajoaa kymmenessä...