Talous

KHO tuomitsi isoja korkokikkailuja veronkierroksi

Ennakkopäätösten mukaan tytäryhtiöt Suomessa eivät saaneet vähentää korkoja tuloksestaan.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoi torstaina veronkierroksi kaksi isoa kansainvälistä järjestelyä. Niissä olivat osallisina yhdysvaltalaisen ja tanskalaisen yhtiön Suomen tytäryhtiöt, joille oli järjestelty satojen miljoonien eurojen velat.

Verohallinnon mukaan KHO:n tekemät ennakkopäätökset veronkierrosta ovat merkittäviä, koska samantyyppisiä tapauksia on käsittelyssä useampia sekä verohallinnossa että eri oikeusasteissa. KHO ei julkistanut yhtiöiden nimiä, koska ne ovat lain mukaan salassa pidettävää tietoa.

Yhdysvaltalaisen yrityksen tarkoituksena oli välttää veroja Suomessa käyttämällä hyväksi suomalaista sivuliikettä, konserniavustusta ja korkovähennystä. KHO totesi päätöksessään, että vuonna 2008 toteutettu monimutkainen järjestely ”ei vastannut asian luonnetta ja tarkoitusta”.

Suomen sivuliike ilmoitti ottaneensa kontolleen emon korollisen velan, jonka määrä oli 726 miljoonaa euroa. Suomen yhtiö kertoi maksavansa lainasta 6,9 prosentin vuotuisen koron eli noin 50 miljoonaa vuodessa.

KHO ei hyväksynyt korkoja vähennyskelpoisiksi, koska ”järjestelylle ei ollut muita syitä kuin veron välttäminen” eli järjestely oli keinotekoinen.

Myös toisessa ratkaisussa KHO katsoi, että järjestelyn tarkoituksena oli saada yrityskaupasta aiheutuneet korkokulut vähennettäväksi kohdeyhtiön tuloksesta 2006 lähtien. Tanskalaisen emoyhtiön tekemässä järjestelyssä ostetun yhtiön osakkeet ja 500 miljoonan euron velka oli siirretty suomalaiselle sivuliikkeelle.

Koska osakkeita ei voitu pitää sivuliikkeen pysyvässä käytössä olevina varoina, ei niihin kohdistuneita velkojen korkojakaan voitu pitää sille vähennyskelpoisina, KHO katsoi ennakkopäätöksessään.

Verohallinto aikoo tiedottaa tiedottaa 27.5. mennessä, miten ennakkopäätökset vaikuttavat verohallinnon ohjeisiin ja tulkintoihin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Veronkierto
  • Korkein hallinto-oikeus KHO

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    4. 4

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    5. 5

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    6. 6

      Tässä on Suomen vaarallisin kortteli – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    7. 7

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    8. 8

      Rakas Ivanka teki jo oharit Kiinalle – Miten käy isä-Trumpin vierailun?

    9. 9

      Näin sinkkuja sorretaan yhteiskunnassa – yksinasuvia syrjitään niin verotuksessa kuin ruokaostoksillakin

    10. 10

      Masennuslääke mahdollisti minulle koulutuksen ja ammatin – aamuisin otan pienen tabletin ja elän hyvää elämää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    7. 7

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää