Valikko
Talous

Maailman talousfoorumin ennuste: Robotit ja uudet työtavat vievät 5 miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä

Maailman talousfoorumi WEF ennustaa toimistotöiden vähenevän nopeasti maailmassa. Eniten työpaikan menetyksistä kärsivät naiset.

Maailman talousfoorumi WEF julkisti maanantaina 15 teollisuusmaata koskevan tutkimuksensa, jonka mukaan uudet työtavat ja robottien lisääntyminen vievät näissä maissa 7,1 miljoonaa työpaikkaa jo vuoteen 2020 mennessä.

Nettotappioksi jää 5,1 miljoonaa työpaikkaa, koska uuden tekniikan käyttöönotto samalla luo kaksi miljoonaa uutta työpaikkaa, selvitys arvioi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Tutkimuksessa olleet 15 maata kattavat 65 prosenttia maailman työvoimasta.

Myös YK:n alainen Maailman työjärjestö ILO on ennustanut ennustaa työpaikkojen vähenevän.

Sen ennusteen mukaan työttömien määrä kasvaa 11 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä, Reuters kertoo.

WEF:in raportin mukaan naiset menettävät lähivuosina useammin työpaikkansa kuin miehet, koska he työskentelevät useammin myynnissä, hallinnossa tai toimistotöissä, joiden uskotaan korvautuvan tietotekniikalla.

Selvityksen mukaan miesten töissä jokaista kolmea lopetettavaa työtä kohden syntyy yksi uusi.

Naisilla vastaava suhdeluku on viiden suhde yhteen.

Maailman talousfoorumi WEF:in nelipäiväinen vuosikokous alkaa virallisesti keskiviikkona Sveitsiläisessä vuoristokylässä Davosissa. Paikalle odotetaan noin 2 500 vierasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Robotit
  • Työttömyys
  • Maailman talousfoorumi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    3. 3

      Kotihälytysten ykkönen on Kontula, häiriökäyttäytyminen keskittyy Kluuviin – katso HS:n hakukoneesta, millaiset tehtävät työllistävät poliisia omilla kotikulmillasi

    4. 4

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Helsingin ja Tallinnan välillä matkustetaan pian jo yli 9 miljoonaa kertaa vuodessa, mutta mennäkö nopeasti, hitaasti vai halvalla? – HS selvitti lomailijoiden vaihtoehdot

    9. 9

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    10. 10

      Vain oikea palkkatyö on parasta sosiaaliturvaa – ei sosiaaliturvaa vastaan tehtävä pakkotyö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    5. 5

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    6. 6

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    7. 7

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää