Valikko
Talous

Ahvenanmaan sipsitehdas saa jatkaa – Norjalainen omistaja luopui sulkemisaikeista

Norjalainen Orkla ei suljekaan Ahvenanmaan sipsitehdasta, yhtiö ilmoitti torstaina. Ahvenanmaalaiset lobbasivat voimakkaasti tehtaansa puolesta. Tehtaalla on suuri merkitys koko maakunnan talouselämälle ja työllisyydelle.

Ahvenanmaan sipsitehtaan tuotanto jatkuu, kertoo tehtaan omistava norjalainen Orkla.

Yhtiö kävi keväällä yt-neuvotteluja koko tehtaan tuotannon lopettamisesta. Ne päättyivät jo huhtikuussa, mutta tehtaan kohtalon pohtimista jatkettiin vielä senkin jälkeen.

Neuvottelujen aikana keskusteltiin useista eri vaihtoehdoista, kuten tuotannon siirtämisestä muihin Orklan tehtaisiin.

”Ratkaisevaa on ollut löytää säästöjä, joiden avulla tehtaan kilpailukyky voidaan varmistaa. Saimme rakentavia ehdotuksia henkilöstöltä, tehtaan johdolta, viranomaisilta, tavarantoimittajilta sekä muilta yhteistyökumppaneilta. Edellytykset tuotannon jatkumiselle Ahvenanmaalla ovat parantuneet merkittävästi”, sanoo Orkla Confectionery & Snacks Finlandin hallituksen puheenjohtaja Ann-Beth Freuchen tiedotteessa.

Ahvenanmaalaiset käynnistivät yt-ilmoituksen jälkeen laajan kampanjan tehtaan ja perunantuotannon pelastamiseksi.

Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström lobbasi tehtaan puolesta ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) kävi maaliskuussa tehtaalla vierailulla.

Ahvenanmaalaisten sijoittajien ja perunanviljelijöiden perustamalla tehtaalla on suuri merkitys koko saarimaakunnan työllisyydelle ja talouselämälle.

Ahvenanmaan Haraldsbyn tehtaalla työskentelee 105 henkilöä. Heille päätöksestä kerrottiin henkilöstöinfossa aiemmin tänään. Tehtaan välillinen työllistävä vaikutus on paljon suurempi, koska käytännössä koko Ahvenanmaan perunantuotanto menee tehtaan käyttöön.

Tehtaalla aloitetaan säästöohjelma, joka tulee vähentämään työntekijämäärää.

”Toimimme hyvin kilpailluilla markkinoilla. Paikallinen tuki tulee olemaan erittäin tärkeää Ahvenanmaan tehtaan kilpailukyvyn kannalta myös tulevaisuudessa”, Freuchen sanoo.

Ahvenanmaan oma tehdas

 Tehtaan perustivat Lasse Mattsson, Pehr-Olof Böckelman sekä Knut Mattsson.

 Tehdas käynnistyi 1969.

 Osakkeenomistajina oli alussa paljon paikallisia viljelijöitä.

 Tuotenimi Taffel Chips oli käytössä alusta alkaen.

 1980-luvulla yhtiö alkoi tehdä perunapakasteita tuotemerkillä Oolannin.

 1988 yhtiön osakkeet noteerataan Helsingin pörssissä.

 1990-luvulla yhtiö kasvaa voimakkaasti. Uusia tehtaita perustetaan ja yhtiöitä ostetaan.

 2005 norjalainen Orkla ostaa yhtiön koko osakekannan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ahvenanmaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    5. 5

      Nyt se on laskettu: Maailmassa on tuotettu 8,3 miljardia tonnia muovia ja peräti puolet siitä viimeisen 13 vuoden aikana – silti tuotanto vain lisääntyy entisestään

    6. 6

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    7. 7

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    8. 8

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Parisuhdekriisissä suku voi olla paras tai pahin – Ethän lietso aikuisen lapsesi kriisiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    4. 4

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    5. 5

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    6. 6

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    10. 10

      ”Kaikki syyt ajaa polttomoottori­autolla ovat poistuneet” – Valtaavatko sähköautot viimein automarkkinat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    8. 8

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    9. 9

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää