Talous

Tukholma vie isot yritykset Pohjolassa

Tukholma päihittää kansainvälisten suuryritysten konttoreissa Helsingin ylivoimaisesti 125–19.

Helsinki jää Tukholman ja Kööpenhaminan jalkoihin, kun kansainväliset suuryritykset miettivät sopivaa pohjoismaista sijaintia usean maan liiketoimintaa johtavalle konttorille.

Helsingin seudulle sijoittuneet yritykset ovat selvästi pienempiä ja vähemmän tunnettuja kuin Ruotsin ja Tanskan pääkaupunkeihin sijoittuneet yhtiöt, kertoo kansainvälisen bisnesverkoston Amcham Finlandin keskiviikkona julkaisema raportti.

Tukholmassa alueellista pääkonttoria pitävät muiden muassa energiayhtiö BP, elektroniikkayhtiö Samsung ja tietokoneita valmistava IBM, Kööpenhaminassa puolestaan vakuutusyhtiö Allianz sekä ruokaa ja juomia valmistavat Nestle ja Coca-Cola Company.

Pääkaupunkiseudulla suurimmat ulkomaiset yritykset ovat saksalainen lääkeyhtiö Bayer, sveitsiläinen teleyhtiö Swisscom ja japanilaiseen autokonserniin kuuluva Toyota Tsusho.

Tukholmassa konttoreita on 125, Kööpenhaminassa 41 ja Helsingissä 19.

Neljän Pohjoismaan vertailussa Helsingin taakse peränpitäjäksi jää Oslo, jossa konttoreita on 15.

”Toisin kuin talviurheilussa, päihitämme Norjan”, sanoo Amchamin ohjelmajohtaja Kimmo Collander.

Alueelliset pääkonttorit eivät ole itsessään vielä merkittävä asia, mutta niillä on yhteys talouden hyviin piirteisiin, kuvailee Amcham Finlandin toimitusjohtaja Kristiina Helenius.

Yritykset tuovat mukanaan hyvin palkattuja työpaikkoja. Terveysteknologiayhtiö GE Healthcare Finland on kasvattanut henkilöstönsä Suomessa 750:een.

Verokarhukin voi hyötyä: lääkkeitä Turussa valmistava Bayer kuuluu Suomen suurimpiin yritysverojen maksajiin.

Bayer johtaa seitsemän maan liiketoimintaa Espoon Keilaniemestä.

Helsingin jäämistä naapuripääkaupunkien jalkoihin voi selittää monella seikalla.

Moni yritys peesaa kilpailijaa. Intel kertoi Heleniuksen mukaan menneensä Tukholmaan, koska IBM:kin oli jo siellä.

Tukholma on valmiiksi merkittävä talouselämän keskus. Maailman kaupungeista Tukholmassa on kymmenenneksi eniten suurten pörssiyhtiöiden pääkonttoreita.

Invest in Finlandia vetävä johtaja Antti Aumo Finprosta to­teaa, että Tukholma sijaitsee maantieteellisesti keskellä Pohjoismaita. Lisäksi Ruotsin omat markkinat ovat suuremmat kuin naapurimaissa, ja kieli on lähellä tanskaa sekä norjaa.

Helsingillä on myös heikkoutensa, joista Collander nostaa esiin pääkaupunkiseudun sisäiset kuntarajat.

GE Healthcare Finlandin toimitusjohtaja Matti Lehtonen puolestaan moittii ”kansallisen masennuksen tunnelmaa”.

”Ei voi levätä laakereillaan ja luottaa, että menneisyys takaa tulevaisuuden”, Lehtonen sanoo.

Suomen yhtenä houkuttimena Lehtonen pitää vireää startup-yritysten kenttää. GE Health­carella on Helsingissä nuorten yritysten kampus, jonka nimi ”Silicon Vallila” on väännös Yhdysvaltojen Piilaaksosta eli Silicon Valleystä.

Suomen vahvuuksiin kuuluvat myös läpinäkyvä ja luotettava julkinen hallinto, insinööriosaaminen sekä nopeat lentoyhteydet Aasiaan.

Finpron Aumon mielestä Suomen hyvät puolet riippuvat yrityksen toimialasta.

Uutta kehittäville yrityksille Suomi tarjoaa hyvää tuotekehitys- ja tutkimusosaamista. Datakeskuksen perustajalle tarjolla on puolestaan edullista sähköä ja kylmä ilmasto.

”Meidän pitää viedä Suomen tarinaa maailmalle entistäkin aktiivisemmin”, Aumo sanoo.

Yksikään Suomessa merkittävää konttoria pitävä yritys ei mahdu maailman sadan suurimman pörssiyhtiön joukkoon. Tukholmassa tällaisia yrityksiä toimii yksitoista ja Kööpenhaminassakin viisi.

Vain yhdeksällä ulkomaisella suuryrityksellä on alueellinen pääkonttori Suomessa. Loput Amchamin listaamista yrityksistä ovat Sammon, Fortumin ja Nokian kaltaisia kotimaisia suuryrityksiä.

Selvitys arvokkaimmista yhtiöistä

 Amcham Finlandin julkaisemassa raportissa selvitettiin Forbes 2 000 -listan eli maailman 2 000:n merkittävimmän pörssiyhtiöiden toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

 Yrityksistä joka neljännellä on toimintaa Pohjoismaissa. Joka kahdeksannella on konttori, josta johdetaan liiketoimintaa useissa eri maissa.

 Aasian nousu näkyy 2 000 yrityksen listalla. Vertailu vuoteen 2008 kertoo, että kiinalaisten yhtiöiden osuus on yli kaksinkertaistunut 180 yritykseen.

 Raportin tiedot perustuvat vuosien 2014 ja 2015 tilanteeseen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yritykset
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Viisivuotias Lucas Räisänen sairastaa harvinaista lihassairautta ja nyt hänen elämänsä on muiden suomalaisten käsissä – maksaako yhteiskunta lääkkeen, jonka hinta voi olla miljoonia?

    4. 4

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    5. 5

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Kirpparilla myyty patja paljasti Rinta-Nikkoloiden talon karmean kunnon – Mistä tietää, voiko hometalosta saada vielä kodin?

    8. 8

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    7. 7

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää