Talous

Hallituksen ja vasemmiston kiista metsähallituslaista yltyy – perustelut EU-säädöksistä hiertävät

Hallituspuolueet ja vasemmisto jatkoivat keskiviikkona kiivasta väittelyä esitetystä Metsähallituslain uudistuksesta, jota perustellaan EU:n kilpailusäädöksillä.

Hallituspuolueet ja vasemmisto ovat keskiviikkona jatkaneet kiivasta väittelyä esitetystä Metsähallituslain uudistuksesta, jota perustellaan EU:n kilpailusäädöksillä.

Metsähallituksesta on tarkoitus muodostaa valtion erityisliikelaitos, jossa julkiset hallintotehtävät on eriytetty omaan yksikköönsä ja markkinaehtoinen liiketoiminta on sijoitettu tytäryhtiöihin.

Ehdotus on kirvoittanut arvostelua muun muassa luonnonsuojelujärjestöiltä, jotka pelkäävät, että yhtiöittämisestä seuraa valtion metsien ja samalla arvokkaiden luonnonsuojelualueiden myyntiä.

Hallituspuolueiden ryhmänjohtajat Matti Vanhanen (kesk), Sampo Terho (ps) ja Arto Satonen (kok) sanovat kannanotossaan keskiviikkona, että Suomen luonto säilyy myös mahdollisen lainmuutoksen jälkeen valtion omistuksessa kansallisomaisuutena. Maiden ja vesien myyntiin tarvitaan heidän mukaansa jatkossakin eduskunnan lupa.

”Kuulemisten ja lausuntojen perusteella on selvää, että yhtiöittäminen on tehtävä. Näin varmistetaan, että Metsähallitus voi jatkaa toimintaansa nykyisenlaisena”, kannanotossa sanotaan.

Maa- ja metsätalousministeriö on perustelut lainmuutosta muun muassa EU:n hankintadirektiivillä, ja hallitusryhmien johtajat viittaavat kannassaan niin ikään EU-säädöksiin.

Vasemmistoliiton kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jari Myllykoski arvostelevat omassa kannanotossaan ryhmänjohtajien ”EU-pakkoa”, jota ei sen koommin perustella. Heidän mukaansa EU-säädökset eivät vaadi Metsähallitukselta erityistä yhtiömuotoa tai organisaatiorakennetta.

”Kokoomus on ideologiansa mukaisesti valmis yhtiöittämään kaiken. Keskusta taas käy kauppaa ihan millä vain”, he kirjoittavat tiedotteessa.

”Mutta perussuomalaisten takinkäännös on aivan järkyttävä. Kuinka ennen niin EU-kriittinen puolue juoksee virkamiesten ja olemattoman EU-pakon taakse piiloon”, kansanedustajat jatkavat.

Myös saamelaiskäräjät on keskiviikkona vedonnut kansanedustajiin kannanotolla Metsähallituksen uudistuksesta. Saamelaiskäräjät pyytää päättäjiä kunnioittamaan saamelaiskulttuuria varmistamalla, että valtion metsien taloudellinen hyödyntäminen ei voimistu saamelaisalueilla.

Kannanotossa todetaan, että kulttuurin turvaamiseksi saamelaisten kotiseutualuetta koskeva suunnittelu ja saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa koskevat säädökset on sisällytettävä uuteen lakiin Metsähallituksesta.

Lakimuutosta vastustava verkkoadressi on saanut yli 120 000 allekirjoitusta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • metsähallituslaki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    5. 5

      Venäjän mediassa on hämmästelty Suomen ja Venäjän hyviä suhteita Putinin Savonlinnan-vierailun alla – ”Miksi välit ovat niin läheiset?”

    6. 6

      HS seuraa: Niinistö ja Putin menevät seuraavaksi oopperaan – Putin sanoi antavansa arvoa sille, että Suomi pyrkii kehittämään ”itsenäistä ja tasapainoista” ulkopolitiikkaa

    7. 7

      Kauppatorilla matelee ”infernaalinen” lauttajono eikä parannusta näy – Suomenlinnan uusitusta laiturista tuli valmiiksi alamittainen

    8. 8

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    9. 9

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    10. 10

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    6. 6

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää