Valikko
Talous

Yrittäjä tekee avaruudesta bisnestä – jo toinen raketti yritetään saada ehjänä takaisin maahan

Muskin SpaceX yrittää toistaa saman ihmeen kuin joulukuussa. Silloin kantoraketti palasi turvallisesti maahan ensimmäistä kertaa.

Yhdysvaltojen armeijan Floridan Cape Canaveralin avaruuskeskuksessa eletään tänään keskiviikkona jännittäviä aikoja, kun yrittäjä ja keksijä Elon Muskin SpaceX lähettää uuden kantoraketin avaruuteen.

Kantoraketin ja samalla sen kuljettaman satelliitin lähetys luultavasti onnistuu. Avaruuskeskuksessa aiheuttaa kuitenkin kylmää hikeä se, hajoaako Falcon 9 -kantoraketin ensimmäinen vaihe ennen kuin se laskeutuu laskeutumispaikalleen Atlantin valtamereen lähelle Cape Canaveralia. Ja palaako se ylipäätään ehjänä maan pinnalle lyhyeltä mutta nopealta lennoltaan?

SpaceX varoitti jo tiistaina, että laskeutuminen saattaa epäonnistua. Satelliitin lähetys alkaa kello 6.46 Floridan aikaa eli keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello 1.46 Suomen aikaa. Jos sää ei salli, uusi yritys tehdään torstaina.

Elon Musk on muun muassa maksujärjestelmä PayPalin kehittäjä ja sähköautoyhtiö Teslan toimitusjohtaja.

Viime vuoden joulukuussa yhtiö onnistui saamaan Falcon 9:n ehjänä Cape Canaveraliin sen jälkeen, kun satelliitti oli vienyt muutamia viestintäsatelliitteja noin 700 kilometrin päähän ilmakehän yläpuolelle eli sinne, missä on jo ennestään tuhansia satelliitteja.

Se oli historiallinen tapahtuma, koska aikaisemmin ensimmäisen vaiheen kantoraketteja ei ole saatu ehjänä maan pinnalle.

Satelliitin on tarkoitus viedä avaruuteen lentoyhtiö Boeingin rakentama SES-9-satelliitti. Se on tarkoitettu takaamaan nopeampia televisiolähetyksiä ja muuta tiedonvälitystä Aasian puoleisen Tyynenmeren alueella.

SpaceX yrittää tehdä avaruudesta bisnestä.

Kaikkialle levinnyt internet vaatii lisää satelliitteja, jotta uudet verkossa toimivat bisnekset saadaan toimimaan jouhevasti ja nopeasti. Pyrkimys on saada jokaiseen maailmankolkkaan nopea internetyhteys, jotta videot, 3d-tulostukset ja paikannukset onnistuvat.

Kaikki tavarat ovat pian yhteydessä toisiinsa, mikäli visionäärien haaveet toteutuvat. Koko maailma on pian katsottavissa suorassa videolähetyksessä, sanoi suomalaisen Iceyen toimitusjohtaja Rafal Modrzewski Helsingin Sanomien haastattelussa tammikuussa.

Haaveet eivät onnistu, ellei avaruudessa ole riittävästi tehokkaita viestintäsatelliitteja. Ongelma on ollut kertakäyttöisten kantorakettien kallis hinta. Jos raketteja voisi käyttää uudelleen korjauksen jälkeen, muun muassa satelliittien lähettämisestä tulisi halvempaa.

Tämän takia vain valtioilla on ollut tähän asti varaa toimia avaruudessa laajassa mittakaavassa.

Elon Musk aikoo tehdä avaruudesta bisnestä, mutta sitä ennen hänen pitää pysyä alentamaan toiminnan kustannuksia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Avaruus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    3. 3

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    4. 4

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    5. 5

      Facebookiin tulee suurin muutos vuosikausiin: Ruutuun ilmestyvät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    6. 6

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    7. 7

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    8. 8

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    9. 9

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    10. 10

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    9. 9

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    10. 10

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää