Valikko
Talous

Professori Pekka Mattila varoittaa liian isoista osingoista ja kehottaa yrityksiä investoimaan

Suuryritysten voitot ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina. Samaan aikaan henkilöstöä on leikattu rajusti, eikä suunta näytä vielä pysähtyvän.

Huoli kyberturvallisuusriskeistä on uunituoreen tutkimuksen mukaan kasvanut suomalaisissa suuryrityksissä merkittävästi. Yritysjohtajat kokevat konkreettisiksi riskeiksi erityisesti yrityksiin suoraan kohdistuvat uhat, kuten tietomurrot ja palvelunestohyökkäykset.

Aalto-yliopiston ja OP-ryhmän maanantaina julkistamassa tutkimuksessa suuryrityksistä yli neljä viidesosaa, 84 prosenttia sanoo, että tietoturvaan ja kyberturvallisuuteen liittyvät riskit ovat merkittäviä. Vuotta aiemmin vain runsas puolet koki riskit huomattaviksi.

Johtajista nyt myös lähes kaikki, runsaat 90 prosenttia arvioi, että kyberuhkat vaativat yhtiöltä varautumista lähitulevaisuudessa.

”Tähän syynä ovat varmasti pankkien henkilötietoihin liittyvät vuotoskandaalit, Volkswagenin päästökriisit, maailmanpolitiikka ja verkon keskustelutodellisuus”, arvioi tutkimuksen johtaja, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin professori Pekka Mattila.

Vuotuinen suuryrityskysely kattaa Suomen 250 suurinta yritystä.

Johtajien odotukset tulevasta ovat kyselyn mukaan kohentuneet aiemmasta selvästi. Yritykset ovat trimmanneet itsensä myös huippukuntoon.

”Erityisesti juuriltaan suomalaiset yritykset näyttävät aiempaa vahvemmilta. Usko ja taisteluhalu ovat palautuneet. Henkisesti yritysjohtajat ovat siirtymässä tehostamisesta ja säästämisestä taas uuden kehittämiseen”, Mattila kiteyttää.

Suuryritysten voitot ovat kasvaneet myös merkittävästi viime vuosina. Samaan aikaan henkilöstöä on leikattu rajusti, eikä suunta näytä vielä pysähtyvän. Alihankintoja siirtyy vauhdilla myös ulkomaille.

Vielä vuoden 2014 alussa suuryritykset työllistivät noin 900  000 suomalaista, viime vuoden alussa enää 860  000.

Suomessa pääkonttoriaan pitävät yritykset ennakoivat, että henkilöstö vähenee edelleen kotimaassa. Ulkomailla henkilöstöä sen sijaan lisätään.

”Työllistämisnäkymä on huolestuttava. Kun alihankintoja siirtyy ulkomaille, se vie työpaikkoja erityisesti metropolialueiden ulkopuolelta, keskisuurista ja pienistä yrityksistä”, Mattila sanoo.

Mattila suosittaa, että yritykset harkitsisivat kevään osinkopäätöksiään tarkoin heikon työllisyystilanteen vuoksi. Isot osingot voivat synnyttää runsaasti napinaa kansalaisten keskuudessa.

”Yritykset tietysti itse parhaiten tietävät, mitä voitoillaan tekevät. Jos työllisyys Suomessa ei parane, suuret osingot voivat synnyttää jännitettä ja viholliskuvaa tavallisen suomalaisen sekä suuryrityksen johtajien välillä. ”

”Kielteinen asenneilmasto voi vaikeuttaa myös yritysten mahdollisuuksia ajaa asioitaan.”

Mattila neuvoo johtajia sijoittamaan voittoja takaisin yrityksiin, uuden kasvun edellytyksiin.

”Investointeja tarvitaan: nyt ne eivät riitä edes ylläpitoon tai vanhan korvaamiseen. Investoinnit voivat kohentaa myös sijoittajakuvaa, kun näkymästä eteenpäin on selvempi käsitys”, Mattila uskoo.

Tutkimus perkasi myös johtajien näkemyksiä Venäjän ja Kiinan riskeistä.

Vastanneista lähes joka toinen, 42 prosenttia sanoo, että Venäjän viimeaikainen kehitys on vaikuttanut yrityksen strategisiin painotuksiin, esimerkiksi investointeihin. Kiinan kohdalla näin vastasi vain joka neljäs.

”Odotukset Kiinasta ovat yliviritteisiä. Ehkä kriisitietoisuus Kiinasta ei ollut vielä niin päällä, kun kysely tehtiin”, Mattila sanoo.

Mikä tutkimus?

  Aalto-yliopisto ja OP-ryhmä toteuttavat suuryritystutkimuksen joka vuosi.

  Nyt neljännen kerran toteutettu suuryrityskysely kattaa 250 Suomen suurinta yritystä.

  Kyselyyn vastasi 155 avainjohtajaa 109 yrityksestä.

  Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2014 307 miljardia euroa. Se on noin 80 prosenttia kaikkien yritysten liikevaihdosta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    4. 4

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    5. 5

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    8. 8

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    9. 9

      Trumpin entinen kampanja­päällikkö yhteistyöhön Venäjä-tutkinnan kanssa – Valkoisen talon viestintä­johtaja: ”Jos vuodot jatkuvat, minun on annettava potkut kaikille”

    10. 10

      Merkittävä venäläispoliitikko uhkaa Yhdysvaltoja ”kivuliailla vastatoimilla” – USA:n edustajainhuone äänesti uusien Venäjä-pakotteiden puolesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    3. 3

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    4. 4

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    9. 9

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    10. 10

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää