-
Virittämö-työpaja kannustaa nuoria perustamaan oman yrityksen. 15-vuotias Zahra Alimy keksi heti liikeidean: läksypalvelun kiireisten vanhempien lapsille. Antiikkipöytä on täynnä pieniä lappuja, joihin on kirjoitettu lyijykynällä erilaisia sanoja.
-
Toisin kuin Suomi, Norja on nuorisotyöttömyyden mallimaa. Miten se on mahdollista? Kävimme Tromssassa katsomassa. Tromssalainen Karita Hansen, 18, on norjalaisittain poikkeus. Hän on työtön. Hansen istuu toiseksi viimeistä päivää työnhakukurssilla,...
-
-
Työhaastattelu
Sarjassa testataan, miten ihminen pärjää työhaastattelussa lapsuutensa haaveammattiin.Miksi haluat rakennusinsinööriksi? "Olen aina ollut kiinnostunut rakentamista ja erityisesti korjausrakentamisesta. Meillä on valtava määrä hyvää...
-
-
Miltä tuntuu olla töissä työpaikassa, jossa saa usein ikävää palautetta? Talvivaaran, ulosottoviraston, turkisvälittäjän, broilerikasvattamon ja parkkifirman työntekijät kertovat. Kaivosyhtiö Talvivaara on ryvettynyt median kourissa jo pitkään.
-
Työklinikka
Tein työtä viikon ajan yksityiselle palvelualan yritykselle sopimuksella 15 euroa / tunti. En ole saanut palkkaa. Mitä voin tehdä? Minulla on kirjallinen työsopimus. Jos työnantaja ei maksa työntekijälle työsopimukseen perustuvaa palkkasaatavaa,...
-
Työelämätoimitus etsii työn sankareita. Nyt vuorossa on Espoon kaverikoirien yhteyshenkilö Pia Peltovako."Pia on jo pitkään järjestänyt kaverikoirien vierailuja, jotka tarjoavat asukkaillemme hyvin ilahduttavia tilaisuuksia olla yhdessä...
-
Aion hakea vuoden vuorotteluvapaata. Jos tulen tänä aikana irtisanotuksi, katkeaako vuorotteluvapaa irtisanomispäivään vai mitä sille tapahtuu? Ja eikö niin, että myös vuorotteluvapaalla olevan voi irtisanoa? Vuorotteluvapaa on järjestely,...