Valikko
Talous

Verottajat lisäävät kansainvälistä tietojenvaihtoa – Suomi ei saanut haltuunsa Panama-papereita

Seura-lehden mukaan verohallinto yrittää saada aineistoa Yleisradiolta.

Verohallinto ei saanut keskiviikkona Pariisissa järjestetyssä JITSIC-verkoston kokouksessa haltuunsa niin sanottuja Panaman papereita.

Panaman paperit tarkoittavat julkisuuteen vuodettuja asiakirjoja, jotka sisältävät tietoja yritysten veroparatiiseihin sijoittamista varoista. JITSIC on OECD:n alainen tietojen vaihtoon keskittyvä kansainvälinen yhteistyöelin.

Verohallinnon tiedotteen mukaan kokouksessa sovittiin kansainvälisen yhteistyön tehostamisesta. Yhteistyön tarkoituksena on saada Panaman paperit verohallintojen käyttöön.

Kaikki Pariisin kokoukseen osallistuneet maat ovat verohallinnon mukaan halukkaita jatkamaan yhteistyötä tietojen saamiseksi. Panaman papereihin liittyviä JITSIC-verkoston kokouksia aiotaan järjestää lisää.

Seura-lehti kertoi torstaina, että verohallinto yrittää saada Panama-papereita myös Yleisradiolta. Lehden haltuunsa saamassa verohallinnon muistiossa todetaan jopa, että verohallinto voi kohdistaa verotarkastuksen tai vertailutietotarkastuksen yrityksiin, jolla on asiaan liittyvää tietoa hallussaan. Ainoa suomalaisyritys, joka on kertonut pitävänsä hallussaan Panaman papereita, on Yleisradio.

Verohallinnon viime viikolle päivätyn muistion mukaan muidenkaan maiden verohallinnoilla ei olisi hallussaan tietovuotoaineistoa. Myöhemmin verohallinto on kertonut, että Australia olisi saanut haltuunsa pienen määrän tietoja.

Saksalainen sanomalehti Süddeutsche Zeitung sai noin vuosi sitten haltuunsa 11,5 miljoonaa asiakirjaa panamalaisesta asianajotoimistosta Mossack Fonsecasta. Asiakirjoja tutkineiden toimittajien mukaan aineisto todistaa, että useat valtioiden päämiehet, yritykset, urheilijat, julkisuuden henkilöt ja rikolliset ovat hyödyntäneet veroparatiisien suojaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Veroparatiisi
  • Panaman tietovuoto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Tanskan maahanmuutto­ministeri: Jos pizzeriassa ei puhuta tanskaa, ilmiantakaa se viranomaisille

    3. 3

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    4. 4

      Suuren urheilusponsorin perijä välttelee oikeudenkäyntiä kuolonkolarista – ja viettää yhä ylellistä elämää

    5. 5

      Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

    6. 6

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    7. 7

      Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

    8. 8

      Trump uhkaa taistella oman puolueensa konservatiivi­siipeä vastaan

    9. 9

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    10. 10

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    4. 4

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    5. 5

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    6. 6

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    7. 7

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    8. 8

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    9. 9

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    10. 10

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    11. Näytä lisää