-
Luottoluokitusyhtiö Fitch nostaa Kreikan luottoluokitusta yhden pykälän. Perusteluna on se, että maa on onnistunut leikkaamaan budjettivajettaan, ja sisäinen devalvaatio on alkanut purra. Sisäinen devalvaatio tarkoittaa lähinnä sitä,...
-
ATEENA. Kreikan parlamentti hyväksyi myöhään sunnuntaina lain, jonka myötä tuhansia virkamiehiä erotettaneen. Opettajien työpäivät taas pitenevät, ja useita ammatteja avataan kilpailulle. Aiemmin valtion virkamiehille on taattu pysyvä virka.
-
-
Kolme naista syöttää vastasyntyneitä lapsiaan ateenalaisen yksityisklinikan vauvalassa, samalla kun kolme lasta on unten mailla. Huoneessa on vain muutama pinnasänky, mutta silti moni niistä on tyhjillään. Yksityisklinikan toimitusjohtajan...
-
Kreikan kausitasoitettu työttömyysaste nousi tammikuussa jälleen uusiin ennätyslukemiin, 27,2 prosenttiin. Viime vuonna vastaavaan aikaan työttömyysaste oli lähes kuusi prosenttiyksikköä pienempi, 21,5 prosenttia, kertoo Kreikan tilastovirasto Elstat.
-
"Sosiaalinen räjähdys on lähellä", varoitti työntekijäliiton johtaja. Kymmenet tuhannet kreikkalaiset osoittivat mieltään keskiviikkona Ateenassa ja muissa kreikkalaiskaupungeissa maan hallituksen säästötoimia vastaan. Mielenosoitukset...
-
Kreikan pääkaupungissa Ateenassa jo yhdeksättä päivää jatkunut metrotyöntekijöiden lakko kärjistyi perjantaina, kun mellakkapoliisi rynnäköi junavarikolle leiriytyneitä lakkolaisia vastaan. Viimeisempien tietojen mukaan lakko alkaa olla lopuillaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan...
-
ATEENA. Kreikan parlamentti hyväksyi nipun veronkorotuksia lauantaina. Talouskriisistä kärsivä maa toivoo saavansa näin 2,5 miljardia euroa lisää verotuloja tänä vuonna. Oppositio luonnehti kiristyksiä uudeksi iskuksi keskiluokkaa vastaan.
-
HS Kreikassa
Muutaman metrin luolasyvennyksessä on matto, vuode ja kasa huopia. Niillä Jorgos Barmaxizoglou yrittää pysyä lämpimänä, kun poikkeuksellisen kylmä tammikuun yö laskeutuu. 63-vuotias rakennusammattilainen on rakentanut kesästä lähtien...