Talous

Tutkimus: Miesjohtajien mielestä päteviä naisia on vaikea löytää – naisjohtajat moittivat lannistavaa yrityskulttuuria

Vain 13 prosenttia yritysjohtajista uskoo naisjohtajien määrän kasvavan selvästi seuraavan viiden vuoden aikana.

Maailman yritysjohtajista 23 prosenttia ennustaa, että naisjohtajien määrä pysyy viiden vuoden aikana muuttumattomana, kertoo konsulttiyhtiö EY:n globaali tutkimus. 63 prosenttia uskoi määrän heikkoon kasvuun ja vain 13 prosenttia merkittävään kasvuun.

Naisjohtajien mielestä naisten urakehityksen suurimpia esteitä ovat lannistava yrityskulttuuri ja organisaation sisäiset ennakkoluulot.

Miesjohtajien mielestä naisten nimityksiä jarruttaa ylivoimaisesti eniten yksinkertaisesti se, ettei johtajanpesteihin päteviä naisia vain ole tarpeeksi. Miehistä peräti 43 prosenttia oli tätä mieltä, kun naisista vain seitsemän prosenttia allekirjoitti väitteen.

Syy eroon saattaa olla, että miesjohtajat usein rekrytoivat uusia työntekijöitä miehisestä kaveripiiristään.

”Johtajia etsitään yleensä joko headhuntereiden tai omien verkostojen kautta. Naiset ovat jäljessä verkostoitumisessa, vaikka tässä onkin edistytty. Miesten verkostot ovat yhä isossa roolissa”, EY:n lakipalveluista vastaava partneri Riitta Sedig kertoo.

Tarve rakentaa suhteita näkyy myös siinä, että naisjohtajien mielestä naisten urakehitystä tuetaan parhaiten mentorointiohjelmilla. Miesten mielestä vika on eniten yrityskulttuurissa tai naisroolimallien vähyydessä.

Moni maa on asettanut tavoitteita naisten osuudelle suuryritysten hallituksissa, mutta sitovat kiintiöt ovat harvinaisia. Maailman talousfoorumi arvioi viime vuonna, että kestää vielä 117 vuotta ennen kuin miehet ja naiset ovat maailman työpaikoilla tasavertaisessa asemassa.

Muun muassa Norja, Islanti, Ranska, Espanja, Saksa ja Malesia ovat asettaneet lakisääteisiä kiintiöitä suurten yritysten hallintoelimiin.

”Norjassa on saavutettu 40 prosentin naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa. En ota mustavalkoista kantaa naiskiintiöihin. Toivon, että naisten määrää voidaan kasvattaa konkreettisin keinoin, mutta ilman pakkoa”, Sedig sanoo.

Piskuinen Islanti on ainoa maa, jossa naisilla ja miehillä on hallituspaikkoja pörssiyhtiöissä suunnilleen yhtä paljon. Siihen päästiin 40 prosentin sukupuolikiintiön avulla. Suomi on toistaiseksi tyytynyt suosituksiin.

Suurin ongelma on naisten harvalukuisuus liiketoiminnallisessa johdossa.

Maaliskuussa julkaistun Peterson Instituten maailmanlaajuisen selvityksen mukaan yritys, jonka johtajista vähintään 30 prosenttia on naisia, voi lisätä kannattavuuttaan kuudella prosenttiyksiköllä verrattuna samankaltaisiin yrityksiin, joissa naisjohtajia ei ole.

Tutkimuslaitos perusti selvityksensä lähes 22 000 yrityksen tietoihin. 60 prosentilla näistä yrityksistä ei ollut lainkaan naisia hallituksissa, hieman yli puolella koko johtoryhmä koostui miehistä, ja vain viidellä prosentilla oli nainen toimitusjohtajana.

Samankaltaisia tuloksia ovat julkaisseet myös muut tutkimustahot. Konsulttiyhtiö McKinsey arvioi viime vuonna, että täydellinen sukupuolten tasa-arvo kasvattaisi maailmantaloutta neljänneksellä nykytilaan verrattuna.

Johtajatutkimus sukupuolten välisestä tasa-arvosta

 EY (tunnettiin aiemmin brändillä Ernst & Young) haastatteli tutkimusta varten 350:tä johtajaa 51:tä maasta.

 Kaikki haastateltavat kuuluivat suurten yritysten johtoryhmiin. Haastateltavista puolet oli naisia ja puolet miehiä.

 Tutkimus kohdistui tasapuolisesti seitsemälle toimialalle: autot, pankit, kulutustuotteet, vakuutukset, biotieteet, öljy- ja kaasu sekä sähkön ja lämmöntuotanto.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    4. 4

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    5. 5

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    6. 6

      Helsinki lisäämässä merkittävästi paperittomien maahan­muuttajien palveluita – ”Haluamme tietää, keitä kaduillamme liikkuu”

    7. 7

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    8. 8

      Terroriuhka keskeytti rock-konsertin Rotterdamissa – viranomaiset saivat varoituksen Espanjasta

    9. 9

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    10. 10

      Robin opettelee tauon aikana tavallista elämää: ”Mun nuoruus meni tosi nopeasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    7. 7

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    8. 8

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Terroriuhka keskeytti rock-konsertin Rotterdamissa – viranomaiset saivat varoituksen Espanjasta
    3. 2 tuntia sitten
    4. Trumpin uhkaus pysäyttää liittovaltion hallinto herättää arvostelua myös republikaaneissa
    5. Jokerit aloitti murskavoitolla – 18-vuotias Eeli Tolvanen laukoi hattutempun yhdessä erässä
    6. Antti Rinne vaati ”synnytystalkoita” – poliitikkojen lisääntymis­komennoissa on perinteisesti tuotettu huonoa omaatuntoa synnytysikäisille naisille
    7. Helsinki lisäämässä merkittävästi paperittomien maahan­muuttajien palveluita – ”Haluamme tietää, keitä kaduillamme liikkuu”
    8. Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta
    9. Lentopallomiehet odottavat EM-kisojen alkua kännykällä kalastaen: ”Ollaan pelattu Pro Pilkkiä kovasti täällä pari päivää”
    10. Lentismaajoukkueen tähtihakkuri mainosti maltalaista vedonlyöntiyhtiötä, pelikaveri seisoi vieressä Veikkauksen logo rinnassa – näin Veikkaus reagoi
    11. 4 tuntia sitten
    12. Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa
    13. SJK:n futismesenaatti Raimo Sarajärveä on kysytty Pertti Alajan seuraajaksi – ”Puheenjohtajuus on kiinnostava homma, jos Palloliitto uudistuu”
    14. Näytä lisää