Talous

Kansainväliset yhtiöt katsovat Helsinkiin – Tukholma alkaa olla jo liian kallis kaupunki

Teknologiayritykset harkitsevat kotipesäkseen Pohjoismaissa Helsinkiä.

Jos kansainväliset suuryritykset ovat keventäneet läsnä­oloaan Helsingissä, niin nyt ovi käy myös toiseen suuntaan. Helsinki kiinnostaa varsinkin teknologia-alan startup-firmoja.

Münchenissä pääkonttoriaan pitävä verkkopalvelu Cupona­tion suunnittelee Pohjoismaista vastaavan tiiminsä siirtämistä Saksasta Helsinkiin. 35 ihmisen tiimin asemapaikaksi piti alun perin tulla Tukholma, mutta yritysjohto perui suunnitelmat.

”Tukholmassa asuminen on liian kallista”, perustelee Pohjoismaista vastaava toimitusjohtaja, tanskalainen Mads Dukholt. Kaupungin hintataso on monille palkansaajille yksinkertaisesti liikaa.

Ruotsissa talous kasvaa, yrittäjyys kukoistaa ja monet teknologiafirmat valloittavat maailmaa. Suomessa tilanne on osin päinvastainen – ja se on saanut jotkut pohtimaan asemapaikan valintaa uudelleen.

”Helsingissä on tarjolla koulutettua, osaavaa työvoimaa”, Dukholt sanoo.

Kolmivuotias yritys hakee suomea puhuvia työntekijöitä Helsinkiin. Lopullinen päätös syntyy lähiaikoina.

Dukholt pitää Helsingin etuna myös Tukholman läheisyyttä. ”Yhteydet kaikkiin alueen pääkaupunkeihin ovat hyvät.”

Kun kansainvälinen yritys harkitsee Pohjoismaihin asettumista, houkuttelevin paikka on edelleen Tukholma tai Kööpenhamina.

Amerikkalaisen kauppakamarin Amchamin toimitusjohtajan Kristiina Heleniuksen mielestä Helsingin kannattaa korostaa vahvuuksiaan, kuten kohtuullisia kustannuksia, kielitaitoa ja koulutusta.

Heleniuksen mielestä harvinainen kielikin voi olla etu.

”Helsingistä löytyy helposti kaikkien pohjoismaisten kielten osaajia. Tukholmassa suomentaitoisia on vähemmän.”

Yksi Suomeen tulleista yrityksistä on verkkovaatekauppa Zalando, joka rakentaa Suomeen tekniikkakeskusta tutkimusta ja kehitystä varten.

Myös ranskalainen pääomasijoitusyhtiö Ventech käynnistelee toimintaansa Helsingissä. Sekin aikoo hoitaa muut Pohjoismaat Helsingin-toimistostaan.

Helsingin valikoitumiseen vaikuttivat toimintaa vetävän Tero Mennanderin mukaan Suomen kupliva startup-meininki sekä ”rahoitusaukko”, johon uudet firmat hänen mukaansa usein kompastelevat ensimmäisten rahoituskierrosten jälkeen.

”Siemenvaiheessa mukana ovat usein Tekes tai enkelisijoittajat, mutta myöhemmin voi olla vaikeaa.”

Mennanderin tavoitteena on seuloa sijoituskohteiksi aloittelevia teknologiayrityksiä kaikista Pohjoismaista. Sijoitukset voivat olla muutamia miljoonia euroja.

Hänestä on kiinnostavaa, että kansainväliset pääomasijoitusyhtiöt eivät ainakaan toistaiseksi ole juuri asettuneet Suomeen.

Helsingin ei Amchamin Heleniuksen mielestä välttämättä edes kannata taistella suurimpien suosiosta. Nopeat ja ketterät voisivat olla ominta kohderyhmää.

Startup-pöhinän kasvattajana on pidetty kasvuyritystapahtuma Slushia, mutta tapahtuman toimitusjohtaja Riku Mäkelä toppuuttelee.

”Suomessa on ollut teknologiaosaamista kauan. Slushin ansioksi voi lukea korkeintaan sen, että kansainvälinen media on kiinnostunut.”

Todella mielenkiintoiset ajat alkavat Mäkelän mukaan sitten, kun aasialaiset teknologiayritykset lähtevät toden teolla maailmalle. Toistaiseksi ne ovat pitkälti tyytyneet kotimaan valtaviin markkinoihin.

”Siinä kisassa Pohjoismaat ovat vahvoilla, muun muassa siksi, että melkein kaikki puhuvat englantia.”

Suuret yhtiöt yleensä Ruotsiin

 Muualta Pohjoismaihin tulevat kansainväliset suuryhtiöt perustavat toimistonsa usein Ruotsiin.

 Konttori sijaitsee Amchamin mukaan 67 prosentissa tapauksista Ruotsissa, 25 prosentissa Tanskassa ja Suomessa vain 1,3 prosentissa tapauksista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Maabrändi
  • start up
  • Teknologia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    5. 5

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    6. 6

      Miksi buddhalainen munkki lietsoo vainoa ja väkivaltaa?

    7. 7

      Yhdysvallat näytti voimaansa ja lensi sotilaskoneilla Pohjois-Korean rannikon tuntumassa – Pohjois-Korean ulkoministeri: Ohjusten ampuminen Yhdysvaltoihin ”yhä väistämättömämpää”

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    10. 10

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yhdysvallat näytti voimaansa ja lensi sotilaskoneilla Pohjois-Korean rannikon tuntumassa – Pohjois-Korean ulkoministeri: Ohjusten ampuminen Yhdysvaltoihin ”yhä väistämättömämpää”
    3. Miksi buddhalainen munkki lietsoo vainoa ja väkivaltaa?
    4. Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon
    5. Saksa äänestää tänään tärkeissä vaaleissa, niiden jälkeen on edessä vaikea vääntö hallituskokoonpanosta – minkä diilin Merkel tekee?
    6. Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi
    7. Tätä on maailmantalous vuonna 2017: Atrian johtajan oli syötävä sonnin penistä, jotta sianlihaa saadaan vihdoin viedä Kiinaan – seurasimme pohjalaisen potkan matkan kiinalaiseen pöytään
    8. Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty
    9. Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa
    10. Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”
    11. Maanjäristyksen runtelemaan Meksikoon iski voimakas jälkijäristys – useita ihmisiä kuoli
    12. Näytä lisää