Talous

Mahdollisuus pörssiomistuksen piilottamiseen ulkomaille säilyy

Osakeomistuksen avoimuus Suomessa on jäämässä pörssin yhtiöiden omien päätösten varaan.

Pörssiosakkeiden omistamisen avoimuus Suomessa on jäämässä pörssiyhtiöiden itsensä päätettäväksi. Jos pörssiyhtiö ostaa osakkeidensa hallinnan Suomessa toimivalta arvopaperikeskukselta, omistamisen julkisuus pysyy nykyisellään.

Jos pörssiyhtiö siirtää osakkeidensa hallinnan ulkomaiseen arvopaperikeskukseen, se avaa suomalaisille mahdollisuuden piilottaa suomalainen osakeomistus hallintarekisteriin. Nykyisin kaikki pörssiyhtiöt käyttävät suomalaista arvopaperikeskusta eli Euroclearia, joka pitää ajantasaista ja julkista luetteloa osakkeenomistajista.

Yksikään pörssiyhtiö ei tosin ole siirtynyt käyttämään ulkomaista arvopaperikeskusta, vaikka mahdollisuus siihen avautui syksyllä 2014.

Pörssiomistamisen julkisuuslinjaukset käyvät ilmi hallituksen esityksestä, joka on menossa eduskunnan talousvaliokunnan käsittelyyn ensi viikolla. Taustalla oleva EU:n arvopaperikeskusasetus on Suomessa suoraan sovellettavaa oikeutta, ja se velvoittaa vapauttamaan arvopaperikeskusten kilpailun.

”Jos ulkomaisessa arvopaperikeskuksessa hallintarekisteröinti on mahdollista, myös suomalaiset voivat sitä käyttää”, vahvistaa valtiovarain­ministeriön neuvotteleva virkamies Annina Tanhuanpää.

Tanhuanpää painottaa, ettei hallitus voi rajoittaa suomalaisten pääsyä ulkomaisiin arvo­paperikeskuksiin, jotka voivat tarjota hallintarekisteriä.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) lupasi joulukuussa, että hallitus ei ”valmistele hallintarekisteriä uudestaan missään muodossa”.

”Hallintarekisteri on haudattu ja kuopattu. Sitä ei tuoda tämän hallituskauden aikana”, Stubb sanoi.

Hallintarekisterien käyttö ulkomaiden kautta ja suomalaisten pörssiyhtiöiden myötävaikutuksella on kuitenkin jäämässä mahdolliseksi.

Tanhuanpään mukaan ulkomaisen arvopaperikeskuksen valinnalle on kuitenkin käytännön esteitä.

Uuden esityksen mukaan hallintarekisteröintiin ulkomaisessa arvopaperikeskuksessa sovelletaan Suomen osakeyhtiölainsäädäntöä. Se voi vaikeuttaa ulkomaisen arvopaperikeskuksen valintaa, esimerkiksi yhtiöjärjestyksen tai muiden oikeudellisten seikkojen takia.

Hallintarekisterin valmistelun seurantatyöryhmän jäsen Valtteri Aaltonen katsoo, että lakiesitys ei riittävästi edistä julkisuuden pysymistä nykytasollaan, kuten oli tarkoitus.

”Valtiovarainministeriön 2014 ehdotuksen mukaan esimerkiksi poliittisesti vaikutusvaltaiset henkilöt eivät voisi lainkaan hallintarekisteröidä osakkeita. Samoin pörssiyhtiöille ehdotettiin velvollisuutta osakastietojen keräämiseen ulkomailta”, sanoo Aaltonen, joka on Sdp:n eduskuntaryhmän lakimies.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps) katsoo, että hallituksen esityksessä on liikaa tulkinnanvaraisuutta:

”Valiokunta käyttää riittävästi aikaa sen takaamiseen, että hallintarekisteröintiä minkään arvopaperin osalta ei sallita.”

Vallankäytön valvonnan työkalu

 Ajantasaiset pörssiosakkeiden omistajaluettelot ovat työkalu vallankäyttäjien valvonnassa.

  Valtiovarainministeriö ajoi omistukset piilottavaa hallintarekisteriä Suomeen, mutta hanke kaatui.

  Suomalaiset voivat silti hallintarekisteröidä omistuksensa ulkomaiden kautta, jos pörssiyhtiö myötävaikuttaa siihen käyttämällä ulkomaista arvopaperikeskusta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    2. 2

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    7. 7

      Terveystarkastajat ovat alkaneet ratsata Airbnb-asuntoja Helsingissä

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    10. 10

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää