Valikko
Talous

Tuore selvitys: Kehityskeskustelujen aika on ohi, ja työntekijää pitää kohdella kuin asiakasta

Suomalaisprofessorien mukaan työntekijän tulisi saada palautetta koko ajan, sillä työelämän vauhti on kiihtynyt.

Perinteiset kehityskeskustelut ovat tulleet tiensä päähän.

Työntekijää on valmennettava ja kannustettava suorituksiin entistä läpinäkyvämmin ja reaaliaikaisesti. Työntekijää on kohdeltava yhtä henkilökohtaisesti kuin asiakasta.

Siinä kansainvälisen Accenture-konsulttitoimiston lääkkeet organisaatioille työsuoritusten parantamiseksi.

Accenture Strategyn tuore tutkimus kertoo, että peräti 89 prosenttia työntekijöistä uskoisi työsuorituksensa paranevan merkittävästi, mikäli työssä kehittymistä johdettaisiin uudella tavalla.

Vertailukohtana oli perinteinen henkilöstöjohtamismalli, jossa työntekijöiden työsuoritusta arvioidaan vuositasolla, ja samoja arviointikriteerejä käytetään kaikille, vaikka ne istuisivat huonosti omaan työnkuvaan.

”Lisäksi 77 prosenttia yritysjohtajista ja työntekijöistä on sitä mieltä, että yksilöllinen lähestymistapa henkilöstöjohtamiseen ja suoritusarviointiin on välttämätön tulevaisuuden työvoiman tarpeita silmällä pitäen”, Accenture Finland kertoo maanantaina julkaistussa tiedotteessa.

Kuitenkin vain 34 prosenttia on luopunut perinteisestä vuosittaisesta suoritusarviointimallista, tutkimus kertoo.

Accenture Strategyn raportti Is Performance Management Performing? kertoo myös, että vaikka lähes kaikki (94 prosenttia) esimiestyötä tekevät uskovat suorituksen johtamisen tehostavan yrityksen toimintaa, vain 39 prosenttia arvioi nykyisten prosessien auttavan liiketoimintatavoitteiden saavuttamisessa.

Raportin mukaan kolme neljäsosaa kyselyihin vastanneista vastaajista haluaa työnantajansa muuttavan henkilöstöjohtamisen käytäntöjä.

”Työntekijöistä 65 prosenttia ei luota suoritusarviointien kertovan riittävän tarkasti ja objektiivisesti heidän työsuorituksestaan, ja 58 prosenttia on sitä mieltä, että muutamaa huipputason työntekijää lukuun ottamatta arvioinnit koetaan negatiivisina”, Accenture arvioi.

Aalto-yliopiston johtamisen laitoksen professori Janne Tienari sanoo ensimmäiseksi Accenturen raportista kuullessaan, että tulokset kuulostavat tutuilta.

Hän kaivaa esiin Harvard Business Pressin vuonna 2010 kustantaman Susan Cantrellin ja David Smithin Workforce of One: revolutionizing talent management through customization -kirjan.

Kirjan kirjoittajat ovat Accenturen työntekijöitä.

Siinä esitellään johtamisjärjestelmää, joka on systemaattinen, mutta näyttäytyy henkilökohtaisena ja joustavana.

”He ovat tehneet jo pidempään tämän tyyppisiä. Ei kuulosta maailmoja mullistavalta. Fiksulta kyllä.”

Tienarin mukaan Accenturen selvitykset ovat järkeenkäypiä ja tunnistettavia.

Hänen mukaansa kehityskeskusteluissa niin kuin muussakin johtamisessa on lopulta kysymys siitä, miten asiat tehdään ja miten ne saadaan nivottua luontevasti osaksi johtamistyötä.

Jos kehityskeskustelu käydään vain, koska sellainen pitää käydä, eikä keskustelu koskaan johda mihinkään, siitä ei tietenkään ole hyötyä.

”Toteutus on kaikki kaikessa.”

Aalto-yliopiston johtamisen laitoksen professori Henri Schildt puolestaan muistuttaa, että amerikkalainen ”performance review” tarkoittaa vähän eri asiaa kuin kehityskeskustelu, vaikka se kehityskeskusteluksi suomeksi käännetäänkin.

