Valikko
Talous

USA:n talouden kasvuvauhti hidastui alkuvuonna

Maailman suurimman kansantalouden Yhdysvaltojen talouskasvu hidastui tammi–maalikuussa, kertoo kauppaministeriön julkaisemat ennakkotiedot.

Maailman suurimman kansantalouden Yhdysvaltojen talouskasvu hidastui tammi–maalikuussa, kertoo kauppaministeriön julkaisemat ennakkotiedot.

Viime vuoden loka–joulukuussa Yhdysvaltojen bruttokansantuotteen kasvuvauhti oli 1,4 prosenttia. Alkuvuonna kasvuvauhti hidastui 0,5 prosenttiin.

Kauppaministeriö ilmoittaa vuosineljänneksittäin tiedot bruttokansantuotteen kehittymisestä vuositason muutoksena. Bruttokansantuote tarkoittaa loppukäyttöön tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteenlaskettua arvoa.

Talouskasvun hidastumiseen on todennäköisesti syynä dollarin vahvistuminen ja maailmantalouden kasvuvauhdin hidastuminen. Epävarmuus maailmantalouden kehittymisestä on vähentänyt Yhdysvaltojen vientiä.

Yhdysvaltojen keskuspankki päätti keskiviikkona pitää ohjauskoron ennallaan 0,25–0,50 prosentissa ja lykkäsi vihjaamaansa rahapolitiikan kiristystä. Keskuspankin avomarkkinakomitea kiinnitti tiedotteessaan huomiota myös siihen, että talouskasvu on mitä todennäköisimmin hidastunut alkuvuonna.

Kauppaministeriön torstaina julkaisemat ennakkotiedot kertovat suhdanteesta ainoastaan suuntaa antavasti. Tiedot bruttokansantuotteen kehittymisestä muuttuvat yleensä verraten paljon, kun tiedot reaalitaloudesta täsmentyvät.

Huhtikuun alussa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF heikensi ennustettaan maailmantalouden kasvuvauhdista 3,2 prosenttiin. Vielä tammikuussa IMF maailmantalouden kasvavan tänä vuonna 3,4 prosenttia.

Oikaisu: Kauppaministeriö julkisti ennakkotiedot torstaina, ei keskiviikkona, kuten jutussa ensin virheellisesti kerrottiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain talous
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Takaisku Trumpille – republikaanit lykkäsivät Obamacaren kumoavaa äänestystä

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    8. 8

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    9. 9

      Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot

    10. 10

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää