Talous

Naiset tienaavat miehiä vähemmän ja tekevät vähemmän töitä – miksi?

Ghazala Azmat havaitsi, että miesjuristit tienaavat naisia enemmän, koska he tekevät enemmän töitä. Syynä on muun muassa naisille kasautuva lastenhoito.

Miksi miesjuristit ansaitsevat enemmän kuin naiset? Koska he tekevät enemmän töitä ja tuovat firmaansa enemmän uusia asiakkaita.

Näin voi hieman mutkat suoriksi vetäen tiivistää palkkaeroja tutkineen taloustieteilijän Ghazala Azmatin tulokset tuoreesta tutkimuksestaan, joka käsitteli yhdysvaltalaisia juristeja. Hänen mukaansa erot työsuorituksessa saattavat selittää naisten ja miesten välisiä palkkaeroja muillakin asiantuntija-aloilla.

Naisten keveämmän tilipussin taustalla ei siis välttämättä olisikaan suoraviivainen naisten syrjintä, kuten monet aiemmat tutkimukset ovat tulkinneet.

HS:ssakin uutisoitiin (HS 18. 2.) esimerkiksi Matti Keloharjun, Samuli Knupferin ja Joa­cim Tågin laaja ruotsalaisia toimitusjohtajia käsitellyt tutkimus, jonka mukaan miehet saavat parempaa palkkaa ja etenevät urallaan naisten ohi, vaikka sukupuolilla olisi yhtäläiset ominaisuudet. Keloharjun mielestä tämä paljasti, että valtaosaa palkkaeroista ei voi selittää muulla kuin syrjinnällä.

Keloharjun, Knupferin ja Tågin tutkimuksessa tarkasteltiin tuhansien johtajien 85:aa eri ominaisuutta, mutta niiden joukossa ei ollut tehtyjen työtuntien määrää tai muitakaan työsuoritukseen liittyviä seikkoja. Suoritusta kuitenkin mitataan työpaikoilla yhä enemmän ja se vaikuttaa myös uralla etenemiseen.

”Tutkimuskirjallisuudessa on tyypillistä, että suuri osa sukupuolten välisestä palkkaerosta jää selittämättä”, Helsingin Aalto-yliopistossa vastikään vieraillut Azmat toteaa. Työsuoritukseen liittyvää tutkimusaineistoa on vaikeaa saada kasaan, koska sitä on hankalaa verrata eri yritysten välillä.

Azmatin tutkimus juristien palkka­eroista on hyvin tehty ja erityisen kiinnostava juuri siksi, että siinä on tutkittu myös työsuoritusta, sanoo Keloharju, joka toimii Aalto-ylipiston rahoituksen professorina.

Työsuoritusta ei otettu huo­mioon Keloharjun kollegoineen tekemässä lasikattotutkimuksessa, koska se olisi ollut mahdotonta.

”Eivät asiantuntijat yleensä, johtajista puhumattakaan, pidä kirjaa työtunneistaan”, Keloharju sanoo.

Tässä juristit ovat kuitenkin tutkijalle antoisa poikkeus.

Eri lakifirmoissa mitataan hyvin samantapaisin mittarein laskutettuja työtunteja ja sitä, miten paljon kukin juristi tuo uusia asiakkaita. Näihin tietoihin Azmat ja Rosa Ferrer ovat paneutuneet Journal of Political Economy -lehdessä julkaistavaksi hyväksytyssä tutkimuksessaan.

Tutkimuksen mukaan miesjuristit laskuttavat kymmenen prosenttia enemmän tunteja kuin naiset ja tuovat firmaan naisiin verrattuna yli kaksinkertaisen määrän rahaa uusilta asiakkailta. Naisjuristit taas ansaitsevat 18 prosenttia miespuolisia kollegojaan vähemmän.

”Erot työtunneissa ja uusien asiakkaiden hankinnassa vaikuttavat tuloihin. Ne selittävät suuren osan palkkaeroista”, Azmat sanoo.

Hurraa! Naisia ei siis syrjitäkään työelämässä!

Ihan näinkään ei voi sanoa, Azmat toteaa.

Hän korostaa, että olennainen kysymys kuuluu: mistä johtuu, että naisjuristien työsuoritus jää vaatimattomammaksi kuin mieskollegojen? Se voi kertoa välillisestä syrjinnästä, joka tekee naisten aseman vaativissa töissä miehiä hankalammaksi.

Vastaus tähän kysymykseen saattaa olla myös avain sukupuolten välisten palkkaerojen umpeen kuromiseen.

Azmatin mukaan kaksi seikkaa selitti naisten vähäisemmät työtunnit: heidän perheessään oli pieniä lapsia ja heidän kunnianhimonsa edetä urallaan oli miehiä vähäisempi.

Pienten lasten äidit laskuttivat muita yhdysvaltalaisjuristeja vähemmän työtunteja, mutta isien työtahtiin kotona odottavat taaperot eivät vaikuttaneet millään tavalla. Lisäksi naisilla oli Yhdysvalloissa huomattavasti miehiä vähemmän intoa pyrkiä lakifirmansa osakkaiksi.

Syitä vähäisemmän kunnianhimon takana olisi Azmatin mielestä syytä tutkia.

Lastenhoidon kasautuminen äideille sen sijaan kaipaisi käytännön ratkaisua. Azmatin mielestä esimerkiksi vanhempainvapaiden jakaminen tasaisemmin naisten ja miesten kesken voisi olla tärkeä askel sukupuolten välisen palkkakuilun kuromiseksi umpeen. Azmat kannattaa Ruotsin mallia, jossa osa vanhempainvapaasta on kiintiöity isille.

Suomen pitkä kotihoidon tuki taas saattaa hänen mielestään entisestään hankaloittaa naisten asemaa töissä. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa alle kolmevuotiaiden lasten äitien työllisyysaste on viime vuosina laskenut.

”Perhevelvollisuuksien tulisi jakautua tasaisemmin”, Azmat sanoo.

”Jos ne jaetaan tasapuolisemmin, sekä naisille että miehille tulee normaaliksi olla töistä pois lastenhoidon vuoksi.”

Keloharjun ja Azmatin tutkimukset keskittyivät hieman eri asioihin. Kun Azmat selvitteli nuorten juristien tilannetta, Keloharju kollegoineen tarkasteli jo johtoryhmään kohonneiden nousua yritysten kaikkein ylimpään johtoon. Azmatin tutkimuksen juristit olivat keskimäärin nuorempia kuin Keloharjun tutkimat johtoryhmien jäsenet.

Pikkulasten hoitovelvollisuudet, jotka vaikuttavat kasautuvan erityisesti äideille, olivat Keloharjun tutkimilla naispuolisilla johtoryhmien jäsenillä todennäköisesti jo helpottaneet. Keloharjun tutkimilla naisjohtajilla oli keskimäärin vähemmän lapsia kuin miesjohtajilla.

”En usko, että jos johtoryhmien nais- ja miespuolisten jäsenten välillä oli tuntieroja työntekomäärissä, ne olisivat näin suuria kuin Azmatin tutkimuksessa”, Keloharju arvioi.

Keloharjun mielestä hyvin mielenkiintoinen Azmatin tutkimuksessa oli havainto, että miesjuristien hankkimat uudet asiakkaat toivat lakifirmalle kaksi kertaa niin paljon rahaa kuin naisjuristien hankkimat.

”Mikä aiheuttaa näin ison asiakashankintaan liittyvän eron?” Keloharju pohtii.

”Haluavatko asiakkaat mieluummin miesjuristeja? Jos ha­luavat, minkäs teet?”

Ghazala Azmat

 Ghazala Azmat, 36, on brittiläinen taloustieteen tutkija.

 Hän työskentelee apulaisprofessorina Lontoon Queen Mary -yliopistossa.

 Hän on tutkinut palkkaerojen lisäksi muun muassa kilpailua ja kannustimia yrityksissä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    8. 8

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    9. 9

      HS:n tuotannossa oli ongelmia lauantaina – sunnuntain näköislehti luettavissa maksutta

    10. 10

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää