Valikko
Talous

Applen mukaan iPhonen salauksen murtamisesta voisi tulla ”vaarallinen ennakkotapaus”

Applen toimitusjohtaja Tim Cook sanoo yhtiön olevan huolissaan satojen miljoonien ihmisten tietoturvasta.

Puhelin- ja tietokonevalmistaja Applen toimitusjohtaja Tim Cookin mukaan yhtiö ei halua murtaa puhelimiensa salausta, koska kyseessä olisi vaarallinen ennakkotapaus.

Cook lähetti maanantaina Applen työntekijöille sähköpostin, jossa hän selittää yhtiön johdon näkemystä Applen ja Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n välisessä kiistassa.

Losangelesilainen tuomioistuin määräsi viime viikolla, että Applen täytyy murtaa salaus, jotta FBI pääsisi tutkimaan San Bernardinon terrori-iskusta syytetyn asemiehen Syed Rizwan Farookin iPhone-puhelinta.

Apple vastusti määräystä.

Cookin lähettämän ja uutistoimisto Reutersin näkemän sähköpostin mukaan vastustus johtuu siitä, että Apple haluaa puolustaa kansalaisoikeuksia. Cookin mukaan yhtiö tuomitsee terrorismin eikä tunne sympatiaa terrori-iskujen tekijöitä kohtaan.

Cookin mukaan tapauksessa on kuitenkin kyse paljon enemmästä kuin vain yhdestä puhelimesta tai yhdestä rikostutkinnasta.

”Kyse on satojen miljoonien lainkuuliaisten kansalaisten tietoturvasta ja siitä, että tästä voi tulla vaarallinen ennakkotapaus, joka uhkaa kaikkien kansalaisoikeuksia”, Cook kirjoittaa.

FBI:n johtajan James Comeyn mukaan kyse ei ole mistään ennakkotapauksen hakemisesta vaan siitä, että uhrit ovat oikeutettuja tapauksen perusteelliseen tutkintaan.

Farookin ja hänen vaimonsa Tashfeen Malikin joulukuussa tekemässä terrori-iskussa kuoli 14 ja haavoittui 22 ihmistä. Poliisi ampui tekijät.

FBI on tutkinut pariskunnan mahdollisia yhteyksiä Irakin ja Syyrian alueella toimivaan jihadistijärjestö Isisiin tai muihin terroristijärjestöihin.

Apple otti vuoden 2014 syyskuussa laitteistoissaan käyttöön järjestelmän, joka salaa automaattisesti kaikki laitteen sisältämät tiedot, kuten valokuvat ja tekstiviestit. Jos laite on lukittu, sen tietoihin ei pääse käsiksi ilman salasanaa.

Jos salasanan syöttää kymmenen kertaa väärin, laite tuhoaa automaattisesti kaiken sisältämänsä datan. Edes Apple ei voi murtaa salausta.

FBI on pyytänyt Applea muuttamaan Farookin iPhonea niin, että rikostutkijat voisivat kokeilla eri salasanayhdistelmiä ilman, että laite tuhoaa kaiken datansa. Lisäksi tutkijat haluaisivat päästä syöttämään eri salasanavaihtoehtoja nopeammin.

Farookilla on tiettävästi puhelimessaan tavanomainen neljän numeron salasana. Se merkitsee, että eri salasanamahdollisuuksia on 10 000. FBI aikoo ilmeisesti käyttää ”raakaa voimaa” eli yksinkertaisesti kokeilla mahdollisia salasanoja, kunnes osuu oikeaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Terrorismi
  • FBI
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaupunkipyörien palautuksissa ongelmia, käyttäjät saaneet lähes sadan euron mätkyjä – ”Kyllä tällaisesta väärinymmärryksestä johtuvat tilanteet on lähtökohtaisesti hyvitetty”

    2. 2

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    3. 3

      Poliisi varoittaa: Karhu liikkuu Espoossa

    4. 4

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    5. 5

      Tytöt ja nuoret naiset tinkivät ehkäisystä rahanpuutteen takia – ”Asun yksin ja mietin, ostanko ruokaa vai e-pillereitä”

    6. 6

      Heikki Aittokosken essee: Kauna on aikamme avainsana, ja toistuvat terrori-iskut voivat panna Euroopan vielä kovalle koetteelle

    7. 7

      Alkoholi­lain uudistus voi kaatua kokonaan – keskusta vastustaa vahvojen juomien tuloa kauppoihin

    8. 8

      Nepalilaiset vuorikiipeilijät: Tasanne Mount Everestin huipun tuntumassa ei romahtanutkaan, vaikka brittiretkikunta julkaisi todisteeksi valokuvan

    9. 9

      Moni juoksee lenkillä aivan liian kovaa – Jatkuva täysillä juokseminen voi jopa heikentää kuntoa, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    2. 2

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    3. 3

      Fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian: sukulinja erkani apinoista Euroopassa eikä Afrikassa

    4. 4

      Poikkeuksellinen tuomio: tuntematonta miestä puukottanut nuori nainen joutuu suorittamaan vankeutensa kokonaan

    5. 5

      Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

    6. 6

      Herttoniemestä kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena Sipoonkorvesta

    7. 7

      Roger Moore on kuollut – rakastettu Bond-näyttelijä esitti salaista agenttia ”pilke silmäkulmassa”

    8. 8

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    9. 9

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    10. 10

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    3. 3

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    4. 4

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    10. 10

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    11. Näytä lisää