Valikko
Talous

Irtisanomiset vetivät Nokian luottamus­henkilön hiljaiseksi – Insinööriliitto: ”Suomen ja Ranskan välinen maaottelu”

Nokian henkilöstö sai puolen päivän jälkeen sähköpostilla ilmoituksen jättimäisistä yt-neuvotteluista. Insinööriliiton mukaan Suomi hävisi irtisanomisottelun Ranskalle.

Nokian henkilöstö joutui keskiviikkona alkuiltapäivällä lukemaan sähköpostia yrityksen johdolta. Joka viidettä työntekijää uhkaa irtisanominen.

”Kyllä se hiljaiseksi veti. Tunnelmat ovat järkyttyneet. Määrä on niin iso”, kuvailee Espoon yksikön luottamushenkilö Tuula Aaltola.

Aivan yllätyksenä yt-kutsu ei silti tullut. Aaltolan mukaan odotus kutsusta oli leijunut ilmassa jo siitä asti, kun Nokian ja ranskalaisen Alcatel-Lucentin yhdistyminen vuosi sitten sinetöityi.

”Kyllä osattiin arvata, että yt-kutsu tulee heti, kun yhdistyminen varmistuu. Johto oli jo aikaisemmin sanonut, että synergiasäästöt halutaan toteuttaa mahdollisimman nopeasti. Siksi yt-kutsua oli jo odoteltu.”

”Emme silti osanneet odottaa ollenkaan näin isoja lukuja Suomessa. Että viidennes koko henkilöstöstä Suomessa”, Aaltola huokaa.

Ulosmarssisuunnitelmia ei työntekijöillä Espoossa ole, Aaltola sanoi.

”Porukat ovat järkyttyneitä, mutta täällä ollaan aika rauhallisia ihmisiä. Tuskin ulosmarssia tässä syntyy. Hiljaiseksi tämä on vain vetänyt. Ei täällä kukaan puhu nyt paljon mitään.”

Suomen yt-neuvottelut alkavat huhtikuun 13. päivänä.

”Pelko on, että joitain toimintoja siirretään nyt kokonaan pois Suomesta. Että ruvetaan keskittämään ja tulee sitten isompia vähennyksiä kerralla”, Aaltola miettii.

Hän sanoo ylläpitävänsä toivoa, että ihan joka viides työpaikka ei sentään menisi.

”Toteutuuko tämä lopulta näin isona? Olen itse ehkä pikkusen rauhallisempi kuin joku muu. Edellisen kerran, kun oli isot yt-neuvottelut ja ilmoitettiin NSN:n (Nokia Siemens Networks) puolella 1 200 työpaikan vähennyksestä, loppujen lopuksi vähennykset jäivät korkeintaan puoleen alkuperäisestä luvusta.”

Nokialla on Espoossa työntekijöitä 3 450, Oulussa 2 500 ja Tampereella 900. Maailmanlaajuisesti Nokialla on 104 000 työntekijää.

Myös Tampereen yksikön luottamusmies Jari Nummikoski kuvailee uutista yt-neuvotteluista tyrmistyttäväksi.

”Jos pitää paikkansa, että Tampereelta vähennetään neljäsosa, onhan tämä ihan käsittämätöntä. Murhaluku. Emme pysty ollenkaan käsittämään, mistä nämä luvut tulevat.”

Nummikosken mukaan yt-kierros oli odotettavissa, mutta mittakaava Suomen vähennyksistä menee hänen mukaansa yli ymmärryksen.

”Ei näille luvuille ole mitään oikeutusta. Varsinkaan kun mitään perusteluja ei ole annettu”, hän lisää.

Oulun tehtaan luottamusmies Marianne Honkanen oli järkyttynyt.

”Eiväthän tunnelmat hyvät ole, hyvänen aika nähköön kun ihmisten työpaikoista on kyse”, Honkanen sanoo. ”Kyllä tämä uutinen koskettaa ja järkyttää.”

Honkanen on paraikaa Helsingissä ja yrittää selvittää, mitä oikein on tapahtumassa.

”Vielä minulla ei ole mitään yksityiskohtaisia tietoja. Onhan sitä nyt tietysti tyrmistynyt olo, vaikka ainahan yt:t ovat jo tällä kokemuksella pikkusen takaraivossa.”

Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari kuvailee liiton tiedotteessa irtisanomisia ”Suomen ja Ranskan väliseksi otteluksi”.

”Käynnissä oli Ranska-Suomi-maaottelu, Suomi hävisi. Ranskan valtiolla oli tavoite puolustaa ranskalaisten työpaikkoja, minkä he tekivät. Lopputuloksen perusteella Suomen valtio seurasi ottelua tyynesti katseella”, Porokari sanoo tiedotteessa.

Hän viittaa Alcatel-Lucent-yrityskauppaan. Ranskaan kohdistuvista irtisanomisista ei ole toistaiseksi tietoa.

Porokarin mukaan töiden loppuminen näin suurelta joukolta vaatii poikkeuksellisia toimia sekä yritykseltä että valtiolta.

”Ilman muuta on huolehdittava kaikin käytettävissä olevin keinoin yrityksen karun muutosohjelman kouriin joutuneesta henkilöstöstä uuden työn löytymiseksi. Pahaa pelkään, että tämä isku ei kosketa vain irtisanottavia vaan myös taloon jääviä lisääntyvänä työkuormana”, Porokari toteaa tiedotteessa.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen kertoo liiton tiedotteessa olevansa syvästi pettynyt Nokian ilmoitukseen laajoista Suomeen kohdistuvista irtisanomisista.

”Nokian ilmoitus on osoittaa jälleen kerran, että Suomessa on eurooppalaisessa vertailussa heikko irtisanomissuoja. Siitä saavat maksaa täällä työskentelevät nokialaiset ja heidän perheensä”, Malinen toteaa tiedotteessa.

Malisen mukaan Nokian kaltaiset massairtisanomisilmoitukset asettavat saavutetun kilpailukykysopimuksen kyseenalaiseksi.

”Palkansaajien toimeentuloa heikentävällä sopimuksella on luvattu olevan kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja synnyttävä vaikutus. Nokian esimerkki antaa viitteitä siitä, ettei hallituksen ja työnantajapuolen lupaukset tule todennäköisesti sen solmimisesta huolimatta toteutumaan.”

Korjaus keskiviikkona 6.4. kello 20.03: Jutussa luki aiemmin, että Marianne Honkanen on Oulun yksikön luottamusmies. Hän on Oulun tehtaan luottamusmies.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nokia
  • Yt-neuvottelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    3. 3

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    4. 4

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    7. 7

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    8. 8

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    9. 9

      Deadline: Dome Karukoski ohjaa elämäkerrallisen elokuvan J.R.R. Tolkienista

    10. 10

      Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    2. 2

      Elina Jyväs 1977–2017

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    10. 10

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää