Talous

Teollisuuden liikevaihto rajussa laskussa

Nopeinta pudotus oli sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa ja kemianteollisuudessa.

Suomen taloudesta kuuluu taas heikkoja uutisia. Tilastokeskus ilmoitti perjantaiaamuna, että teollisuuden liikevaihto oli ­elo–lokakuussa 7,2 prosenttia pienempi kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin.

Erityisen huolestuttavaa luvuissa on se, että pudotus oli huomattavasti kovempaa kuin vuosi sitten eli elo–lokakuussa 2014 suhteessa vastaavaan aikaan 2013.

Tilaston mukaan teollisuuden kotimaan myynti supistui 3,8 prosenttia ja vientiliikevaihto 9,7 prosenttia. Liikevaihto supistui kaikilla teollisuuden toimialoilla edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.

Nopeinta pudotus oli sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa, jossa liikevaihto supistui 18,5 prosenttia. Kemianteollisuudessa se supistui 16,6 prosenttia sekä tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuudessa 10,6 prosenttia. Metsäteollisuudessa liikevaihto pysyi lähes ennallaan: laskua oli vain 0,1 prosenttia vuodentakaisesta.

Teollisuuden liikevaihtoa kuvaavien indeksien laskenta perustuu verohallinnon arvonlisäverotietoihin, joita täydennetään Tilastokeskuksen myyntitiedustelun aineistolla.

Perjantaina tilastokeskus kertoi myös, että Suomen kansantalouden koko kausitasoitettu tuotanto laski marraskuussa 0,4 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattu tuotanto oli 0,5 prosenttia pienempää kuin vuotta aiemmin.

Lokakuun tiedot tarkentuivat hieman aiemmin kerrottua huonommiksi. Työpäiväkorjattu tuotanto oli 1,8 prosenttia miinuksella edellisvuoden lokakuusta.

Tilastokeskus kertoi perjantaina myös positiivisen uutisen.

Suomen ja muiden maiden välillä käytävää kauppaa sekä rahaliikennettä kuvaava vaihtotase oli tasapainossa marraskuussa. Vaihtotaseen 12 kuukauden liukuva summa oli 0,6 miljardia euroa ylijäämäinen.

Myös ulkomaankauppaa kuvaava kauppatase oli tasapainossa, kun tavarakaupan vienti marraskuussa 2015 oli 4,3 miljardia euroa ja tuonti 4,4 miljardia euroa.

Tavarakaupan vienti laski 5,2 prosenttia vuodentakaisesta, jolloin vienti oli 4,6 miljardia euroa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • teollisuustuotanto
  • Kansantalous
  • Teemu Luukka
  • Kauppatase

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mediat: Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja useita loukkaantuneita, poliisin mukaan epäilty tekijä on saarrettu ravintolaan – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä

    2. 2

      Suomalainen Siru Laine seuraa Barcelonan tapahtumia työpaikkansa ikkunasta: ”Ihmisiä juoksi ja kiljui ulkona jonkinlaisessa yleispaniikissa”

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    5. 5

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    6. 6

      Air Berlinin toimitusjohtaja: Kansallinen katastrofi vältettiin hallituksen rahoitustuen ansiosta – Ryanair syyttää saksalaisia salaliitosta

    7. 7

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    8. 8

      Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

    9. 9

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    10. 10

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    3. 3

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    6. 6

      Mediat: Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja useita loukkaantuneita, poliisin mukaan epäilty tekijä on saarrettu ravintolaan – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    9. 9

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää