Talous

Valikko
Talous

Onnibusin Möttö epäillystä bussikartellista: ”En iloitse toisten epäonnesta, mutta hyvä jos pöytä saadaan puhtaaksi”

Kilpailuvirasto esittää: Bussikartellista 40 miljoonan jättisakko linja-autoalalle

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) esittää lähes 40 miljoonan euron sakkoa linja-autoalalle kartellista.

Viraston mukaan alan seitsemän keskeistä toimijaa ovat rajoittaneet keskinäistä kilpailuaan ja pyrkineet estämään uusien kilpailijoiden pääsyä markkinoille.

KKV:n mukaan kartellissa ovat olleet Vainion Liikenne Oy, Koiviston Auto -Yhtymä, Länsilinjat, Pohjolan Liikenne, Pohjolan Matka, Savonlinja-yhtiöt ja Väinö Paunu Oy.

Virasto esittää sakkoa bussiyhtiöiden lisäksi myös Matkahuollolle ja Linja-autoliitolle.

Ainakin Matkahuolto ja Pohjolan Liikenne kiistivät tuoreeltaan osallisuutensa kartelliin. Asia siirtyy seuraavaksi tuomioistuimen ratkaistavaksi Markkinaoikeuteen. Käsittely kestänee vähintään vuoden.

Suurimman yksittäisen sakon maksajaksi on joutumassa Matkahuolto, jonka osuus yli 10 miljoonaa euroa, kerrotaan kilpailuvirastosta.

Matkahuollon toimitusjohtaja Jarmo Oksaharju kiistää yhtiön toimineen väärin.

Myös VR-konserniin kuuluvaa Pohjolan Liikenne irtisanoutuu syytöksistä.

”Kiistämme tämän päätöksen ehdottomasti. Pohjolan Liikenne ei ole syyllistynyt kilpailulakien rikkomiseen”, VR Groupin lakiasiainjohtaja Teemu Sipilä painottaa tiedotteessa.

Bussialan tulokkaan Onnibusin toimitusjohtaja Pekka Möttö on tyytyväinen ratkaisuun.

”En iloitse toisen epäonnesta, mutta olen tyytyväinen jos pöytä saadaan nyt putsattua”, sanoo Möttö.

Onnibus aloitti Suomessa 2012 ja on hakenut asiakkaita rajulla hintakilpailulla. Mötön mukaan yhtiön liikevaihto on 30–40 miljoonan euron tuntumassa ja toiminta kannattavaa.

Suomen toistaiseksi suurimmat kartellitapaukset ovat asvalttikartelli, josta lankesi yli 80 miljoonan euron sakot siinä mukana olleille yhtiöille. Metsäkartelliin osallistuneille firmoille sakkoja määrättiin 50 miljoonaa euroa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kartelli
  • kilpailuvirasto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    4. 4

      Olga Maltseva kirjoitti 50 Venäjää ylistävää kommenttia päivässä – Pietarin trollitehdas kärsii entisten työntekijöiden avautumisista

    5. 5

      Asuinalueiden erot kasvavat Helsingissä koko ajan – ”Ihmisillä tuntuu olevan halu asua samankaltaisten lähellä”

    6. 6

      Jasper teki 2-vuotiaana 200 palan palapelejä – lapsen lahjakkuuteen suhtaudutaan Suomessa usein häpeillen, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Yhdysvalloissa uusi oikeisto puhuu luonnollisesta konservatiivisuudesta – tämän takia se on vaarallinen idea

    8. 8

      Jättiannos vitamiineja ei ehkäise flunssaa – Kymmenen faktaa vastustuskyvystä ja vitamiineista

    9. 9

      Nämä 17 kirjaa muuttavat mielipiteesi ja auttavat ymmärtämään ihan eri tavalla ajattelevia

    10. 10

      Saara Aalto laulaa X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      ”Kaikki talot pitää peruskorjata säännöllisin välein” ja 6 muuta harhaluuloa: Valtionpalkinnon saaneet arkkitehdit kumoavat tutut rakennusmyytit

    3. 3

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    4. 4

      Nämä 17 kirjaa muuttavat mielipiteesi ja auttavat ymmärtämään ihan eri tavalla ajattelevia

    5. 5

      Seksuaalisen väkivallan maa: Papua-Uuden-Guinean miehistä yli puolet on osallistunut joukkoraiskaukseen

    6. 6

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    7. 7

      Ruben Stiller jäi sairauslomalle – Pressiklubia vetää Sanna Ukkola

    8. 8

      Stylisti arvioi Linnan juhlien puvut – ja valitsi neljä suosikkiaan

    9. 9

      Timo Soinin sairausloman syiden salaamisessa on vaaransa

    10. 10

      Haimme turhaan apua poikamme raivokohtauksiin – pakkohoidon kynnys on aivan liian korkea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    4. 4

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    7. 7

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    8. 8

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    9. 9

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    10. 10

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    11. Näytä lisää