Talous

Finanssivalvonta: Nordean lähtö Ruotsiin veisi pohjaa uskottavalta pankkivalvonnalta Suomessa

Jos Nordea muuttaa tytärpankkinsa Suomessa ruotsalaisen emoyhtiön sivuliikkeeksi, Finanssivalvonnan rahoituksesta häviää miljoonia.

Nordean lähtö Ruotsiin leikkaisi tuntuvasti Finanssivalvonnan (Fiva) rahoitusta. Pankkeja- ja rahoituslaitoksia valvovan Fivan sisällä pelätään jopa yt-neuvotteluja: lähes 200 työntekijän organisaatiosta moni työpaikka voi joutua Nordean vuoksi leikkuriin.

Fivan johtaja Anneli Tuominen ei halua edes arvuutella väen vähennyksellä.

”Meillä on vedetty budjettikuri jo nyt äärimmäisen tiukalle. Fivalla on päinvastoin painetta kasvattaa pankki- ja vakuutusvalvonnan resursseja, koska valvontatehtävät ovat lisääntyneet.”

Finanssivalvonta rahoittaa toimintansa lähes täysin, 95 prosenttisesti valvottavilta perityillä maksuilla. Suomen Pankki rahoittaa loput viisi prosenttia.

”Valvontamaksuilla varmistamme uskottavan ja laadukkaan valvonnan”, Tuominen sanoo.

Fivan menot olivat viime vuonna 26 miljoonaa euroa. Nordea maksoi siitä liki neljänneksen, kuusi miljoonaa. Jos Nordea lähtee, Tuomisen mukaan muiden valvottavien maksuja voidaan nostaa.

”Laki sallisi maksujen korotuksen jo nytkin. Lainsäätäjän pitää tässä yhteydessä myös katsoa, että valvontamaksut jakautuvat oikeudenmukaisesti.”

Tuominen huomauttaa, että sivuliikkeenäkin Nordea maksaisi vielä Fivalle valvontamaksuja.

”Jos Nordea muuttuu sivuliikkeeksi, enimmillään valvontamaksu voisi nykylainsäädännön mukaan olla kolme miljoonaa”, Tuominen laskee.

”Minulle tärkeintä on, että meillä on rahoitus, jolla voimme ylläpitää uskottavaa valvontaa. Pankkivalvonnasta tehdään Suomen päässä 75 prosenttia, Frankfurtissa 25 prosenttia.”

Nordea on ilmoittanut muuttavansa tytärpankkinsa Suomessa ruotsalaisen emoyhtiön sivuliikkeeksi ensi vuoden alusta lähtien. Nordean on määrä päättää asiasta maaliskuun yhtiökokouksessa.

Fiva vastustaa jyrkästi Nordean lähtöä. Tuomisen mukaan Fivan mahdollisuudet valvoa Nordeaa heikentyisivät jatkossa oleellisesti.

”Olen huolestunut finanssimarkkinoiden vakaudesta, valvonnan kattavuudesta ja syvyydestä. Suurin huolemme ei todellakaan koske Fivan rahoitusta.”

Tuomisen mukaan Nordean lähtö Ruotsiin siirtäisi vakavaraisuuden valvonnan kokonaan ruotsalaisviranomaisille. Nyt Nordeaa valvovat Fiva osana EU:n pankkivalvontajärjestelmää ja EKP.

”Me saisimme vastedes Ruotsin valvojalta informaatiota. Voimme osallistua kokouksiin, saamme puhua, mutta meillä ei ole mitään päätäntävaltaa. Jos Nordeassa tulisi ongelmia, me emme voi niihin puuttua”, Tuominen huomautta.

”Juuri uutisoitiin Nordean maksuliikenneongelmista. En tiedä, mitä tapahtuu uudessa tilanteessa. Pystyisikö Ruotsin valvoja valvomaan reaaliaikaisesti maksuliikennettä Suomessa? ” Tuominen sanoo.

Tuominen muistuttaa, että esimerkiksi Suomen ja Ruotsin talletus- ja sijoittajasuojajärjestelmät poikkeavat toisistaan. Asunnonvaihdossa Ruotsi ei antaisi nykysääntelyn mukaan puolen vuoden talletussuojaaa asuntokaupasta saaduille rahoille, kuten Suomi.

Sivuliikkeeksi muuttuminen merkitsee myös Nordean pääomien muuttoa Ruotsiin.

Nordea aikoo muuttaa sivuliikkeiksi myös Tanskan ja Norjan tytärpankkinsa.

Nordean mukaan uusi rakenne luo edellytykset Nordealle toimia aidosti yhtenä pankkina, yksinkertaistaa hallintoa ja parantaa kilpailukykyä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  •  finanssivalvonta
  • Pankit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Ulkonäköön kohdistuva pilkka sotki Mikon elämän vuosiksi – Miesten ulkonäköpaineita pitäisi käsitellä enemmän, sanoo tutkija

    5. 5

      Lukiokirjojen hinnat puolittuivat – uusi tulokas sekoittaa vanhojen kustantajien pakkaa

    6. 6

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    7. 7

      Ilman pääsykoetta en olisi päässyt yliopistoon – korkeakoulu­haun uudistus voi tuhota monen unelman

    8. 8

      Tytöt liikkuvat ulkoleikeissä paljon vähemmän kuin pojat, maahanmuuttaja­taustaisten lasten välillä ero liki 20 prosenttia – Ainutlaatuinen tutkimus selvittää kaiken elämästä päiväkodeissa

    9. 9

      Yle: Vihreät nousi kannatus­mittauksessa ohi keskustan – myös perus­suomalaisten tuki elpyy hieman

    10. 10

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    2. 2

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    3. 3

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    7. 7

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    8. 8

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää