Valikko
Talous

Amazon teki yhtiön kaikkien aikojen tuloksen – osake romahti 12 prosenttia

Yhtiön kasvaneet kulut ja pilvipalvelujen kasvun hidastuminen olivat sijoittajille pettymys.

Yhdysvaltalainen verkkokauppayhtiö Amazon teki viime vuoden viimeisellä neljänneksellä yhtiön historian parhaan tuloksen.

Yhtiö kertoi torstaina, että sen vuosineljänneksen nettotulos oli 482 miljoonaa dollaria eli 440 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin nettotulos oli 214 miljoonaa dollaria.

Talouslehti Wall Street Journalin mukaan Amazonin edellinen paras neljännesvuoden tulos oli 416 miljoonaa dollaria, jonka yhtiö teki loppuvuonna 2010.

Tulos ei silti tyydyttänyt sijoittajia. Amazonin osakkeen arvo oli heikentynyt jälkimarkkinoilla yli 12 prosenttia kello puoli yhdeltä Suomen aikaa.

Toisaalta edellisenä pörssipäivänä osakkeen arvo kohosi liki yhdeksän prosenttia.

Uutistoimisto Reutersin mukaan yhtiön kasvaneet kulut ja kasvun hidastuminen pilvipalveluissa olivat sijoittajille pettymys.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Osavuosikatsaukset
  • Verkkokauppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

    3. 3

      Perussuomalaiset tekevät rasismirikoksistaan vaalimainoksia

    4. 4

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    5. 5

      Sinisilmäiset vanhemmat uskoivat sadun koulun järjestämästä laivaristeilystä – valvojia olikin hankittu Tinderistä

    6. 6

      Sijoittajakonkari vaatii Sampoa pelastamaan osakkaidensa jättisäästöt – Katso, onko taloyhtiösi tietämättään yksi 279 miljoonan euron jakajista

    7. 7

      Emmi Salminen, 99, taisteli naisille paikan rakennustyömailla ja pelasti opiskelijan ahdistelijoilta – ”En peruuttanut, vaikka mies pyöritti poraa rintani edessä”

    8. 8

      Ihmiset ennustivat jo 1500-luvulla, millainen Suomesta tuli 2000-luvulla – nämä historialliset ennustukset ovat toteutuneet

    9. 9

      15-vuotiaan julma joukkopahoinpitely kuohuttaa Sipoossa – kuntalaiset puuhaavat mielenosoitusta lauantaiksi

    10. 10

      & Other Stories avaa helmikuun alussa Helsinkiin – Näistä syistä muotiliikettä on odotettu ja nämä meiltä vielä puuttuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    3. 3

      Vuosikymmeniä autoveron poistamiseksi työskennellyt juristi tyrmää Bernerin toiminnan – ”Autokaupan kannalta tilanne on hirveä”

    4. 4

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    5. 5

      Selkäkipu ei estä seksiä – katso kuvat kahdeksasta asennosta, joissa petipuuhat asiantuntijoiden mukaan onnistuvat

    6. 6

      Kuluttaja tuskin käärisi täyttä hyötyä autoveron poistosta – myyjien ei välttämättä kannata laskea hintoja täysimääräisesti

    7. 7

      15-vuotiaan julma joukkopahoinpitely kuohuttaa Sipoossa – kuntalaiset puuhaavat mielenosoitusta lauantaiksi

    8. 8

      Autoveron poistuminen laskisi uusien autojen hintoja tuhansilla euroilla – katso yli 6 000 automallin uusi hinta

    9. 9

      Sinisilmäiset vanhemmat uskoivat sadun koulun järjestämästä laivaristeilystä – valvojia olikin hankittu Tinderistä

    10. 10

      Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokanopettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    3. 3

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    4. 4

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    5. 5

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    9. 9

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    10. 10

      Huonossa parisuhteessa on turha roikkua – olen suomalainen nainen 2010-luvulla ja voin tehdä mitä haluan

    11. Näytä lisää