Valikko
Talous

Suomen vienti on ollut synkkää koko alkuvuoden

Suomen talouskasvun positiiviset merkit eivät ylety vientiin. Vienti väheni huhtikuussa 11 prosenttia viime vuoden huhtikuusta.

Suomen talouskasvussa näkyneet positiiviset merkit eivät edelleenkään ylety vientiin. Tavaraviennin luvut ovat olleet synkkiä koko alkuvuoden. Tammi–huhtikuussa vienti supistui Tullin tilaston mukaan kahdeksan prosenttia viime vuodesta.

Huhtikuussa pudotusta tuli peräti 11 prosenttia. Tavaraviennin arvo oli huhtikuussa 4 270 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten huhtikuussa Suomesta vietiin maailmalle tavaraa 4 805 miljoonalla. Huhtikuun tieto on ennakkotieto, joka tarkentuu myöhemmin.

Yksittäisten kuukausien vertailu voi olla harhaanjohtavaa, koska yksittäiset suuret vientikaupat, esimerkiksi laivojen toimitukset, heiluttavat lukuja voimakkaasti. Laskeva trendi on kuitenkin jatkunut Tullin tilastojen mukaan jo viime vuoden marraskuusta.

Ennen loppuvuoden käännettä, vienti oli viime vuonna jonkin verran vuotta 2014 vireämpää.

Huhtikuussa vienti supistui tasaisesti melkein kaikissa tavararyhmissä. Pudotus oli sähkötekniikan, metallien ja turkisnahkojen kohdalla suurinta. Öljyn maailmanmarkkinahinnan nousu sen sijaan vaikutti Suomesta vietävien öljyjalosteiden hintaan niin, että niiden arvo kasvoi ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus kirjoittaa kommentissaan, että viennin heikkouden syyt voidaan kiteyttää kolmeen kohtaan.

”Teollisuuden keskeneräinen rakennemuutos, Venäjä ja hintakilpailukyky. Vain jälkimmäiseen voimme vaikuttaa ripeästi. Kilpailukykysopimus onkin puutteistaan huolimatta todellisista pöydällä olevista vaihtoehdoista paras”, Brotherus kirjoittaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vienti
  • Kansantalous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    2. 2

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    5. 5

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    6. 6

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    7. 7

      Selvitys: Putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa niin paljon kuin muualla – mutta syy ei ole remonttifirmojen kiskonta

    8. 8

      Kovat tuulenpuuskat kurittavat Keski- ja Etelä-Suomea – 25 000 taloutta on yhä sähköttä

    9. 9

      Tästä Brasilian lihaskandaalissa on kyse – maailman suurimpien lihantuottajien synnit voivat kulkeutua suomalaistenkin lautasille

    10. 10

      Mihin perustuu väite, että raha menee kehitysmaiden köyhien sijaan rikkaiden taskuun?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    4. 4

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    5. 5

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    8. 8

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    9. 9

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    10. 10

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää