Valikko
Talous

Näin Microsoft-pomo Ballmer ja Nokian Siilasmaa lupasivat vielä vuonna 2013: ”Suomesta tulee koko puhelinvalmistuksen keskus”

Vielä vuonna 2013 niin Microsoftilla kuin Nokiallakin oli vielä vankka usko siihen, että niin puhelimien valmistus kuin suunnittelukin jatkuisivat Suomessa.

Syyskuussa 2013 Nokia kertoi aikovansa myydä puhelinliiketoimintansa Microsoftille. Kuoppaisesti edennyt matkapuhelinmyynti kuitenkin ravisutteli seuraavina vuosina rajusti Microsoftia.

Irtisanomiset seurasivat toisiaan Suomessa ja maailmalla, ja lopulta Microsoft ilmoitti tänään keskiviikkona lopettavansa valtaosan puhelimien suunnittelusta ja valmistuksesta.

Vielä vuonna 2013 niin Microsoftilla kuin Nokiallakin oli vielä vankka usko siihen, että niin puhelimien valmistus kuin suunnittelukin jatkuisivat Suomessa. Näin Microsoftin silloinen toimitusjohtaja Steve Ballmer ja Nokian hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön väliaikainen pääjohtaja Risto Siilasmaa kommentoivat kauppaa HS:lle 3. syyskuuta 2013:

”Suomesta tulee koko Microsoftin puhelinvalmistuksen keskus ja muutenkin tärkeä Microsoftin laitteistovalmistuksen keskus”, Ballmer kertoi.

Ballmerin mukaan Microsoftille siirtyvät Nokian työntekijät olisivat myös tulevaisuudessa mukana maailman puhelinkehittäjien kärkikastissa.

Siilasmaa tuki Ballmeria. Hänen mukaansa Nokian työntekijät hyötyisivät kaupasta. Microsoft-kauppa oli Siilasmaan mukaan vaihtoehdoista paras sekä Nokialle että yhtiön osakkeenomistajille.

”Tämä on hyvä asia työntekijöillemme. Microsoftin ansiosta heillä ja Nokialla on entistä parempi taloudellinen tukijalka”, Siilasmaa kertoi HS:lle.

”Luonnollisesti Suomi pysyy Nokian sydämessä. Meillä on nyt kaksi merkittävää maailmanlaajuisia yhtiöitä, joilla on ydintoimintoja Suomessa. Tämä on kiihdytin Suomen talouden kasvulle”, Siilasmaa jatkoi.

Microsoft kertoi myös rakennuttavansa Suomeen uuden tietoliikennekeskuksen, jonka julistettiin olevan osoitus siitä, että yhtiö aikoisi panostaa Suomeen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    4. 4

      Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      Kiinan presidentti Xi Jinping saapuu Suomeen juhlavuoden merkittävimpänä valtiovieraana

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Peruskoulu tuottaa passiivisia poikia – liian moni valinnaisaine on suunnattu tytöille

    8. 8

      Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

    9. 9

      Trump on rakennellut itselleen ansoja – voiko niistä seurata jotain todella dramaattista?

    10. 10

      Turvapaikanhakija on aina suurin hyötyjä – etenkin, jos töitä löytyy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää