Valikko
Talous

Pekka Haavisto: Presidentinvaaleista toipuminen vei yllättävän pitkään

”Pankakoski ei ole enää entisensä”, Haavistolle sanottiin vielä vuosi presidentinvaalien jälkeen. ”Mutta enhän minä koskaan käynyt Pankakoskella”, Haavisto vastasi.

Kun Pekka Haavistolta (vihr) kysyy, miten kauan häneltä kesti toipua presidentinvaaleista tai onko toipuminen itse asiassa vieläkään ohi, Haavisto alkaa naureskella.

”Presidentinvaalien perimätieto oli, että vaaleista on vaikea selvitä mieli tasapainoisena. Se on aina poikkeuksellinen kokemus”, hän aloittaa ja vertaa itseään toisella kierroksella ”minua paljon paremmin menestyneisiin” Esko Ahoon, Paavo Väyryseen ja Elisabeth Rehniin.

”Ne kierrokset tuollaisessa vaalissa ei nouse ainoastaan itsellä vaan myös kannattajilla ja aktiiveilla. Jotain jännää tapahtuu.”

Haaviston mukaan itselleenkin joutui selittämään että nyt ollaan takaisin arjessa ja että mikään ei muuttunutkaan.

”Kyllähän siinä puoli vuotta tai varmaan vuosikin menee”, kansanedustajana ulkoministeriön erityisedustajan tehtävissä töitä jatkanut Haavisto pohtii.

Haavisto kertoo olevansa kiitollinen siitä, että on voinut tehdä rauhanvälitystöitä kolmen ulkoministerin, Alexander Stubbin (kok) , Erkki Tuomiojan ja nyt Timo Soinin (ps) alaisuudessa.

”Teen niitä mielelläni tälläkin hetkellä.”

Haavisto kertoo vaalityön vaikuttaneen muihinkin.

”Avioliittoja on solmittu ja olen saanut kutsuja häihin.”

Haavisto kertoo yhden anekdootin vaalin vaikutuksista.

Hän kävi Lieksan Pankakoskella yli vuosi vaalien jälkeen.

”Siellä rouva kapsahtaa kaulaan ja sanoo, että Pankakoski ei ole enää entisensä.”

”Sanoin, että en ole koskaan käynyt Pankakoskella.”

” Silti Pankakoski ei ole enää entisensä, rouva vastasi.”

”Monia sellaisia prosesseja oli tapahtunut vaalin jälkeen.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pohjois-Korean ohjus osui Japanin talousvyöhykkeelle – Etelä-Koreassa hätäkokous, Japani raivoissaan

    2. 2

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    3. 3

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    4. 4

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    5. 5

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    6. 6

      Suomalaiselokuvalle palkinto Cannesissa, tekijät löivät ylävitosia ja Oscar-voittajakin kehui –”On tämä huikea juttu”

    7. 7

      Uusi tv-sarja tyttökirjaklassikosta näyttää 1800-luvun realismin ja feminismin – ja järkyttää uskollisimpia lukijoita

    8. 8

      F1-sarjakin irvailee Räikkösen olemukselle – yksi kuva palkintopallilta kiteyttää Räikkösen tunnelmat: ”Tämä oli yksi niistä päivistä”

    9. 9

      Ylitorniolla löytyi kuoliaaksi pahoinpidelty mies – poliisi taltutti taposta epäillyn muovikassimiehen etälamauttimella

    10. 10

      Kolmen miehen joukkue nosti Helsingin rannoilta yhdessä yössä 29 eri kalalajia – Testaa HS:n kalatestillä, kuinka monta suomalaiskalaa itse tunnistat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    2. 2

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    3. 3

      Ylen Jääskeläinen JSN-puheistaan: ”Sanotaan se nyt suoraan, mokasin varomattomalla lausunnolla”

    4. 4

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    5. 5

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    6. 6

      F1-sarjakin irvailee Räikkösen olemukselle – yksi kuva palkintopallilta kiteyttää Räikkösen tunnelmat: ”Tämä oli yksi niistä päivistä”

    7. 7

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    8. 8

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    9. 9

      Kuuro Tomas Vaarala on lähettänyt yli 60 työhakemusta mutta ei pääse edes palkattomaan harjoitteluun – ”Haluaisin vain samalle viivalle muiden kanssa”

    10. 10

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    5. 5

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    6. 6

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    7. 7

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    8. 8

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    9. 9

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    10. 10

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    11. Näytä lisää