Valikko
Talous

Nordea perustanut asiakkailleen satoja pöytälaatikko­yrityksiä veroparatiiseihin

Veroparatiisiyhtiöt on perustettu Nordea Luxembourg -konttorin kautta.

Pohjoismainen finanssikonserni Nordea on vuodettujen asiakirjojen perustanut asiakkailleen satoja veroparatiisiyhtiöitä, joiden johtajina toimii bulvaaneja. Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Yle.

Nordea sanoo kiristäneensä käytäntöjään, mutta Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan pöytälaatikkoyrityksiä toimii yhä.

Paljastus liittyy valtavaan Panama Papers -nimellä tunnettuun tietovuotoon , jossa toimittajaryhmälle on vuodettu noin 11,5 miljoonaa asiakirjaa panamalaisesta Mossack Fonseca -asianajotoimistosta.

Veroparatiiseihin perustetut yhtiöt on SVT:n mukaan järjestelty Nordea Luxembourg -konttorin kautta.

Nordea sanoo muuttaneensa käytäntöjään vuonna 2009. Sitä ennen Nordea ei tarkastanut, käytetäänkö yrityksiä veronkiertoon.

Nordea kuitenkin hallinnoi yhä yli sataa pöytälaatikkoyritystä SVT:n mukaan. Niissä vastuuhenkilöksi on merkitty joku, jolla ei tosiasiassa ole tekemistä yrityksen liiketoiminnan kanssa. Joissain tapauksissa bulvaanit ovat jopa kuolleita, SVT kertoo.

Yhtiön perustaminen veroparatiisiin ei sinänsä ole välttämättä laitonta.

Nordea Suomi lähetti myöhään sunnuntai-iltana tiedotteen, jossa se kieltää Nordean mahdollistavan asiakkailleen järjestelyjä, joita pidetään veronkiertona. Tiedotteen mukaan Nordea varmistaa useilla valvontakeinoilla, että asiakkaat ilmoittavat tietonsa asianomaisille veroviranomaisille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Veroparatiisi
  • Tietovuodot
  • Panaman tietovuoto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuukan aviomiehen kuolema paljasti leskirouvalle jättiomaisuuden – Nordea tarjosi neuvojaan ja yhtäkkiä rahat hupenivat

    2. 2

      Suuren urheilusponsorin perijä välttelee oikeudenkäyntiä kuolonkolarista – ja viettää yhä ylellistä elämää

    3. 3

      Pahoinpitelyn silminnäkijänä minut haastettiin todistajaksi – oikeus kertoi nimeni syytetyille, ja pelkään nyt kostoa

    4. 4

      Palkittu kerrostalo osoittautui seulaksi Helsingin Jätkäsaaressa – kukaan ei tiedä, mistä vesi vuotaa ihmisten koteihin

    5. 5

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    6. 6

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    7. 7

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    8. 8

      Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

    9. 9

      Kelan maksujen takkuaminen aiheuttaa jo ongelmia vuokrien maksamisessa – ”Moni on kertonut, että nyt on häätöuhka päällä”

    10. 10

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    4. 4

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    5. 5

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    6. 6

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    7. 7

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    8. 8

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    9. 9

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    10. 10

      Putin on valmis tapaamaan Trumpin Suomessa – Niinistö: ”Isännöimme ilomielin, mutta pitää olla myös jotain sanottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    5. 5

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    6. 6

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    7. 7

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    8. 8

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    11. Näytä lisää