-
Helsingin hovioikeus antaa perjantaina jo toista kertaa ratkaisunsa nettiyhtiö Jippiin jutussa. Syytteessä on joukko entisiä Jippii-johtajia. Vastaajia on kaikkiaan 13. Hovioikeus tuomitsi johtoa pörssirikoksista keväällä 2009, mutta myöhemmin korkein oikeus (KKO) poisti tuomiot jääviysepäilyjen takia.
-
LONTOO. Sveitsiläispankki UBS:n entinen arvopaperivälittäjä Kweku Adoboli sai tiistaina lontoolaisoikeudessa seitsemän vuoden tuomion kahdesta petossyytteestä. Lontoon pankkikeskuksessa Cityssä työskennellyt Adoboli aiheutti uhkapelimäisillä toimillaan UBS:lle noin 1,7 miljardin...
-
-
NEW YORK. Neljännes Yhdysvaltain liike-elämän keskuksen Wall Streetin johtajista pitää väärinkäytöksiä välttämättöminä ja uskoo epäeettisen tai laittoman toiminnan olevan tie menestykseen. Tämä selviää amerikkalaisen asianajotoimiston Labaton Sucharowin selvityksestä, johon haastateltiin...
-
Syyttäjä haluaa koventaa ranskalaisen Société générale -pankin arvopaperivälittäjän Jérôme Kervielin, 35, pari vuotta sitten saamaa tuomiota, kertovat ranskalaiset verkkolehdet. Käräjäoikeus tuomitsi Kervielin vuonna 2010 viideksi vuodeksi vankeuteen, joista kaksi vuotta ehdonalaisena.
-
Suomessa on paljastunut ensimmäistä kertaa epäily siitä, että työeläkesäästöjä olisi käytetty kurssien manipulointiin pörssissä. Helsingin Sanomien tietojen mukaan Ilmarisen osakesalkun hoitaja nosti pikakaupoilla useiden suomalaisosakkeiden pörssikursseja juuri ennen vuodenvaihdetta.
-
Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosasto esittää, että pankkiirien henkilökohtaisten osakekauppojen julkisuudesta luovutaan. Samalla piiloon jäisivät arvopaperipörssin ja arvopaperikeskuksen sisäpiirin osakeomistukset ja kaupat. Elinkeinoministeri Jyri Häkämies korostaa, että...
-
Helsingin Sanomien lukijoilla on edelleen mahdollisuus osallistua pankkiirien omien osakekauppojen eettisyyden selvittämiseen. Tähän mennessä lukijat ovat lähettäneet toimitukseen kymmeniä vihjeitä, joiden mukaan osakevälittäjät ovat rikkoneet eettisiä sääntöjään tai käyttäneet sisäpiirintietoa...