Valikko
Talous

Pörssiluisu jatkui Aasiassa – pankit ja autoyhtiöt putosivat Tokiossa

Tuorein huoli on se, että sijoittajat ovat alkaneet epäillä Yhdysvaltain talouden näkymiä.

Osakekurssien luisu jatkui tiistaina aamulla Aasian ja Tyynenmeren valtioiden pörsseissä, kun huolet maailmantalouden ja Yhdysvaltain talouden tilasta painoivat sijoittajia.

Euroopan pörsseissä osakkeet olivat maanantaina kovassa paineessa. Helsingissä pääindeksi heikkeni 3,4 prosenttia.

Tunnelmia Tokiossa kuvailtiin jopa paniikiksi, jota ruokkii pelko uudesta maailmalaajuisesta lamasta.

Japanissa Nikkei-indeksi putosi aamupäivällä lähes viisi prosenttia.

Tokion pörssissä pudotuksessa olivat erityisesti pankkiosakkeet ja Japanin vientiyritysten, kuten autoteollisuuden osakkeet.

Pankkiosakkeiden kursseja painaa Japanin keskuspankin rahapolitiikka, joka on ajanut korkotason lähelle nollaa. Viime viikolla keskuspankki päätti siirtyä negatiivisen koron politiikkaan ja ryhtyi perimään korkoa pankeilta näiden talletuksista keskuspankkiin.

Sijoittajat karttavat pankkeja, koska ne epäilevät pankkien tulosten olevan korkopolitiikan takia vaarassa. Sama tekijä on alentanut pankkiosakkeita myös Euroopassa, missä Euroopan keskuspankki ajaa myös rahapoliittisesti elvyttävää linjaa.

Tokiossa maan suurimpien pankkien osakekurssit olivat tiistain kaupankäynnissä laskussa 5–7 prosenttia.

Rahapolitiikka ja epäilyt Yhdysvaltain talouden suunnasta nostavat Japanin jenin kurssia, mikä on huono asia vientiteollisuudelle. Seurauksena myös autoteollisuuden jättien kurssit laskivat.

Markkinoilla herännyt epäily Yhdysvaltain taloudesta on saanut sijoittajat myymään dollarimääräisiä sijoituksia, koska on mahdollista, että Yhdysvaltain keskuspankki ei jatkaisikaan ohjauskoron nostojaan.

Tästä odotetaan vihjeita Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajalta Janet Yelleniltä, joka esiintyy kongressissa torstaina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pörssit
  • Tokio
  • Aasia
  • osakekurssit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    2. 2

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    3. 3

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    4. 4

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    5. 5

      Lopetetaan sinkkujen neuvominen

    6. 6

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    7. 7

      Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

    8. 8

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    9. 9

      Kiinniotettu kuoli poliisin syliin Vihdintiellä Vantaalla – ajotiellä juosseen miehen ”kunto romahti” yhtäkkiä

    10. 10

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    3. 3

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    4. 4

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    5. 5

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    6. 6

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    7. 7

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    8. 8

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    9. 9

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    10. 10

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää