Valikko
Talous

Suomalaiset kasvuyritykset houkuttavat pääomia ulkomailta – bisnesenkelit hylkäsivät pelifirmat

Kasvuyritykset saivat maanantaina julkaistujen tilastojen mukaan viime vuonna 253 miljoonaa euroa riskirahaa pääomasijoitusrahastoilta, yksityishenkilöiltä ja muista lähteistä.

Suomalaiset nuoret kasvuyritykset houkuttelevat aiempaa enemmän sijoituksia sekä Suomesta että ulkomailta.

Kasvuyritykset saivat maanantaina julkaistujen tilastojen mukaan viime vuonna 253 miljoonaa euroa riskirahaa pääomasijoitusrahastoilta, yksityishenkilöiltä ja muista lähteistä.

Potti on 2,5-kertaistunut neljässä vuodessa, kertovat Pääomasijoitusyhdistyksen ja yksityishenkilöinä sijoittavien yhdistyksen Fibanin keräämät luvut.

Erityisen nopeasti on kasvanut ulkomaisten sijoitusten määrä. Alkuvaiheen kasvuyritykset saivat ulkomailta rahoitusta viime vuonna 94 miljoonaa euroa.

”Joka ikinen viikko Suomessa pyörii aktiivisesti ulkomaisia sijoittajia”, sanoo pääomasijoittaja Inventuren toimitusjohtaja Sami Lampinen. ”Se on todiste siitä, että kansainväliset huipputiimit seulovat hyvin aktiivisesti suomalaista startup-kenttää.”

Ulkopuolisia sijoituksia hakevat kasvuyritykset poikkeavat muista yhtiöistä siten, että ne tavoittelevat erittäin nopeaa kasvua, mutta toisaalta epäonnistumisen riski on suuri. Usein näistä yrityksistä käytetään englanninkielistä termiä startup.

Ulkopuolinen rahoitus on nuorille yrityksille tärkeää, jos ne haluavat kasvaa nopeasti sekä laajentua ulkomaille. Pääomia käytetään investointeihin, jotka monessa startup-yrityksessä tarkoittavat usein työntekijöiden palkkaamista.

Viime vuonna isoja sijoituksia saivat muun muassa ohjelmistoyhtiö Relex, peliyhtiö Seriously, jätteiden keräystä tehostava Enevo ja uuden kipsausmateriaalin kehittänyt Onbone.

Suomalaisista startupeista eniten huomiota ovat saaneet Supercell, Rovio ja muut peliyritykset, mutta alkuvaiheen yrityksiin sijoittavien kiinnostus pelistudioihin on ainakin toistaiseksi lopahtanut.

Bisnesenkeleiden eli omia varojaan sijoittavien yksityishenkilöiden sijoituksista toissa vuonna 17 prosenttia meni mobiilipeliyrityksiin, mutta viime vuonna osuus oli enää vain prosentti.

Fibanin puheenjohtaja Jaakko Salminen arvioi silti, että sijoittajien näkökulmasta pelialan kultaryntäys ei ole vielä ohi.

”Tässä ovat näkyneet ennen kaikkea isot sijoituskierrokset, ja niitä ei juuri ollut viime vuonna”, Salminen sanoo. ”Tilaisuuksia tulee jatkossakin.”

Yhdysvalloissa riskirahan saaminen on ollut yritykselle aiempaa hankalampaa, mutta Sami Lampinen arvioi, että Suomessa tämä ilmiö ei ainakaan vielä näy.

Viime viikkoina suomalaistaustaisiin yrityksiin on tehty poikkeuksellisen suuria sijoituksia. Tamperelainen ohjelmistoyritys M-Files kertoi viime viikolla saaneensa kasvun nopeuttamiseen 24 miljoonan pääomasijoituksen.

Aiemmin maaliskuussa taloudellisen tiedon hakukone Alpha-Sense kertoi saaneensa 29 miljoonan euron sijoituksen muun muassa suursijoittaja George Soroksen rahastolta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kasvuyritykset
  • Yritykset
  • Aloittelevat yritykset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    3. 3

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    4. 4

      Vihjailuja ”kovaäänisistä petipuuhista” ja väitteitä laittomuuksista – Suomeen kesällä rantautunut pilapuhelusovellus koettelee häirinnän rajoja

    5. 5

      Pokka-koiran katoamisesta käynnistyi kiihkeä etsintä, jota tuhannet seurasivat Facebookissa – näin some-yhteisö auttoi lemmikin löytämisessä

    6. 6

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    7. 7

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    8. 8

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    9. 9

      Virolaistaiteilija aikoo seilata Helsingistä Tallinnaan veneellä, joka on tehty suomalaisten Virosta rahtaamista kaljatölkeistä – ”Ihmiset juovat ihan liikaa”

    10. 10

      Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    6. 6

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    7. 7

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    8. 8

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    9. 9

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    10. 10

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää