Valikko
Talous

Pikkuinen Vermontin osavaltio pakottaa merkitsemään geeni­ruoan – USA:n ruoka­teollisuus kävi miljoonien dollarien vasta­hyökkäykseen

Ruokateollisuuden järjestön mukaan merkinnät nostaisivat ruoan hintaa eikä kuluttajan tarvitse tietää, mistä ruoka on tehty, kunhan se ei ole vaarallista.

Yhdysvalloissa käydään eurooppalaisesta näkökulmasta erikoista taistelua muuntogeenisen ruoan merkitsemisestä. Ruokateollisuus on ajanut sinnikkäästi ja menestyksekkäästi kantaa, jonka mukaan kuluttajan ei tarvitse tietää, onko elintarvikkeissa muuntogeenisiä (gm) ainesosia vai ei.

Teollisuuden mukaan merkinnät ovat tarpeettomia, koska muuntogeenistä ruokaa ei ole osoitettu millään tavoin haitalliseksi.

Pikkuinen ja hyvinvoiva Vermontin osavaltio Yhdysvaltain koilliskulmassa on käynyt uhmaamaan teollisuuden mahtia. Osavaltio sääti lain, joka edellyttää gm-raaka-aineiden merkitsemistä elintarvikkeisiin.

Moni ruokayhtiö onkin päätynyt ottamaan käyttöön merkinnät kaikissa Yhdysvalloissa myytävissä pakkauksissaan, koska erilaisten pakkausten tuottaminen vain yhden osavaltion tarpeisiin kävisi kalliiksi.

Perjantaina suosittujen Cheerios-murojen valmistaja General Mills ilmoitti ottavansa merkinnät käyttöön kaikissa tuotteissaan. Perus-Cheerios-muroissa ei tosin ole käytetty geenimuunneltua viljaa.

”Emme voi valmistaa erilaisia pakkauksia vain yhtä osavaltiota varten”, General Millsin tuotantojohtaja Jeff Harmening sanoi Reutersille.

Muun muassa säilykekeitoistaan tunnettu Campbell’s on päätynyt samaan ratkaisuun. Moni muu valmistaja on yksinkertaisesti luopunut muuntogeenisten tuotteiden käytöstä.

Ruokateollisuuden järjestön mukaan on kestämätöntä, että osavaltiot voivat päättää merkintöjen vaatimisesta itse.

”Yhden pienen osavaltion laki määrää käytännössä merkintäsäännöt kuluttajille koko maassa”, järjestön edustaja sanoi Reutersin mukaan.

Teollisuus on lobannut voimakkaasti ja menestyksekkäästi lakia, joka tekisi tyhjäksi Vermontin aikeet ja veisi osavaltiolta oikeuden päättää pakkausmerkinnöistä. Laki meni jo läpi Yhdysvaltain kongressin alahuoneessa, mutta käsittely on jumittunut senaattiin.

Ruokateollisuus on myös yrittänyt oikeusteitse kumota Vermontin lain voimaantulon. Se ei onnistunut.

Elintarviketeollisuus on käyttänyt uutistoimisto Reutersin mukaan kuusi miljoonaa dollaria mainoskampanjaan, joka yrittää vakuuttaa, että muuntogeenisten elintarvikkeiden merkitseminen nostaa elintarvikkeiden hintaa merkittävästi ja heikentää kansalaisten ravintoa.

Ensimmäinen muuntogeeninen eläin eli tavallista nopeammin kasvava lohi sai Yhdysvalloissa myyntiluvan viime marraskuussa. Myöskään lohipakkaukseen ei tarvitse kaupassa merkitä, että se on muuntogeeninen.

Euroopassa muuntogeeniset tuotteet pitää merkitä ja niitä on kuluttajamarkkinoilla vähän.

Kuluttajien vaatimukset gm-merkinnöille ovat voimistuneet Yhdysvalloissakin voimakkaasti. Vaikka terveysvaikutuksia ei tutkimuksissa ole havaittu, kriitikot ovat huolissaan muuntogeenisten elintarvikkeiden tuotannon taloudellisista ja ekologisista seurauksista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Geenimuunneltu ruoka
  • Ruoka
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Vakavasti sairaan espoolaisnaisen lapsi otettiin yllättäen huostaan – äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    2. 2

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    3. 3

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    4. 4

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    5. 5

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    6. 6

      Moni treenaaja ei osaa levätä oikein, sanoo urheilufysiologi – arjen minuuttiaikataulussa ei ehdi palautua harjoittelusta

    7. 7

      Vanhemmat ovat menneet digiloikasta sekaisin, ja siksi monien lasten sanavarasto laahaa pahasti jäljessä

    8. 8

      Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija: ”Aika historiallinen hetki”

    9. 9

      Obama määräsi Wikileaks-vuotaja Chelsea Manningin vapautettavaksi – nyt kysytään jo, mitä tekee Julian Assange

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    3. 3

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    4. 4

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    5. 5

      Sarjahukuttamisista tuomittu on yhä kateissa, poliisi julkaisi kasvokuvan – ”mahdolliset vihjeet hätäkeskukseen”

    6. 6

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    7. 7

      Japanilaiset tutkijat varoittavat: Älä näytä rauhanmerkkiä sosiaalisessa mediassa

    8. 8

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    9. 9

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    10. 10

      Lähes kaikki Kelan etuudet pienenevät tänä vuonna – HS kertoo, miten muutokset vaikuttavat sinun tuloihisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    5. 5

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    6. 6

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    7. 7

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää