Valikko
Talous

Heikot kauppatiedot veivät Manner-Kiinan osakkeet laskuun

Perjantain lähes kolmen prosentin kurssilasku jatkui maanantaina Shanghaissa ja Shenzhenissä

Shanghai. Manner-Kiinan Shanghain ja Shenzhenin pörssit olivat maanantaina laskusuunnassa, kun sijoittajat toiveet talouden vahvasta toipumisesta hiipuivat uusien taloustietojen myötä.

Osakkeiden hinnat laskivat alhaisimmalle tasolle kahdeksaan kuukauteen.

Shanghain CSI300-indeksi oli 1,7 pakkasella, ja Shenzhenin SSEC-indeksi laski 2,2 prosenttia.

Hong Kongin pörssissä osakkeiden hinnat eivät horjuneet. Hang Seng -indeksi näytti aamupäivän kaupankäynnin jälkeen noin puolen prosentin nousua.

Manner-Kiinan osakkeiden hinnat heikkenivät jo perjantaina lähes kolme prosenttia.

Kiinan huhtikuun kauppatilastot julkaistiin sunnuntaina.

Sekä tuonti- että vientiluvut laskivat odotettua enemmän näyttäen kysynnän heikkouden niin ulkomailla kuin kotimarkkinoilla, uutistoimisto Reuters kertoi.

Maanantaina toiveita himmensi entisestään kommunistisen puolueen äänenkannattaja People’s Dailyssa julkaistu artikkeli, jossa ”arvovaltainen lähde” sanoi Kiinan talouden käänteen olevan L-kirjaimen muotoinen ennemmin kuin U:n muotoinen, eikä varsinkaan V:n muotoinen.

Siitä huolimatta hallitus ei aio lisätä luotonantoa sijoittajille kiihdyttääkseen kasvua, lähde kertoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiinan talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    4. 4

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    5. 5

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    6. 6

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    7. 7

      Hittinikkari Tiina Vainikainen, 27, sanoittaa ja säveltää Nikke Ankaralle ja Arttu Lindemanille – kun oma biisi meni Spotifyn ykköseksi, hän oli ”niin onnellinen, että se oli jo liikaa”

    8. 8

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

    9. 9

      Klas Mattson asuu perheensä kanssa ulkosaaristossa yhdeksän muun vakituisen asukkaan kanssa, eikä kaipaa sinne mitään

    10. 10

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    4. 4

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    10. 10

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää