Valikko
Talous

KKO palautti puukartellikiistan käräjäoikeuteen

Oikeuden mukaan puun myyjän korvausvaatimus ei ole kaikilta osin vanhentunut.

Korkein oikeus KKO päätti tänään maanantaina palauttaa puukartellikiistan Helsingin käräjäoikeuteen.

Kiistassa on kyse siitä, että puun myyjä vaatii korvauksia UPM:ltä, Metsäliitolta ja Stora Ensolta, koska näillä oli puun ostokartelli vuosina 1997–2004. Markkinaoikeus tuomitsi vuonna 2009 Stora Enson ja Metsäliiton seuraamusmaksuun laittomasta hintayhteistyöstä. UPM välttyi seuraamusmaksulta, koska se ilmiantoi hintakartellin.

Puun myyjä katsoo, että ostokartellin vuoksi puun hinta on jäänyt alemmaksi kuin mitä se olisi ollut vapaasti kilpailluilla markkinoilla.

Nyt KKO palautti hovioikeuden asiasta tekemän päätöksen käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus katsoi aikanaan, että asia oli vanhentunut. Puun myyjä valitti hovioikeuteen, jonka päätöksen mukaan kanne ei kuitenkaan ollut miltään osin vanhentunut.

Metsäyhtiöt saivat luvan valittaa hovioikeuden päätöksestä KKO:hon, joka nyt siis palautti päätöksen käräjäoikeuteen. KKO:n kanta eroaa sekä käräjä- että hovioikeuden päätöksistä. KKO:n mukaan puunmyyjän vaatimukset olivat joiltakin osin mutta eivät kaikilta osin vanhentuneita, kertoo esittelijäneuvos Mia Hoffrén KKO:sta.

Pohdittaessa asian vanhenemista keskeistä on, mistä päivämäärästä vanhenemisen katsotaan alkaneen.

”Metsäyhtiöt ovat hakeneet valituslupaa KKO:lta myös kahdessatoista muussa puukartellin liittyvässä vahingonkorvausasiassa. Kyseessä olevien muiden asioiden osalta valituslupa-asian käsittely jatkuu nyt annetun ratkaisun jälkeen”, KKO kertoo tiedotteessaan.

Käräjäoikeudessa on vireillä noin 1 700 puukartelliasiaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Seinäjoen ”ihme” kiinnostaa maailmalla – ylipainoisten lasten määrä puolittui muutamassa vuodessa

    2. 2

      MTV: Maajoukkue­valmentaja Hans Backe on saanut potkut

    3. 3

      Lääkekorvauksen muutos vie minulta aktiivisen elämäni – tiedättekö, miltä tuntuu hyvästellä elämä hitaasti?

    4. 4

      Enää yksi kilpailija voi estää Saara Aallon X Factor -voiton – lauantain finaaliesitykset jäivät vaisummiksi kuin olisi suonut

    5. 5

      Vakavat betoniongelmat löivät rakennusalan ällikällä – ”En muista, milloin Suomessa olisi purettu noin merkittäviä kohteita”

    6. 6

      Suomi käännytti Hamidin, Zaidin, Nawarin ja Murtadhan, nyt he pelkäävät ja piileskelevät – HS vieraili Irakiin palanneiden luona Bagdadissa

    7. 7

      ”Autan isää, mutta en rakkaudesta” – HS:n lukijat kertovat kokemuksistaan alkoholistin lapsena

    8. 8

      Paraisten saaristo­ammuskelussa kuolivat 54-vuotias nainen ja 29-vuotias mies – poliisi epäilee miehen tappaneen naisen ja itsensä

    9. 9

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    10. 10

      Näin myyt kotisi itse ja säästät jopa tuhansia euroja – Mitä kaikkea asunnon myynnissä kannattaa huomioida?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Seinäjoen ”ihme” kiinnostaa maailmalla – ylipainoisten lasten määrä puolittui muutamassa vuodessa

    3. 3

      Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

    4. 4

      Konduktööriä uhattiin veitsellä junassa Pasilassa

    5. 5

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    6. 6

      Saara Aalto selviytyi X Factorin finaaliin

    7. 7

      Eutanasia-aloite kerännyt hurjalla vauhdilla lähes 42 000 kannattajaa – Lääkäriliiton mukaan laki on turha

    8. 8

      Lääkekorvauksen muutos vie minulta aktiivisen elämäni – tiedättekö, miltä tuntuu hyvästellä elämä hitaasti?

    9. 9

      Enää yksi kilpailija voi estää Saara Aallon X Factor -voiton – lauantain finaaliesitykset jäivät vaisummiksi kuin olisi suonut

    10. 10

      Vakavat betoniongelmat löivät rakennusalan ällikällä – ”En muista, milloin Suomessa olisi purettu noin merkittäviä kohteita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    3. 3

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    6. 6

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    7. 7

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    8. 8

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    9. 9

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    10. 10

      ”Kaikki talot pitää peruskorjata säännöllisin välein” ja 6 muuta harhaluuloa: Valtionpalkinnon saaneet arkkitehdit kumoavat tutut rakennusmyytit

    11. Näytä lisää