Valikko
Talous

Uudet kalusteet voivat heikentää ilmanlaatua

Kalusteista irtoaa haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, jotka ovat suurina määrinä terveydelle haitallisia.

Kalusteet voivat aiheuttaa toimistoissa sisäilmaongelmia.

Erityisesti uusista kalusteista voi syntyä ilmanlaatua heikentäviä päästöjä, jos ilmanvaihdosta ei huolehdita, kertoo tuotepäällikkö Helena Järnström VTT Expert Servicesistä.

Kalusteista irtoaa niin sanottuja voc-yhdisteitä eli haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Yhdisteet ovat suurina määrinä ihmiselle haitallisia, ja ne voivat esimerkiksi ärsyttää silmiä.

Joistain kalusteista haihtuu ilmaan myös formaldehydia, joka on karsinogeeni eli syövälle altistava aine.

Sisäilmamittauksia tekevä suomalaisyritys 720 Degrees epäilee, että uusien kalusteiden takia yhtiön joidenkin asiakkaiden toimistoissa ilmanlaadun raja-arvot ovat ylittyneet selvästi.

Vuonna 2012 perustettu 720 Degrees seuraa antureiden avulla sisäilman laatua. Yhtiön operatiivisen johtajan Rick Allerin mukaan useissa toimistoissa yhdisteiden määrä ilmassa lisääntyi merkittävästi, kun ilmastointi otettiin yöksi pois päältä.

Allerin mukaan testien perusteella selvisi, että päästöt olivat peräisin Martelan toimistokalusteista. Aller uskoo, että vastaavia päästöjä syntyy myös muiden valmistajien kalusteista.

Martelan vastuullisuusasiantuntija Anne-Maria Peitsalo kertoo, että päästöt liittyvät kaikkiin orgaanisiin materiaaleihin omenasta lähtien.

”Savustettu kala on suurempi formaldehydin päästäjä kuin kaapit”, Peitsalo sanoo.

Peitsalon mukaan yhtiön kaappeja on tutkittu VTT:llä, ja kaapeista syntyneet päästöt jäivät selvästi alle M1-luokituksen ylärajojen. M1 on päästöluokitus, joka asettaa eri rakennusmateriaalien ja kiinteiden kalusteiden päästöille ylärajat.

Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Tapani Tuomi kertoo, että voc-yhdisteiden määrä työpaikkojen sisäilmassa on mittausten mukaan vuosikymmenten mittaan vähentynyt.

Tuomi pitää hyvänä, että päästöihin kiinnitetään huomiota, mutta hän pitää kalusteiden päästöjä vähäisinä.

”Sisäilmalle tyypillisissä pitoisuuksissa yleensä ottaen ei tarvitse olla kovin huolissaan, poikkeuksena herkistyneet yksilöt”, Tuomi sanoo.

Tuomi suosittelee ottamaan päästöt huomioon, kun kalusteita hankitaan. Uusista kalusteista haihtuu eniten yhdisteitä, ja päästöjen määrä vähenee ajan mittaan.

VTT:n Järnströmin mukaan ilmanvaihdon tärkeys on tahtonut viime aikoina unohtua. Ilmanvaihto vie energiaa, ja rakentamisessa johtotähtenä on tätä nykyä vähäinen energiankulutus.

Järnströmin mukaan työpaikkojen ilmanvaihdosta pitää huolehtia erityisesti silloin, kun rakennus on uusi tai sinne tuodaan uusia kalusteita. Hän epäilee, että ilmanvaihdon tärkeys unohtuu, kun toimistoon tuodaan uusia kalusteita.

”Sellaista väärinkäsitystä on ollut, että M1-luokitelluista kalusteista ja rakennustuotteista ei haihtuisi mitään.” Järnström sanoo.

OIKAISU (HS 24.5.2016): Lauantaina 21. toukokuuta jutussa toimistojen ilmanlaadusta mainittiin otsikossa ilmastointi. Kyse oli kuitenkin toimistojen ilmanvaihdosta.

Ilmassa olevia kaasuja

 Voc-yhdisteet eli haihtuvat orgaaniset yhdisteet ovat erilaisia kaasuja.

 Voc-yhdisteitä vapautuu sisäilmaan orgaanisista aineista, esimerkiksi rakennusmateriaaleista ja kalusteista.

 Jos yhdisteitä on ilmassa liikaa, ne voivat aiheuttaa esimerkiksi silmien ärsytystä.

 Asunnoissa noin puolet voc-yhdisteistä syntyy rakennusmateriaaleista ja toinen puolikas kalusteista, puhdistusaineista ynnä muista lähteistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sisäilman ongelmat
  • työpaikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    2. 2

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    3. 3

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    5. 5

      Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille

    6. 6

      Helsinkiläiset lähtivät joukolla juhannusuinnille kaupungin keskustaan – Kauppatorin Altaalle kymmenien metrien jono

    7. 7

      HSTV:n 16 tuntia kestävä suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”

    8. 8

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    9. 9

      Helmut Kohlin hautajaisista kehkeytyi kiusallinen draama Saksassa – entisen liittokanslerin leski ei halua puhujaksi Angela Merkeliä vaan EU:n hylkimän Unkarin pääministerin

    10. 10

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    4. 4

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    5. 5

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    6. 6

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    7. 7

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    8. 8

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    9. 9

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    10. 10

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    6. 6

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää