Valikko
Talous

Suomalaiset jäivät eläkkeelle hieman aiempaa varhemmin

Ikääntyneiden työllisyysaste on noussut ennätyksellisen korkeaksi viime vuosien taloustilanteesta huolimatta.

Suomalaiset jäivät viime vuonna eläkkeelle hieman aiempaa varhemmin, kertovat Eläketurvakeskuksen tilastot.

Eläkkeelle siirryttiin keskimäärin 61,1 vuoden iässä eli 0,1 vuotta aiempaa varhemmin.

Ennen viime vuotta eläkkeelle siirtyminen oli myöhentynyt useana vuonna. Tähän ovat vaikuttaneet työikäisten terveyden ja työkyvyn paraneminen sekä vuoden 2005 eläkeuudistus, jossa karsittiin mahdollisuuksia jäädä varhaiseläkkeelle.

”Nousun taittuminen on ollut ennakoitavissa. Viime uudistuksen lakimuutosten, kuten työttömyyseläkkeen lakkauttamisen, vaikutukset ovat jo pääosin näkyvillä eivätkä enää nosta eläkkeellesiirtymisikää”, kertoo Eläketurvakeskuksen kehityspäällikkö Jari Kannisto tiedotteessa.

Lähes 40 prosenttia eläkkeelle siirtyneistä jättäytyi työelämästä 63-vuotiaana.

”Vanhuuseläkkeen alaikäraja on ollut suosituin ikä jäädä eläkkeelle, ja huono työmarkkinatilanne on mahdollisesti lisännyt 63-vuotiaana eläkkeelle siirtymistä”, sanoo Eläketurvakeskuksen johtaja Mikko Kautto tiedotteessa.

Ikääntyneiden työllisyysaste on noussut Kanniston mukaan ennätyksellisen korkeaksi viime vuosien taloustilanteesta huolimatta. 60–64-vuotiaiden työllisyysaste oli viime vuonna 45,3 prosenttia. Luku on lähes kaksinkertaistunut 2000-luvun aikana.

Oikaisu kello 19.25: Uutisen aiemmassa versiossa mainittiin virheellisesti otsikossa, että suomalaiset siirtyisivät eläkkeelle aiempaa myöhemmin, ei aikaisemmin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eläkeikä
  • Työllisyys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    2. 2

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    3. 3

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    4. 4

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    5. 5

      Lennonjohto suositteli hyppäämistä, Martin Saarikangas ei totellut – pakkolasku pienkoneella veteen teki ”Iso-Masasta” telakkamiehen

    6. 6

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    7. 7

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    8. 8

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    9. 9

      Trump aloitti suurten lupaustensa lunastamisen – veti Yhdysvallat vapaakauppa­sopimus TPP:stä

    10. 10

      CIA:n tiedusteluraportti: Suomi tavoitteli Karjalan palautusta kunnostamalla tarpeettoman Saimaan kanavan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump uhkaa tuhota Britannian varalaskupaikan

    4. 4

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    5. 5

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    6. 6

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    7. 7

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    8. 8

      Satatuhatta suomalaista matkailijaa tuo joka vuosi tuliaisina superbakteerin – Ihmiskunta voi pian joutua elämään ilman antibioottien turvaa

    9. 9

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    10. 10

      Saako säästöille nyt mistään tuottoa? Asiantuntijat kertovat, miten sijoittaminen kannattaa aloittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää