Valikko
Talous

Finanssivalvonta tutkii Kotipizzan kauppoja

Kotipizzan osakekurssi kohosi heti torstaina aamulla. Yhtiö tiedotti puolen päivän jälkeen, että sen joulukuun myynti oli kasvanut yli 15 prosenttia edellisvuodesta.

Finanssivalvonta tutkii Kotipizzan osakkeella tehdyt kaupat ennen yhtiön torstaina antamaa tiedotetta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti.

Kotipizzan osakekurssi kohosi heti torstaina aamulla. Yhtiö tiedotti puolen päivän jälkeen, että sen joulukuun myynti oli kasvanut yli 15 prosenttia edellisvuodesta. Vertailukelpoinen kasvu oli sen mukaan 14,2 prosenttia.

Myöhemmin yhtiö vielä korjasi tiedotetta ilmoittaen, että myynti kasvoi 17,9 prosenttia. Yhtiön osake oli muuten laskusuuntaisen Helsingin pörssin kovin nousija torstaina. Osake kallistui lähes seitsemän prosenttia

Finanssivalvonta selvittää, onko syytä epäillä sisäpiiritietojen väärinkäyttöä.

”Me tutkimme aina säännönmukaisesti kaupankäynnin, joka edeltää merkittävää tiedotetta”, markkinavalvoja Jaakko Eskola sanoo.

Tutkinnan aloittamisen ratkaisee Eskolan mukaan julkistetun tiedotteen merkittävyys, ei sitä edeltäneen kaupankäynnin määrä tai osakekurssi.

Oikaisu kello 20.05: Kotipizza antoi torstaina tiedotteen joulukuun myynnistä, ei positiivista tulosvaroitusta kuten jutun aiemmassa versiossa todettiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Finanssivalvonta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Perussuomalaiset taipui kysymyksessä hallinta­rekisteristä – suomalaisten omistusten piilottelun mahdollistava esitys etenee eduskunnassa

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    4. 4

      Ranskan presidenttiehdokas Macronin käynnistä kotikaupungissa tuli painajainen – vastaehdokas Marine Le Pen varasti show’n

    5. 5

      Maalivärillä värjätyt myrkkymausteet tuotiin helsinkiläiseen ruokakauppaan Intiasta – ”Tämä on tehty ehkä ihan tietäen”

    6. 6

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    7. 7

      Kuka nousee perussuomalaisten uudeksi ministeriksi? Suora lähetys käynnissä

    8. 8

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    9. 9

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    10. 10

      Simpsonit kommentoi Trumpin ensimmäistä sataa päivää videolla, iva entisellään: ”presidentti” lähettää pitkän lakitekstin Fox Newsin tulkittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    2. 2

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    3. 3

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    4. 4

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    5. 5

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    6. 6

      Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin

    7. 7

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    8. 8

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    9. 9

      Välipohjissa mikrobikasvua, ullakolla linnunraatoja – Kätilöopiston sairaala suljetaan puolen vuoden kuluessa laajojen homevaurioiden takia

    10. 10

      Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    9. 9

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    10. 10

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    11. Näytä lisää