Valikko
Talous

OP-Ryhmän pääjohtaja Karhinen Ylelle: Tunnen aitoa häpeää Suomen puolesta

Pankinjohtaja toivoo, että nuorempi, uudistushaluinen sukupolvi päästettäisiin valtaan.

OP-Ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen myöntää Ylen Ykkösaamussa, että häntä hävettää kulkea ulkomailla, kun Suomen asioita hoidetaan niin huonosti.

Karhinen totesi näin jo viime vuonna OP:n hallintoneuvoston kokouksen yhteydessä.

”Se on ihan oikeaa [häpeää]. Tämä on hieno maa, jolla on valtavat vahvuudet. Kun tapaan kollegoja kansainvälisissä kokouksissa, niin kyllä he ihmettelevät mitä Suomelle on tapahtunut”, pankinjohtaja kertoo Ylelle.

”Vuosikymmeniä on puhuttu menestystarinasta. Nyt yhtäkkiä olemme hännänhuippuna.”

Karhinen sanoo, että jos Suomi olisi yritys, ei hän pankkiirina antaisi sille lainaa.

OP-Ryhmän pääjohtajan mukaan Suomi on kuin hyvin menestynyt perheyritys, jonka tuotantokoneisto on ajautunut rapakuntoon ja jossa valtaa pitää vanha, varovainen sukupolvi.

”Suomalainen yhteiskunta on sellainen, että vanhempi sukupolvi on valmis vain tuuma tuumalta antamaan uudistuksille tilaa. Kannan todella suurta huolta siitä uudistuskyvyttömyydestä, joka tätä maata vaivaa.”

Karhisen mielestä nuoret ovat valmiita ryhtymään töihin maan pelastamiseksi, kunhan heille vain annettaisiin valtaa. Hän nosti esille kasvuyritysten Slush-tapahtuman esimerkkinä Suomen kaipaamasta hengestä.

”Tarvitsemme lisää intohimoa ja luottamusta kasvuun sekä investointeihin. Se vaatii nuorempaa sukupolvea. Tämä Slushin yleisö, kun ne nuoret pääsevät Suomessa enemmistöön niin alkaa tapahtumaan. Mutta odottavan aika voi käydä pitkäksi.”

Karhinen kommentoi myös Panaman tietovuotoja. Hänen mukaansa ei ole mahdollista, että tiedoista löytyisi mitään OP-Ryhmän kannalta raskauttavaa.

”Ei voi löytyä, tai silloin on toimittu todella ohjeidemme vastaisesti.”

OP-Ryhmä omistaa suuren osuuden veroparatiiseissa toimivasta belgialaisesta pääomarahastosta Access Capital Partnersista. Karhisen mukaan tässä ei kuitenkaan ole mitään moitittavaa.

”Rahaston kautta asiakkaat voivat sijoittaa ja se helpottaa meille pääoman keräämistä. Kyseisellä yhtiöllä ei ole mitään tekemistä verosuunnittelun tai veronkierron kanssa”, pankinjohtaja sanoo.

”Sen toiminta on todella avointa ja läpinäkyvää. Toki se pyrkii välttämään kaksinkertaisen verotuksen.”

Karhinen kiittelee tietovuotoja, jotka tekevät muun muassa veronkierrosta entistä epävarmempaa. OP-Ryhmän pääjohtaja sanoo myös toivovansa, että Euroopan komission esitys yritysten aggressiiviseen verosuunnitteluun puuttumisesta etenee.

”Ihmettelen, miten Euroopan unionin sisällä voidaan sallia erilaista verokohtelua. Minkä ihmeen takia näitä ei harmonisoida, miksei sitä tahtoa löydy, siihen minulla ei ole harmainta aavistusta”, Karhinen sanoo.

”Puhumme ahneudesta finanssialalla, mutta tämä on maakohtaista ahneutta. Halutaan pitää säännöksiä jotka imevät rahaa tai kansalaisia. Komission esitys on erinomainen asia, se varmasti kannustaa myös poliittisia päättäjiä toimimaan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pankit
  • verosuunnittelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    2. 2

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    3. 3

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    4. 4

      Menivätkö sijoitukset pieleen? Et ole ainoa – konkarisijoittajat paljastavat mokansa

    5. 5

      Kesäaikakapina leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 45 000 allekirjoitusta

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Näin Helsingistä tuli 12 vuodessa kiva ja avoin mutta myös kallis ja eriarvoinen – kuka sen sai aikaan?

    8. 8

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    9. 9

      Hamilton piikitteli Rosbergia ja Räikköstä: ”Ferrarilla yksi huippukuljettaja”

    10. 10

      Lehti: Trumpin vävy alkaa uusia valtion hallintoa – ”Pitäisi johtaa kuin yritystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    5. 5

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    6. 6

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    7. 7

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    8. 8

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    9. 9

      Kesäaikakapina leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 45 000 allekirjoitusta

    10. 10

      Suurpalon sammutus Vantaalla jatkuu koko maanantain – ”Savu kulkeutuu kohti Tuusulanväylää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää