Talous

Iran näyttää suostuvan öljyntuottajamaiden sopimukseen – yksimielisyys voisi nostaa öljyn hintaa

Öljyjärjestö Opecin jäsenmaat ja Venäjä hieroivat sopua tuotannosta keskiviikkona.

Öljyntuottajamaat hierovat keskiviikkona Teheranin kabineteissa Iranissa historiallista öljysopimusta.

Jos öljyjärjestö Opecin jäsenmaat ja Venäjä sopivat tuotannon rajoittamisesta tai jopa leikkaamisesta, raakaöljy todennäköisesti kallistuisi selvästi. Neuvottelujen epäonnistuminen saattaisi painaa hintoja yhä halvemmiksi, sillä öljyn tarjonta ylittää selvästi kysynnän.

Ratkaiseva ääni on Iranilla, joka haluaisi tuotannon rajoittamisen sijaan pumpata niin paljon öljyä kuin se vain saa reserveistään irti.

Iranin öljyministeri Bijan Zanganeh sanoi keskiviikkona ministeriön virallisen uutistoimiston Shanan mukaan, että Iran tukee kattoa öljyn tuotannolle, kertoo uutistoimisto Reuters.

”Me tuemme Opec-maiden ja muiden päätöstä säilyttää rajat öljyntuotannolle hintojen vakauttamiseksi.”

Aiemmin keskiviikkona Iranin Opec-edustaja Mehdi Asali ilmoitti iranilaisessa Shargh-sanomalehdessä, että Iran aikoo kasvattaa öljyntuotantoaan, kunnes tuotanto on samalla tasolla kuin ennen sanktioita.

”On epäloogista pyytää Irania jäädyttämään öljyntuotantoa. Kun Iranin vastaiset pakotteet olivat voimassa, muut maat kasvattivat tuotantoaan ja aiheuttivat hintojen halpenemisen. Kuinka he voivat odottaa Iranin tekevän nyt yhteistyötä ja maksavan siitä?” Asali totesi yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.

Sopimus olisi ensimmäinen laatuaan sitten vuoden 1999, jolloin Opec-maat yhdessä Meksikon ja Norjan kanssa päättivät leikata tuotantoa, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Silloinen sopimus laukaisi öljyn hinnan nousun. Hinta kipusi vuosien mittaan kymmenestä dollarista ensimmäistä kertaa yli sadan dollarin haamurajan.

Keskiviikon neuvotteluissa Opec-maiden ulkopuolisista tahoista mukana on vain Venäjä.

Teheranin neuvotteluja johtaa Venezuelan öljyministeri Eulogio Del Pino. Venezuela on Opec-maista pahimmassa ahdingossa. Maa on romahtamispisteessä niin poliittisesti kuin taloudellisestikin. Venezuela ajaakin maista kiivaimmin öljyntuotannon vähentämistä.

Yhdysvalloista on tullut maailman suurin tuottaja liuskeöljyn ansiosta. Venäjä jäi viime vuonna maailman toiseksi suurimmaksi, kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan. Opec-maiden johtotähti Saudi-Arabia oli kolmanneksi suurin.

Opec-mailla ja Venäjällä olisi yhdessä riittävästi vaikutusvaltaa hintojen nostamiseen. Maiden yhteenlaskettu osuus vuonna 2014 maailman öljyntuotannosta oli hieman yli 50 prosenttia.

Vaikka Yhdysvaltojen kohisten kasvanut öljyntuotanto on pääsyy hintojen romahtamiseen, sitä on turha houkutella neuvottelupöytiin.

Yhdysvallat vannoo vapaan markkinatalouden nimeen, eikä liittovaltiolla olisi oikeutta pakottaa maan lukuisia öljyntuottajia rajoittamaan tuotantoaan. Pelkästään Yhdysvaltojen itsenäisten öljyntuottajien etujärjestössä IPAA:ssa on jäseninä 6 000 yritystä.

Opec-maat ovat Saudi-Arabian johdolla yrittäneet työntää Yhdysvaltojen uudet liuskeöljy-yritykset pois markkinoilta, mutta toimiala on leikannut kustannuksiaan nopeasti ja ottanut uutta teknologiaa käyttöön.

Konkursseja on nähty, mutta liuskeöljy on toistaiseksi pitänyt pintansa. The Economist -lehti kirjoittaa, että viime vuonna jo yli puolet liuskeöljy-yhtiöistä ymmärsi suojautua öljyn hintaliikkeitä vastaan.

Öljyn hinnan romahduksesta huolimatta Yhdysvaltojen raakaöljyn päivittäinen tuotanto kasvoi viime vuonna keskimäärin miljoonalla barrelilla. Kasvu oli suurempaa kuin missään muussa maassa. Barreli öljyä on noin 159 litraa.

Yhdysvallat olisikin yksi Opecin ja Venäjän välisen öljysopimuksen suurimmista hyötyjistä.

Sopimuksen ulkopuolisina amerikkalaisyritykset eivät kärsisi tuotannon leikkaamisen aiheuttamista kustannuksista, mutta hyötyisivät silti kallistuneista hinnoista.

Sijoittajat suhtautuvat sopimukseen skeptisesti. Brent-öljylaadun hinta kohosi vain noin prosentin maanantaina edellispäivästä. Tiistaiaamuna Brent oli halventunut puolisen prosenttia, kun sovun syntyminen alkoi vaikuttaa yhä epävarmemmalta.

Saudi-Arabia ja Venäjä kertoivat tiistaina, että ne ovat valmiita hillitsemään öljyntuotantoa niin, ettei tuotanto ainakaan ylitä viime tammikuun tasoa. Sopimus ei kuitenkaan toteudu elleivät kaikki Opec-maat suostu siihen.

Opec-maista ainakin Venezuela, Qatar, Kuwait ja Irak ovat jo taipuneet tuotannon rajoituksiin. Etenkin Irakin suostumus on tärkeää, sillä se on kasvattanut tuotantoaan Opec-maista rajuiten viime kuukausina.

Irakin tuotanto kasvoi suurimmilleen kautta aikojen tammikuussa, kun maa pumppasi markkinoille lähes viisi miljoonaa barrelia raakaöljyä päivittäin.

Viimeinen sana on kuitenkin Iranilla.

Uutistoimisto Bloombergin haastattelemien analyytikoiden mukaan Teheranin sopimus ei välttämättä rajoittuisi vain öljyntuotantoon, vaan sisältäisi esimerkiksi Syyrian sotaan ja Yemenin konfliktiin liittyviä lehmänkauppoja.

Sunnimuslimien johtama Saudi-Arabia ja shiiamuslimien johtama Iran ovat poliittisia vastustajia Lähi-idässä.

Uutistoimisto Reutersin haastattelemien nimettömien lähteiden mukaan Iranille saatetaan tarjota ”erityisehdot”.

Pelkkä öljyn tuotannon rajoittaminen tammikuun tasolle ei välttämättä riittäisi rauhoittamaan sijoittajia, koska tuotanto oli tuolloin muuallakin kuin Irakissa lähes ennätyslukemissa. Ylituotanto on niin suurta, että varastotila uhkaa monissa paikoissa loppua.

Tuotannon kutistaminen ei sekään ole edullinen vaihtoehto. Esimerkiksi Venäjällä pelkona on, ettei tuotantoa saataisi koskaan palautettua entiselle tasolle laitteiston ja putkiston kulumisen vuoksi, kertoo Financial Times.

Venäjällä käyttämättömät öljyputket jäätyvät talvisin ja syöpyvät kesäisin. Ilman säännöllistä käyttöä suuret investoinnit öljyntuotannon infrastruktuuriin siis tuhoutuisivat asteittain.

Pohjanmeren Brent-öljylaadun hinta kävi korkeimmillaan finanssikriisin kynnyksellä vuonna 2008. Tuolloin tynnyrillisestä öljyä joutui maksamaan peräti 140 dollaria.

Vielä kesäkuussa 2014 Brent-laatu oli noin 116 dollaria barrelilta. Tiistaiaamuna hinta oli 32,35 dollarissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Öljy
  • OPEC
  • Raaka-aineet
  • Iran

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    4. 4

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomisen kieltävää lakia

    5. 5

      Helsingillä on kymmeniä rapistuvia arvohuviloita, joita ei saada järkevään käyttöön – Villingin mökkivaltaus kertoo kaupungin hitaudesta

    6. 6

      Britannian prinssi William lopettaa työnsä ambulanssilentäjänä – keskittyy nyt kokonaan kuninkaallisiin tehtäviin

    7. 7

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    8. 8

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    9. 9

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    10. 10

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    3. 3

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    4. 4

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    5. 5

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    8. 8

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    9. 9

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    10. 10

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää