Valikko
Talous

Harvinaisuus suomalaisyrityksissä: Nokia palkkaa puheenkirjoittajan

Suomalaisissa pörssiyhtiöissä toimitusjohtaja yleensä kirjoittaa puheensa itse

Taitavista puheenkirjoittajista on tullut elintärkeitä työtovereita eturivin poliitikoille. Elinkeinoelämässä puheenkirjoittamisen ammattilaiset ovat olleet epätavallisia – etenkin jäyhässä Suomessa.

Verkkoyhtiö Nokia on ollut poikkeus. Yhtiö hakee parhaillaan työpaikkailmoituksellaan uutta puheenkirjoittajaa. Nokialla on ollut puheenkirjoittajia töissä aikaisemminkin.

Kirjoittajan on tarkoitus tukea toimitusjohtaja Rajeev Suria yhtiön ulkoisissa ja sisäisissä esiintymisissä.

Nokian ilmoituksen mukaan puheenkirjoittaja pääsee vaikuttamaan siihen, ”millaisina maailma ja kohdeyleisöt näkevät Nokian ja yhtiön toimitusjohtajan”. Hänen pitää myös neuvoa toimitusjohtajaa esiintymistaidoissa ja tyylissä.

Muissa suurissa suomalaisissa pörssiyhtiöissä puheenkirjoittajat ovat harvinaisia. Ainakaan Nesteessä, Koneessa ja Elisassa varsinaisia puheenkirjoittajia ei käytetä.

”Esitysten valmistelussa auttaminen on normaali osa viestinnän palettia. Meillä johto valmistelee myös ihan itsekin esityksiään. Aiheet tulevat pitkälti heiltä itseltään”, sanoo hissiyhtiö Koneen viestintäjohtaja Liisa Kivelä.

Öljy-yhtiö Nesteen viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja Osmo Kammonen kertoo sähköpostitse, että kokonaan kirjoitettuja puheita tehdään yhä harvemmin.

”Usein pelkkä yhdessä ideointi ja runko voivat riittää. Pääosa johtajien puheista esitetään vapaasti puhuen. He tuntevat sen verran hyvin asiansa.”

Teleoperaattori Elisan ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä vastaava Taru Jussila vahvistaa, ettei heilläkään työskentele puheenkirjoittajaa.

Jussila kertoo, ettei hän ole koskaan kirjoittanut puhetta Elisan johdolle.

”Toki viestintäpäällikkömme auttavat tarvittaessa, jos joku tarvitsee apua esityksensä viimeistelemisessä – vaikkapa kielenhuollossa tai visualisoinnissa.”

Maailmalla suuryrityksissä puheenkirjoittajien käyttö on tavallista varsinkin, jos yhtiön johto esiintyy paljon julkisuudessa.

Muun muassa autoyhtiö Renaultilla ja teknologiayhtiö IBM:llä on palkkalistoillaan puheenkirjoittajia.

Internetin jättiläiset Google ja Facebook etsivät parhaillaan riveihinsä puheenkirjoittajia. Molemmat pestit on tosin yhdistetty tavanomaisiin viestintätöihin.

Esimerkiksi Facebook haluaisi riveihinsä kirjoittajan, jolla on uran varrella kertynyt ”monipuolinen portfolio materiaalia, joka todistaa, että hakija kykenee ilmaisemaan hienovaraisia ajatuksia kirkkaalla ja elegantilla proosalla.”

Tilintarkastus- ja konsulttiyhtiö Deloitella on niin ikään haku päällä. Yhtiö etsii Nokian tavoin puheenkirjoittajaa toimitusjohtajan avuksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nokia
  • Viestintä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    5. 5

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Macronin ja ranskalaisten kuherruskuukausi on ohi – suosio hiipuu, tyytymättömät moittivat kivikasvoiseksi muuttunutta presidenttiä ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi

    8. 8

      Yhdysvaltain uusi rauhanneuvottelija syytti Venäjää taisteluista Itä-Ukrainassa – Haluaisi Trumpin tarjoavan Ukrainan käyttöön tappavia aseita

    9. 9

      Päihtyneitä kuljettajia liikkuu juuri nyt maanteillä muuta vuotta enemmän – katso, moniko rattijuoppo on jäänyt kiinni kotikunnassasi tänä vuonna

    10. 10

      Vladimir Putin on kokenut koiraihminen, mutta aina hän ei käyttäydy vastuullisen koiranomistajan lailla – Putinin Konni päätyi luontonsa vastaisesti pelottelutehtäviin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    8. 8

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää