Uutiset 24h
Maija Aalto
Turha murehtia
Leijonilla katkera ilta Globenissa
Ruotsi jyräsi MM-kultaan
Leipomosta lavalle
Suomen valtionjohto käyttää vuosittain yhdestä kahteen miljoonaa euroa yksityiskoneella tehtyihin lentoihin. Lähes kaikki lennot ostetaan Wihuri-konserniin kuuluvalta Jetflite-yhtiöltä. Kalliita lentoja voi tietysti arvostella, mutta...
Valtionjohdon yksityiskoneilla tekemät lennot ovat maksaneet seitsemän miljoonaa euroa vuosina 2009–2012. Kaikkiaan niitä on ollut lähes 150. Valtionjohdon yksityiskoneilla tekemiin lentoihin on kulunut vuosina 2009–2012 seitsemän miljoonaa euroa.
Valtio ostaa lentopalveluita Jetflite-yhtiöltä, joka vuokraa koneitaan veroparatiiseista. Lentoja on ollut ainakin yhdeksän. Suomen valtionjohto on tehnyt viime vuosina useita matkoja lentokoneilla, jotka on vuokrattu veroparatiiseista.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mielestä valtiojohdon tulisi välttää veroparatiisista vuokrattujen koneiden käyttämistä. Itse hän ei niitä ole käyttänyt. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) mielestä valtiojohdon...
Sdp kertonee muutoksista ministeriryhmässään perjantaina. Jukka Gustafssonin, Erkki Tuomiojan ja Maria Guzenina-Richardsonin ministerinsalkut ovat uhattuina. Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen valmistautuu HS:n tietojen mukaan tekemään...
Kyprosta on syytä epäillä rahanpesusta. Lisäksi saarivaltiolla on suhtauduttu hyvin ylimalkaisesti rahanpesun ehkäisyyn. Maassa toimii lukuisia yrityksiä, joiden todellisia omistajia ei kyetä selvittämään. Kyproslaisia pankkeja ei myöskään...
Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen valmistautuu HS:n tietojen mukaan tekemään pitkään puhutun kierrätyksen demareiden ministerijoukossa perjantaina. Todennäköisimmin vaihtoon joutuu opetusministeri Jukka Gustafsson. Vähintään kaksi...
Komission mukaan jopa pienet heitot hinnoissa voivat vaikuttaa raakaöljyn ja jalostettujen öljytuotteiden kuten bensiinin hintaan. Euroopan komissio epäilee useita öljy- ja bioenergiayhtiötä hintojen manipuloinnista. Yhtiöiden joukossa...