Talous    |   Kolumni

Toivoton tapaus?

Suomessa perusasiat ovat kunnossa ja talouden nykyiset ongelmat ovat ajan mittaan voitettavissa, kirjoittaa Sixten Korkman.

Suomi ei ole toivoton tapaus. Suomessa perusasiat ovat kunnossa ja talouden nykyiset ongelmat ovat ajan mittaan voitettavissa.

Paljon suurempi ongelma on maailmantalous. Se on kuin sumusäässä vaarallisille vesille ajautunut laiva, jolla ei ole kapteenia eikä ruorimiestä.

Maailmantalouden heikkoja kasvuennusteita on jatkuvasti rukattu alaspäin. Kehittyvät taloudet ovat vaikeuksissa ja euroalueen ahdinko jatkuu.

Johtavat keskuspankit ovat jo vuosia pyrkineet kokonaiskysynnän kasvattamiseen. Rahapolitiikan ohjauskorot on asetettu nollatasolle tai sen alapuolelle ja keskuspankit ovat ostaneet valtavia määriä arvopapereita markkinoilta.

Jokainen keskuspankki on toivonut oman valuutan heikkenevän suhteessa muihin valuuttoihin viennin ja talouskasvun vauhdittamiseksi. Valuuttasodassa ei kuitenkaan hevin ole voittajia.

Rahapoliittisen elvytyksen seurauksia ovat varallisuusarvojen hintakuplat ja ennestään suuren velkavuoren kasvu. Tämä politiikka sallii tehottomien yritysten pysymisen hengissä, mikä hidastaa talouden uudistumista. Nollakorkojen vaarana ovat myös pankkien ja vakuutusyhtiöiden kannattavuusongelmat.

Rahapolitiikka ei ole saanut investointeja liikkeelle. Monilla yrityksillä on hyvä kannattavuus ja ennätyssuuret kassat. Epävarmuuden ja heikkojen kysyntänäkymien takia ne kuitenkin saneeraavat ja leikkaavat pidemmin kuin panostavat toiminnan laajentamiseen.

Maailmassa on enemmän julkista ja yksityistä velkaa (myös suhteessa tuloihin ja tuotantoon) kuin koskaan aiemmin historiassa. Korkea velkaantuneisuus vähentää halukkuutta kulutukseen ja investointeihin.

Tätä taustaa vasten on ehdotettu velkataakan leikkaamista. Tähän liittyvät juridiset ja poliittiset ongelmat ovat kuitenkin isoja ja jo pelkät puheet velkojen alaskirjauksesta synnyttäisivät kaaosta rahoitusmarkkinoilla.

Iso-Britannian keskuspankin entinen pääjohtaja Mervyn King arvioi tuoreessa kirjassaan, että pankkien kykyä luoda rahaa ja luottoja pitää rajoittaa voimakkaasti. Muuten on vain ajan kysymys, milloin jatkuva velkaantumisen ruokkiminen johtaa entistä vakavamman finanssikriisin syntymiseen.

Periaatteessa keskuspankit voisivat elvyttää taloutta laittamalla seteleitä kirjekuoriin ja lähettämällä niitä kansalaisille (ns. helikopteriraha). Vaihtoehtoisesti hallitukset voisivat koordinoidusti alentaa veroja ja rahoittaa tämä velanotolla samalla kun keskuspankki ostaa valtionlainoja markkinoilta (ns. setelirahoitus).

Hyvä vaihtoehto olisi velkarahoitteisten julkisten investointien käynnistäminen. Kohteita olisivat vaikkapa infran parantaminen ja panostukset energiatehokkuuteen.

Mutta tehokas elvytyspolitiikka vaatii kansainvälistä koordinaatiota; yksittäisen maan elvyttäessä kysyntävaikutukset valuvat suurelta osin tuontiin.

Globaalin ja EU-tason yhteistyö on nyt heikoissa kantimissa. Siksi maailmantalous on pessimistin silmin tosi vaikea tapaus. Kuten usein siteerattu Ruotsin valtakunnankansleri Axel Oxenstierna kirjoitti pojalleen jo lähes neljä vuosisataa sitten: ”Oi poikani jos tietäisit, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan”.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    4. 4

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    5. 5

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa nykyään kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    6. 6

      Miksi buddhalainen munkki lietsoo vainoa ja väkivaltaa?

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    9. 9

      Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

    10. 10

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    10. 10

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Joukkotappelu Helsingin Kaivopihalla, vartija pysäytti tilanteen kaasulla – taustalla ehkä riita jalkapallosta
    3. Näin aukesi miljardien eurojen markkina – Suomesta saa vihdoin viedä sianlihaa Kiinaan, mutta sitä ennen Markku Hirvijärven oli syötävä sonnin penis
    4. Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”
    5. Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa nykyään kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan
    6. Vain elämää -sarjan kapellimestari Leri Leskinen alkoi meditoida löytääkseen mielenrauhan – ”On hyvä, ettei lähde artistien tunnemyrskyyn ihan koko ajan”
    7. Tunti sitten
    8. Entinen jääkiekkoilija Jyrki Louhi siirtyi konsulttijätin leipiin ja yrittää nyt tehdä nuorista urheilijoista startup-yrityksiä – Huipulle vaaditaan jopa 100 000 euron liikevaihtoa
    9. Pahoittelen, että viljani laatu heikkenee
    10. Väkivaltatapaus on juuttunut syyttäjän pöydälle – selviääkö vakavaa kuritusväkivaltaa käyttänyt isä koko jutusta kuin koira veräjästä?
    11. Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”
    12. Ensin jauhis, sitten suklis, kohta ehkä karjiksia muniksella? ”Is-pääte” elää nyt uutta kultakauttaan
    13. Näytä lisää