Talous

Ruotsin talletussuoja ei kata Nordean sijoitussidonnaisia talletuksia

Nordea ottaa asiasta asiakkaisiinsa henkilökohtaisesti yhteyttä.

Nordea aikoo ottaa 700 asiakkaaseen yhteyttä henkilökohtaisesti jo lähiaikoina. Syy on Nordean ulosliputus Ruotsiin. Nordea kertoo, että asiakkaiden sijoitussidonnaiset talletukset menettävät Ruotsissa talletussuojan ensi vuoden vaihteesta lukien.

Muutoin Nordean pääkonttorin muutto Ruotsiin vaikuttaa Nordean asiakaskuntaan vain vähän.

Nordea on lähettänyt kuluvalla viikolla asiakaspostia Ruotsiin muutosta.

Nordea kertoo kirjeessä, että pääkonttorin muutto Ruotsiin toteutuu ensi vuoden vaihteessa ja tiliasiakkaiden talletussuojasta vastaa vuodesta 2017 alkaen Ruotsin valtiokonttori.

Talletussuojan enimmäismäärä säilyy vastakin samana kuin Suomessa eli 100 000 eurossa. Jos jotain sattuisi, summa maksettaisiin asiakkaille myös euromääräisenä.

Suomen talletussuoja kattaa nyt myös sijoitussidonnaiset talletukset, Ruotsin ei. Nordea aikoo kertoa maajohtaja Ari Kaperin mukaan asiakkaille muutoksesta vielä henkilökohtaisesti.

”Tällaisia asiakkaita on hyvin vähän, vain 700. Otamme kuitenkin kaikkiin asiakkaisiin yhteyttä, jotta he varmasti ymmärtävät muutoksen. Jos asiakas ei ole tyytyväinen, heillä on oikeus irtisanoa tämä talletus ilman seuraamuksia”, Kaperi sanoo.

Sijoitussidonnaiset talletukset ovat talletuksia, joissa osa tuotosta on sidottu esimerkiksi osakekorien kehitykseen.

Suomessa talletussuoja kattaa 100 000 euron lisäksi myös kuuden kuukauden ajan oman asunnon myynnistä saadut varat, Ruotsissa ei.

Kaperin mukaan Ruotsin on määrä kuitenkin täsmentää talletussuojaansa EU-direktiivin mukaiseksi ensi heinäkuusta alkaen. Se parantaa suojaa paikoin jopa Suomea paremmaksi.

”Ruotsin talletussuoja on 1.7.2016 lähtien hieman Suomea laajempi. Asunnonvaihtovarojen suoja on silloin jopa 12 kuukautta. Talletussuojaan kuuluvat tuolloin muutkin poikkeukselliset varat, kuten perinnöt, vakuutuskorvaukset, työkyvyttömyyskorvaukset”, Kaperi luettelee.

”Tosin Ruotsissa näille poikkeuksellisille rahoille tulee kuitenkin katto, asiakasta kohden viisi miljoonaa kruunua (520  000 euroa) ”, Kaperi lisää.

Nordean asiakaskirjeessä käydään myös läpi sijoittajien korvausrahastosuoja. Siinä Ruotsin suoja on myös parempi.

”Ruotsissa suoja kattaa kaikki, myös ammattimaiset sijoittajat. Suomessa ei ”, Kaperi toteaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Norjalainen uutistoimisto uutisoi vahingossa, että kuningas on kuollut: ”Norja suree. Kuningas Harald V on kuollut xx-vuotiaana”

    4. 4

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    5. 5

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – Sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

    8. 8

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    9. 9

      Tutkimus: Keski-iässä paino nousee kuin itsestään – Vähäinenkin liikunnan lisäys auttaa ehkäisemään painonnousua

    10. 10

      Itsensäpaljastaja jäi kiinni Helsingin Mellunkylässä – silminnäkijöiden mukaan sama mies on nähty paljastelemessa itseään aiemminkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää