-
Metsäyhtiö UPM:n kannattavuus heikkeni vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Liikevoittoa ilman kertaeriä kertyi 151 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten voitto oli melkein 200 miljoonaa euroa.UPM:n suurin ilonaihe oli, että paperiteollisuus...
-
Metsäyhtiö UPM:n työntekijät lakkoilivat alkuviikosta yhtiön Stracelin-paperitehtaalla Ranskassa. Paperialan verkkolehden Risin mukaan työtaistelu liittyi tehtaan myyntisuunnitelmaan.UPM ilmoitti viime syksynä, että tehdas myydään tai lopetetaan. Tehdas valmistaa Strasbourgissa yhdellä...
-
-
Metsäyhtiö UPM ilmoittaa selkeyttävänsä saha -ja jatkojalosteliiketoimintojensa UPM Timberin ja Livingin strategiaa ja suunnittelee tuotantorakenteen uudelleenjärjestelyä Suomessa.Yhtiön mukaan suunnitelmaan kuuluu mahdollinen Kajaanin sahan sekä Heinolan ja Aureskosken jatkojalostustehtaiden...
-
Metsäyhtiö UPM ja HCL Technologies Limited ovat solmineet viisivuotisen sopimuksen it-palveluiden ulkoistamisesta, joka koskee noin 250 UPM:n nykyistä työtekijää. Sen on määrä toteutua elokuun lopussa.HCL tuottaa UPM:lle konesali-, loppukäyttäjätuki- ja verkkopalveluita sekä it-asiantuntijapalveluita.
-
Puun myyjät vaativat kolmelta metsäyhtiöltä liki 230 miljoonan korvauksia ja korkoja puun ostokartellista, kertoo UPM. Kantajia on lukuisia. Metsähallituksen lisäksi kanteita ovat nostaneet yksityishenkilöt ja yritykset sekä kunnat ja seurakunnat.Markkinaoikeuden mukaan kolme isoa...
-
Metsäyhtiö UPM rakentaa raakamäntyöljystä biopolttoaineita valmistavan jalostamon Lappeenrantaan.Teollisen mittakaavan investointi on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Investoinnin arvo on 150 miljoonaa euroa. UPM ei hae hankkeelle julkista investointitukea.Biojalostamo tuottaa vuosittain...
-
Metsäyhtiö UPM:n kannattavuus heikkeni selvästi vuoden viimeisellä neljänneksellä, käy ilmi yhtiön tilinpäätöstiedotteesta. Liikevoitto ilman kertaeriä oli 147 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 212 miljoonaa euroa.Yhtiön koko vuoden liikevoitto oli 682 miljoonaa euroa, kun...
-
Metsureita edustava Puuliitto arvostelee ankarasti metsäyhtiö UPM:ää, joka antaa potkut 64 metsurilleen. Yhtiön palvelukseen jää irtisanomisten jälkeen 132 metsätyöntekijää.Metsureiden työnantaja on UPM:n tytäryhtiö UPM Silvesta, joka on Suomen suurin yksityinen metsätyöpalveluyritys.