Yhdysvalloissa arvio perustuu tiukemmin suorituksen mittaamiseen, ja sen läpikäynnin päätteeksi voi saada potkut.

”Ei Suomessa tietääkseni kehityskeskusteluissa potkuja anneta”, Schildt naurahtaa.

Hänen mukaansa esimiehen tulisi kuitenkin selvittää työntekijöidensä kanssa vähintään kerran kuussa tai viikoittain ”miten menee ja missä mennään”.

Professori Tienarin mukaan suomalaisessa työelämässä ja johtamisessa yhtenä trendinä voi nähdä nopeuden kasvun.

”Maailma on niin paljon nopeampi, että se tuo ihmisten ihmisten johtamisen joustavuuden vaatimuksia. Tällöin kehityskeskustelut voivat näyttäytyä vanhanaikaisina, koska ne ovat hidas tapa kehittää johtamistyötä.”

Toinen muutostrendi on se, että työntekijät kokevat itsensä töissäkin yhä enemmän kuluttajiksi.

”Sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat tottuneet sanomaan mielipiteensä ja vaativat palautetta. He käyttäytyvät töissäkin kuin asiakkaat vaikka ovat työntekijän roolissa.”

Kolmanneksi muutostrendiksi Tienari nostaa sen, että työntekijät laitetaan itse johtamaan itseään, ja rakentamaan omaa identiteettiään organisaation osana.

”Pallo heitetään työntekijälle, ja hän rakentaa stoorin siitä”, Tienari selittää.

Accenture Strategy suosittaa raportissaan esimiehille siirtymistä reaaliaikaiseen palautteeseen ja valmennukseen.

”Keskusteluissa on keskityttävä tulevaisuuteen ja vahvuuksien rakentamiseen heikkouksien sijaan” konsulttiyhtiö opastaa.

Pätevyysarviontien on oltava yksinkertaisia ja läpinäkyviä, yksilöllisen suorituksen johtamisen tulee koskea kaikkia, ja hyvät suoritukset on määriteltävä selkeästi.

Tällöin organisaatioiden on määriteltävä yhteistyötaidot, oppimiskyky sekä ne kulttuuriset kriteerit, joita työnantaja haluaa tukea, Accenture neuvoo.

”Työvoiman muuttuessa monimuotoisemmaksi yritysten on ryhdyttävä kohtelemaan työntekijöitään yhtä yksilöllisesti kuin asiakkaitaan”, Accenture Suomen henkilöstöjohtaja Anu Tuomolin sanoo raportin tiedotteen mukaan.

Vaikka nykyisiä arviointitapoja pidetään heikkoina, jonkinlaista mittausta kannatetaan.

Esimiehistä 92 prosenttia ja työntekijöistäkin 89 prosenttia säilyttäisi kuitenkin jonkinlaiset suorituslistaukset ja arvioinnit palkitsemisprosessissa.

Accenture Strategyn tutkimukseen osallistui joulukuun 2015 ja tammikuun 2016 aikana 1 050 esimiestä ja 1 050 työntekijää.

Vastaajat olivat 12 toimialalta ja 11 maasta Aasian ja Tyynenmeren alueelta, Euroopasta, Latinalaisesta Amerikasta sekä Pohjois-Amerikasta.

Accenture on irlantilainen yhtiö, joka on listattu New Yorkin pörssiin.

Sen liikevaihto oli viime vuonna 31 miljardia dollaria (noin 28 miljardia euroa), ja sillä oli oman ilmoituksensa mukaan helmikuun lopussa noin 373 000 työntekijää 55 maassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Johtaminen
  • Työelämä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satoja tuhansia kertoja

    2. 2

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – Poliisin mukaan tilanne alkaa olla ohi

    3. 3

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    4. 4

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    5. 5

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    6. 6

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja olisi leikannut kotoutumisjärjestöjen tuista lähes puolet – katso lista hankkeista, joilta haluttiin vetää rahoitus

    7. 7

      Britannia kertoi viimein brexit-tarjouksestaan – näillä ehdoin EU-kansalaiset saisivat jäädä

    8. 8

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    9. 9

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    10. 10

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    2. 2

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – Poliisin mukaan tilanne alkaa olla ohi

    4. 4

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    5. 5

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    6. 6

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    7. 7

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    8. 8

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    9. 9

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    10. 10

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää