Valikko
Talous

Björn Wahlroos: Nordea ei ole rikkonut lakia tai edes omia ohjeitaan

Nordean Panama-asiakkaista vain yksi on suomalainen, Björn Wahlroos kertoi. Wahlroos otti ensimmäisen kerran julkisesti kantaa pankin toimintoihin veroparatiisi-Panamassa torstaina.

Yli neljä päivää kestäneen perusteellisemman sisäisen selvitykseen aikana ei ole selvinnyt, että Nordea olisi rikkonut lakia, pankkisäännöksiä tai omia ohjeistuksiaan, Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos kertoi torstaina medialle.

”Ei itse asiassa löydy mitään, missä olisi tehty väärin.”

Wahlroos otti ensimmäisen kerran julkisesti kantaa pankin toimintoihin veroparatiisi-Panamassa torstaina Helsingin messukeskuksen aulassa ennen metsäyhtiö UPM:n yhtiökokouksen alkua.

Wahlroos on myös UPM:n hallituksen puheenjohtaja.

Asia tuli esiin valtavassa Panama Papers -nimellä tunnetussa tietovuodossa, jossa toimittajaryhmälle on vuodettu noin 11,5 miljoonaa asiakirjaa panamalaisesta Mossack Fonseca -asianajotoimistosta.

Wahlroosin arvion mukaan Nordean maineelle aiheutuu syntyneestä kohusta ”kolaus”.

”Saa nähdä onko kolaus paha vai ei.”

Asiakkaiden mahdollista lähtöä pankista Wahlroos sanoi pitävänsä harmiteltavana, joskin hän lisäsi, että uskoo siihen, että asiakkaiden tulee saada äänestää jaloillaan.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen ilmoitusta siitä, että puolue vetää rahansa pois Wahlroos kommentoi sanoen, ettei tiennyt että Sdp:llä on varoja Nordeassa.

Nordean asiakkailla on pankin ilmoituksen mukaan nyt 200 hallintayhtiötä Panamassa. Hallintayhtiöitä käytetään usein omistajuuden salaamiseen ja mahdollisesti verojen minimointiin.

Wahlroosin mukaan vain yksi asiakas on suomalainen.

Ruotsin vasemmistopuolueen johtaja Jonas Sjöstedt vaati torstaina Nordean hallituksen puheenjohtajalta Wahlroosilta selvitystä siitä, miten pankki on auttanut asiakkaitaan veronkierrossa.

Messukeskuksessa Wahlroos kertoi medialle menevänsä mielellään Ruotsin parlamenttiin ”rupattelemaan” asiasta, jos valtiopäivät sitä häneltä pyytää.

Yksittäisen puoluejohtajan pyyntö ei Wahlroosin mukaan kuitenkaan riitä.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n ohjelma Uppdrag granskning on kertonut, että Venäjällä toimiva Nordea lainasi suuria summia kazakstanilaisen oligarkin rakennushankkeeseen Moskovassa.

Kun aiheesta kysyttiin Wahlroosilta, hän muistutti, että kansalaisuus tai se, että on oligarkki ei vielä oikeuta leimaamaan asiakasta.

Wahlroos totesi myös, että Venäjän merkitystä pankin strategiassa on vähennetty.

Korjaus: Muutettu alun Nordea-selvitysten aikamäärä runsaasta kymmenestä päivästä yli neljäksi päiväksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Panaman tietovuoto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      HIFK venyi Turussa yllätykseen – Tampereella muhii kevään kiekkosensaatio

    6. 6

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    9. 9

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    10. 10

      Ei uskoisi, jos ei näkisi: Britannia aloitti uhmakkaan matkan ulos EU:sta, kun brexit-hallitus nujersi parlamentin ja muut vastustajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    9. 9

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    10. 10

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää