Valikko
Talous

Teollisuuden ahdinko pitkittyy – liikevaihtojen ennustetaan supistuneen tuloskaudella

Ennusteiden mukaan teollisuusyhtiöiden liikevaihto ei kasvanut vielä loppuvuonnakaan.

Suurten pörssissä noteerattujen teollisuusyhtiöiden tuloskautta kalvaa yhä liikevaihdon pitkään jatkunut supistuminen.

Suomalaiset teollisuusyritykset eivät ole vieläkään onnistuneet hyötymään euroalueen talouskasvusta. Tilastokeskuksen mukaan teollisuustuotanto on Suomessa supistunut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yli 30 kuukautta.

Finanssiyhtiö Nordean ennusteen mukaan teollisuusyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on supistunut loka–joulukuussa 3,3 prosenttia eli 1,2 miljardia euroa viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.

”Liikevaihdon supistuminen johtuu lähes kokonaan terästeollisuuden ongelmista, energian halpenemisen vaikutuksista Fortumiin ja Nesteeseen sekä Nokian liikevaihdon ennustetusta supistumisesta”, sanoo finanssiyhtiö Nordean osaketutkimuksen pääanalyytikko Harri Taittonen.

Öljynjalostusyhtiö Neste on liikevaihdolla mitattuna Suomen suurin teollisuusyhtiö. Jos sen vaikutus ennusteeseen poistetaan, teollisuusyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto supistuisi noin kaksi prosenttia. Yhtiön liikevaihto on supistunut öljyn halpenemisen takia.

”Nesteen kannalta on tärkeää havaita, että jalostuskate on ollut hyvä. Siksi öljyn halpenemisesta johtuva liikevaihdon supistuminen ei heikennä kannattavuutta”, arvioi varainhoitoyhtiö eQ:n salkunhoitaja Hannu Angervuo.

Terästeollisuuden ongelmista kertoo se, että teräsyhtiö SSAB antoi joulukuun puolivälissä verraten pahan tulosvaroituksen.

”Uudet investoinnit eivät ole vieläkään alkaneet suuressa mittakaavassa. Mitään riemua ei ole tuloskaudella luvassa, mutta ei toisaalta mitään suurta pettymystäkään. Pörssin tähtiä ovat olleet Amer Sports ja Huhtamäki, jotka tekevät ennätyksellistä tulosta”, sanoo Angervuo.

Liikevaihdon supistumisesta huolimatta yhtiöt ovat viisaasti karsineet kulujaan kysynnän supistumisen takia. Siksi niiden kannattavuus on säilynyt siedettävänä Suomen neljä vuotta kestäneen taantuman aikana.

Nordean ennusteen mukaan teollisuusyhtiöiden yhteenlaskettu liikevoittoprosentti eli liikevoiton osuus liikevaihdosta olisi loka–joulukuussa 9,1 prosenttia. Vuonna 2014 samalla ajanjaksolla se oli 8,5 prosenttia ja 6,9 prosenttia vuonna 2013.

”Jos yhteenlaskettu liikevoitto ilman kertaluonteisia olisi pienempi kuin vuoden 2014 lopussa, tarkoittaisi se historiallisen näytön perusteella Suomen talouden supistumisen jatkuneen”, sanoo Angervuo.

Euroopan keskuspankin rahapoliittinen elvytys on heikentänyt euron arvoa suhteessa dollariin. Valuutan ulkoisen arvon heikkenemisen pitäisi parantaa yritysten kustannuskilpailukykyä kansainvälisessä kaupassa.

”Metsäteollisuus on yksi toimialoista, joka on hyötynyt euron heikkenemisestä. Toinen on konepajateollisuus, mutta hyödyt ovat välillisiä ja selvästi pienempiä kuin metsäteollisuudessa”, sanoo Taittonen.

Angervuon mielestä euron heikkeneminen ei ole merkittävästi hyödyttänyt teollisuusyhtiöitä. Samaa mieltä hän on siitä, että metsäteollisuus on yksi harvoista myönteisistä toimialoista.

Valtaosa metsäteollisuuden voitoista muodostuu sellusta ja pakkausmateriaaleista.

”Metsäteollisuudessa on selviä paranemisen merkkejä, mutta se ei oleellisesti tuloskauden kokonaiskuvaa muuta. Havusellun halpeneminen on metsäteollisuuden kannalta hieman huolestuttava merkki.”

Sen sijaan Suomen taloudelle tärkeässä konepajateollisuudessa näkymät ovat Angervuon mielestä sekavat: osalla liiketoiminta sujuu jo hieman paremmin, mutta osalla on suuria vaikeuksia.

”Metso ja Outotec ovat vaikeuksissa, koska kaivosteollisuuden ahdinko kaikkialla maailmassa on pahentunut.”

Pääasiassa kotimaan markkinoilla toimiville yrityksille loppuvuosi tuskin oli kovin hyvä.

”Kotimainen kysyntä on vieläkin sen verran aneemista, että kaupan alalla ja mediassa vaikeudet jatkuvat”, arvioi Taittonen.

Osavuosikatsaukset julkaistaan kolmen kuukauden välein

 Pörssiyhtiöt julkaisevat osavuosikatsauksensa vuosineljänneksittäin eli kolmen kuukauden välein.

 Osavuosikatsauksissa julkaistut tulostiedot ovat tilintarkastamattomia. Siksi ne voivat hieman muuttua tulevaisuudessa.

 Viimeisen vuosineljänneksen yhteydessä yhtiöiden hallitukset antavat osinkoesityksensä. Osingosta päättää yhtiökokous.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    3. 3

      Kotihälytysten ykkönen on Kontula, häiriökäyttäytyminen keskittyy Kluuviin – katso HS:n hakukoneesta, millaiset tehtävät työllistävät poliisia omilla kotikulmillasi

    4. 4

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Helsingin ja Tallinnan välillä matkustetaan pian jo yli 9 miljoonaa kertaa vuodessa, mutta mennäkö nopeasti, hitaasti vai halvalla? – HS selvitti lomailijoiden vaihtoehdot

    9. 9

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    10. 10

      Vain oikea palkkatyö on parasta sosiaaliturvaa – ei sosiaaliturvaa vastaan tehtävä pakkotyö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    5. 5

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    6. 6

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    7. 7

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää