Talous

Valikko

Testituloksia vääristeltiin vuosikausia – tärkeimmät tiedot Nokian Renkaiden piinapäivästä

HS:n uutiskooste kertoo, mistä Nokian Renkaiden väitetyssä testimanipulaatiossa on kyse.

Perjantaina kävi ilmi, että rengasvalmistaja Nokian Renkaat on ilmeisesti peukaloinut talvi- ja kesärenkaiden testituloksia useiden vuosien ajan.

Tästä tapauksessa on kyse.

 

Kuinka kauan vääristely on jatkunut?

Kauppalehden mukaan rengastestien järjestelmällinen vääristely alkoi toimitusjohtaja Kim Granin 14 vuotta kestäneellä toimikaudella, eikä se ole loppunut uuden toimitusjohtajan Ari Lehtorannan aikana.

Kauppalehden haltuunsa saamien yhtiön työntekijöiden sähköpostien perusteella rengasvalmistaja on lähettänyt lehtitesteihin modifioituja ja paranneltuja testirenkaita.

Näitä renkaita ei missään vaiheessa ole tullut myyntiin, vaan niiden tavoitteena on ollut vain voittaa autolehtien rengastestejä. Testimanipulaatiolla on pyritty lehden mukaan muun muassa parantamaan yhtiön osakkeiden kurssikehitystä.

 

Kuka on hyötynyt hyvistä testituloksista?

Nokian Renkaiden vuonna 2014 eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Kim Gran on saanut yli 15 miljoonaa euroa optiosta, joiden arvo riippuu osakekurssin kehityksestä. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan optiot muodostivat noin 80 prosenttia Granin verotetuista 21 miljoonan euron kokonaisansioista vuosina 2005–2014.

Kauppalehden haltuunsa saamien yhtiön sähköpostien perusteella kuluttajia on harhautettu juuri siksi, että optiot tuottaisivat rahaa haltijoilleen.

Gran sai kymmenessä vuodessa 2005–2014 peruspalkkaa noin kolme miljoonaa euroa, rahabonuksia noin 1,5 miljoonaa euroa ja muita ansiotuloja eli lähinnä optiotuloja noin 16,5 miljoonaa euroa.

Nokian Renkaiden kurssin kehitys vaikutti siis kaikkein voimakkaimmin toimitusjohtajan palkkakehitykseen. Nokian Renkaissa optiot olivat käytössä jo vuonna 2005, osakepohjaisia kannustimia yhtiö on myöntänyt vuodesta 2013 lähtien.

Lue lisää toimitusjohtaja Kim Granin optioista täältä.

 

Miten Nokian Renkaat kommentoi väitteitä?

Nokian Renkaiden edustajien kommentit manipulointiväitteistä ovat olleet ristiriitaisia.

Nokian Renkaiden hallituksen puheenjohtaja Petteri Walldén kiistää väitteet siitä, että yhtiön johto olisi rahallisen hyödyn saamiseksi pyrkinyt manipuloimaan rengastestejä.

”Asiaa on mielestäni suurenneltu”, Walldén sanoo. ”Koko rengasala on aina toiminut niin, että pyydetään testiin seuraavan sesongin renkaat, jotka eivät ole vielä massatuotannossa. Joku voi käyttää siitä sanaa manipulointi, mutta minä en sitä termiä käyttäisi.”

Yhtiön toimitusjohtaja Ari Lehtoranta puolestaan pyytää anteeksi ja pahoittelee ”aikaisempaa toimintaamme” Nokian Renkaiden tiedotteessa.

Lehtorannan mukaan ”toiminta alalla oli ajoittain kyseenalaista” silloin kun ”testaajat pyysivät testattavat renkaat valmistajilta”.

Lehtorannan mukaan merkittävimmät testaajat ovat kuitenkin jo vuosia hankkineet renkaansa rengasliikkeistä ja tehneet renkaille myös jälkitestejä. Muutokset testirenkaisiin ovat hänen mukaansa myös olleet kohtalaisen pieniä verrattuna niihin renkaisiin, joita kuluttajat ovat voineet ostaa.

Hän myös kiistää epäilyt, että Nokian Renkaiden optiojärjestelmät olisivat kannustaneet huijaamaan.

Lue lisää Nokian Renkaiden kommenteista täältä.

Lue Nokian Renkaiden toimitusjohtajan koko haastattelu täältä.

 

Mitä asiantuntijat sanovat kohusta?

Helsingin yliopiston kauppaoikeuden dosentin Klaus Viitasen mielestä Nokian Renkaiden väitetty testimanipulointi on jopa pahempi uutinen kuin autojätti Volkswagenin päästöskandaali.

”Volkswagen johti vähemmän harhaan kuluttajaa ja enemmän ympäristöviranomaisia. Nokian Renkaiden tapauksessa toiminta kohdistuisi nimenomaan kuluttajan päätöksentekoprosessin keskeisimpiin osiin. Kuluttajia olisi pyritty aika tarkoituksellisesti ja massiivisesti johtamaan harhaan”, Viitanen kertoo.

Lue lisää Klaus Viitasen kommenteista täältä.

 

Tekniikan Maailma -lehden autosisällöistä vastaava toimituspäällikkö Velimatti Honkanen arvioi, etteivät perjantaina julkisuuteen tulleet tiedot tulleet yllätyksenä.

”Tämä luo varjon firman päälle, mikä on sääli sinänsä, sillä renkaat ovat oikeasti hyviä. Ei pidä ajatella, että Nokian Renkaat ovat nyt yhtäkkiä kiinalaisrenkaiden tasolla”, Honkanen huomauttaa.

Honkanen kertoo, että Tekniikan Maailman testirenkaat ostetaan aina kaupasta, jos se vain on mahdollista.

Lue lisää Tekniikan Maailman Velimatti Honkasen kommenteista täältä.

 

Mitä kohusta seuraa?

Arvopaperimarkkinoita valvova Finanssivalvonta (Fiva) selvittää, liittyykö tapaukseen mahdollisesti arvopaperimarkkinarikosten tunnusmerkkejä. Jos Fivan käsityksen mukaan on syytä epäillä rikosta, tekee se rikosilmoituksen poliisille.

Vakavin mahdollinen epäily liittyy sisäpiirintiedon väärinkäyttöön. Yhtiössä on ollut hyvin tuottoisa optiojärjestelmä, jonka arvo on ollut sidoksissa osakekurssiin. Kun osakekurssi on noussut, myös optioiden arvo on kohonnut. Fiva saattaa siis ryhtyä selvittämään, tiesikö joku sisäpiiriläinen huijaamisesta optiomyyntien aikaan.

Jos tiesi, silloin hänellä on voinut olla halussaan kurssiin vaikuttavaa julkaisematonta tietoa. Tällaisen tiedon käyttäminen arvopaperikaupassa on sisäpiirintiedon väärinkäyttöä.

Lue lisää mahdollisista rikostutkinnoista täältä.

 

Rengastesteihin saattaa myös tulla muutoksia. Nyt huijaus on voinut johtaa auton ja renkaiden ostajia pahasti harhaan, arvioi Suomen Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

”Lehtien rengastesteillä on ratkaiseva vaikutus, kun ostospäätöksiä tehdään. Ne jotka miettivät renkaan suorituskykyä ja ajo-ominaisuuksia, lukevat ne tarkkaan”, hän sanoo.

Niemisen mukaan huijauksen paljastuminen on suuri isku Nokian Renkaiden brändille.

”Se on ollut kuluttajien silmissä ykkönen. Nyt herää kysymys, että voiko tuotteeseen enää luottaa.”

Lue lisää Autoliiton Niemisen kommentteja täältä.

 

Jos väitteet Nokian Renkaiden järjestelmällisestä testimanipuloinnista pitävät paikkansa, se johtaa myös isoihin taloudellisiin menetyksiin. Nokian Renkaiden arvosta hävisi jo perjantaiaamuna pörssissä kahdeksan prosenttia eli 344 miljoonaa euroa.

Kyse ei ole vain yksityisten sijoittajien varallisuudesta, vaan myös julkisista varoista. Suomen suurin eläkeyhtiö Varma on Nokian Renkaiden suurin suomalaisomistaja ja sen nykyinen toimitusjohtaja Risto Murto istui pitkään yhtiön hallituksessa.

