Talous

Kysely: Ohjelmistoyhtiöt Suomen hyvämaineisempia työnantajia – Talvivaara ja Posti peränpitäjinä

Ohjelmistoyhtiöt olivat kärjessä, kun korkeasti koulutetut vertailivat yritysten mainetta.

Suomen maineikkaimmat yritykset ovat työpaikkoja, joissa työntekijöillä on suuri vastuu omasta työstään – ja joista esimiehet voivat puuttua kokonaan.

”Nämä organisaatiot ovat ymmärtäneet, että jos tyypit eivät tule seuraavana päivänä töihin, yh­tiön arvo on nolla”, sanoo tamperelaisen ohjelmistoyhtiön Vincitin toimitusjohtaja Mikko Kuitunen.

Vincit tekee ohjelmistoja muille yrityksille. Vincit sijoittui kolmanneksi tänään tiistaina julkistettavassa tutkimuksessa, jossa tekniikan ja kaupallisten alojen korkeasti koulutetut nimesivät Suomen hyvämaineisimpia yhtiöitä.

Kyselyn teki mainetta ja työnantajakuvaa tutkiva T-Media. Kysely oli kaksivaiheinen: ensimmäisessä vaiheessa 583 ihmistä nimesi kaksi hyvä- ja huonomaineista työnantajaa.

Toisessa vaiheessa nimetyistä yrityksistä koottiin kymmenen kärki sekä häntäpää, ja 1 999 ihmistä arvioi näiden yritysten mainetta eri kanteilta. Puolet vastaajista oli opiskelijoita.

Viiden kärkeen nousi neljä ohjelmistoyhtiötä. Ykkönen oli pelistudio Supercell, nelonen ohjelmistotalo Reaktor ja viides yhdysvaltalainen Google.

Vincitin Kuitusen mukaan yrityksiä yhdistää se, että organisaatiot eivät ole perinteisiä pyramideja, vaan työntekijöille annetaan paljon vastuuta ja vapauksia.

Organisaation tehtävänä ei ole niinkään johtaa vaan poistaa esteitä työntekijän onnistumisen tieltä.

”Meillä ei ole esimiehiä ollenkaan. Meitä on 200 henkeä, ja jos joku ylenee, hänestä tulee toimari”, Kuitunen sanoo.

Kärkipään ainut ”perinteistä” teollisuutta edustava yhtiö oli listan kakkonen eli hissejä ja liukuportaita valmistava sekä huoltava Kone.

Kaikki maineselvityksessä menestyneet eivät ole Supercellin kaltaisia tähtiyrityksiä. Kun mainetta piti pohtia tuotteiden ja palveluiden näkökulmasta, listan kolmanneksi nousi ruokakauppa Lidl.

Selvästi heikoimmat arvosanat sai Talvivaara. Muutkin häntäpään yhtiöt – Posti, Stockmann, Tieto ja VR – ovat olleet otsikoissa lähinnä talousvaikeuksien ja irtisanomisten takia.

Toimivatko sitten ohjelmistoyhtiöiden opit muissa yrityksissä? Voiko tehdasta johtaa kuin softataloa?

Ohjelmistoyritykset ovat siitä erikoisia työpaikkoja, että erinomaisen ja keskinkertaisen työntekijän tuottavuusero voi olla huima. Siksi yritykset havittelevat erityisen hanakasti parhaita tekijöitä.

Reaktorin toimitusjohtajan Vesa Laurosen mukaan oppeja voi silti hyödyntää muillakin toimialoilla. Monet muut yritykset ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan Reaktorin toimintatavoista, joihin kuuluu muun muassa matala hierarkia, itseohjautuvuus ja ihmislähtöisyys.

”Ne ovat helposti sovellettavissa muilla aloilla”, Lauronen sanoo.

Laurosen mukaan Reaktorin toimintatapojen perimmäinen peruste on se, että ne johtavat parhaisiin lopputuloksiin.

Vincitin Kuitusen mielestä jokainen yritys voi ottaa mallia ohjelmistoalalta siitä, miten ihmisiä johdetaan. Tärkein oppi on, että ihmiset ovat erilaisia, joten kaikkia ei voi johtaa samalla tavalla.

Työntekijöiden huomioimiseen ei tarvita aina isoja asioita. Kuitunen kertoo vierailleensa metallipajassa, jossa työtyytyväisyys saatiin kohenemaan ”nollasta sataan” uusilla kuulosuojaimilla.

Ero aikaisempaan oli se, että työntekijät pystyivät uusien kuulosuojainten avulla kuuntelemaan Spotifyta tai jotain muuta musiikkipalvelua. Kuulokkeiden hinta jäi alle sadan euron.

Peliyhtiö Supercell listan kärjessä

 Kyselyn viisi maineikkainta yhtiötä:

1. Supercell

2. Kone

3. Vincit

4. Reaktor

5. Google

 

 Viisi huonomaineisinta:

1. Talvivaara

2. Posti

3. Stockmann

4. Tieto

5. VR

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työ
  • Työelämä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Turun puukotukset mietityttävät Helsingin keskustassa liikkuvia naisia – ”Äidiksi tulemisen jälkeen ahdistuneisuus on kasvanut”

    9. 9

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    10. 10

      Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää