-
Suomen vaihtotase jatkoi sukellustaan. Huhtikuun vaihtotase oli 1,4 miljardia euroa alijäämäinen. Suomen vaihtotase luisui huhtikuussa 1,4 miljardia euroa pakkaselle. Alijäämää kertyi huhtikuussa 0,4 miljardia euroa enemmän kuin vuosi sitten,...
-
Suomen talouden kehitys kääntyy tänä vuonna miinukselle, ennustaa LähiTapiola. Finanssitalo ennustaa, että bruttokansantuote supistuu 0,5 prosenttia vielä kuluvan vuoden aikana. Joulukuussa LähiTapiola vielä ennakoi kuluvalle vuodelle nollakasvua.
-
-
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen toivoo hallituksen, opposition ja etujärjestöjen sopivan talouden tasapainottamisesta. Tehtävää riittää tälle ja seuraavalle hallituskaudelle ja koko vuosikymmeneksi, sanoi Liikanen Suomen...
-
Suomen Pankki ennustaa, että Suomen kokonaistuotanto supistuu tänä vuonna 0,8 prosenttia. Vuonna 2014 talouskasvu on edelleen hidasta, ja kokonaistuotanto kasvaa 0,7 prosenttia. Talouskasvu vauhdittuu 1,4 prosenttiin vasta vuonna 2015 viennin...
-
Teollisuustuotanto Suomessa romahti huhtikuussa. Teollisuustuotanto väheni 9,7 prosenttia verrattuna huhtikuuhun 2012, selviää Tilastokeskuksen tänään julkaisemista luvuista. Lukuihin vaikuttaa tosin pääsiäisen ajankohta. Vuonna 2012 pääsiäinen oli maaliskuussa, mutta tänä vuonna huhtikuussa.
-
Nimi: Ville Kärkkäinen, 21 Kotipaikka: Outokumpu "Vuoden aikana olen hakenut varmaan 40 eri työpaikkaa, mutta en ole tainnut käydä yhdessäkään haastattelussa. Muutama työnantaja on vaivautunut vastaamaan, että ei kiitos. Outokummussa ei...
-
Suomen talous jatkaa edelleen taantumassa, kertoo Tilastokeskus. Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuotteen volyymi eli määrä pieneni tämän vuoden tammi-maaliskuussa 0,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä, eli viime vuoden loka-joulukuusta.
-
Aktia-pankki ennustaa uudessa katsauksessaan, että euroalueen ja myös Suomen pitkittynyt taantuma päättyy syksyllä, mutta elpymisestä tulee vaisu. Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen arvioi, että eurokriisin vähittäinen rauhoittuminen...