Jo alustavat tiedot manipuloinnista pienensivät eläkeyhtiö Varman hoitaman eläkevarallisuutemme arvoa yli 13 miljoonaa euroa, Ilmarisen hoitaman salkun arvo pieneni kuutisen miljoonaa euroa ja Valtion eläkerahaston hoitaman eläkevarallisuuden arvoa väheni 2,5 miljoonaa euroa.

 

Lue lisää manipuloinnin vaikutuksista täältä.

Lue kaikki uutiset Nokian Renkaista täältä.

 

 

Testeihin lähetetty paranneltuja testirenkaita

 Kauppalehti kertoi perjantaina Nokian Renkaiden peukaloineen talvi- ja kesärenkaiden testituloksia jopa 14 vuoden ajan.

 Testeihin lähetetty modifioituja ja paranneltuja testirenkaita, joita ei ole viety myytiin.

  Testitulosten ansiosta Nokian Renkaiden osakekurssi on pysynyt hyvänä. Yhtiön optiot taas ovat riippuvaisia osakekurssin kehityksestä.

  Yhtiön toimitusjohtaja Ari Lehtoranta on pyytänyt toimimallia anteeksi, mutta kiistää, että Nokian Renkaiden optiojärjestelmät olisivat kannustaneet huijaamaan.

  Nokian Renkaiden hallituksen puheenjohtajan Petteri Walldénin mukaan erityisten testirenkaiden lähettäminen on yleinen tapa alalla.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Mielenosoituksessa kiinniottoja Helsingin keskustassa – HSTV:n suora lähetys Kaisaniemen puistosta

    2. 2

      Vastarintaliikkeen kulkueessa tappelu – HSTV:n videolla näkyvät kulkueessa olleiden kiinniotot

    3. 3

      Äärioikeisto järjestää salaisia konsertteja jatkuvasti Suomessa – tästä on kyse

    4. 4

      Ravintola Zetorista tuli äärioikeiston kokoontumispaikka – HOK-Elanto lisää järjestyksenvalvojien määrää itsenäisyyspäivänä

    5. 5

      Linnan kiinnostavimmat vieraat haastattelussa jo ovella – HSTV:n suora lähetys alkaa kello 18

    6. 6

      Jos et usko, että teinit ovat ihania, lue mitä Turun luostarivuoren yläkoulussa tapahtuu

    7. 7

      Tutkijat ymmällään syistä: Ahkera häpykarvojen poisto nostaa herpesriskiä

    8. 8

      Pisa-tulokset tulivat: Suomella ei syytä häpeään mutta alueelliset erot huolestuttavat – pääkaupunki­seudun koululaiset rynnivät muiden ohi

    9. 9

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    10. 10

      ”Sairauslomaan liittyvä lentokielto” esti Timo Soinin Nato-matkan – ministeriö ei kerro sairausloman mahdollisesta jatkumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    2. 2

      Äärioikeisto järjestää salaisia konsertteja jatkuvasti Suomessa – tästä on kyse

    3. 3

      Saara Aalto veti kymmenentuhatta ihmistä Senaatintorille – katso koko esiintyminen HSTV:stä

    4. 4

      Mielenosoituksessa kiinniottoja Helsingin keskustassa – HSTV:n suora lähetys Kaisaniemen puistosta

    5. 5

      Suuressa rakennus­kohteessa jälleen betoni­ongelmia, tuulivoimalan perustuksia piti purkaa – ministeriö kriisikokouksessa

    6. 6

      Suomi-viinasta tulossa hitti maailmalla – kuopiolainen juomasuku vie likööriään Aasian trendibaareihin

    7. 7

      Slush lupaa puuttua tapahtuman iltajuhlissa esiintyneeseen seksuaaliseen häirintään monin tavoin – ”Täällä on nollatoleranssi seksismille”

    8. 8

      Tutkijat ymmällään syistä: Ahkera häpykarvojen poisto nostaa herpesriskiä

    9. 9

      Valeuutiset Hillary Clintonin lapsi­seksi­ringistä saivat kiväärimiehen tunkeutumaan pitseriaan Washingtonissa

    10. 10

      Pisa-tulokset tulivat: Suomella ei syytä häpeään mutta alueelliset erot huolestuttavat – pääkaupunki­seudun koululaiset rynnivät muiden ohi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    5. 5

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    6. 6

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    7. 7

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    8. 8

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    9. 9

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    10. 10

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    11. Näytä lisää